Uutta Vuotta

Toivottelen Uudet vuodet jo näin hyvissä ajoin, sillä pian pihaan karauttaa kummipoikani äitinsä kera ja loppuilta kulunee iloisesti kuusta vahtiessa. Kummipoika on siis puolitoistavuotias ja ulottuu jo suht ylös.

Kuluneesta vuodesta en muista juurikaan mitään ihmeitä. Matkailtu on, enemmän kuin monena muuna vuonna ja kauemmaksikin kuin aiemmin. Olen tehnyt myös käsitöiden saralla sellaisia asioita, joita en aiemmin ajatellutkaan tekeväni. Olen oppinut soveltamaan ja luomaan ihan itse päättelemällä asioita. Lukenut olen ilmeisen paljon (katselee muistikirjaa) ja ne laitan perinteiseen tapaan huomenissa johonkin blogiin ylös. Kaksi hylkyä sain yhdestä tekeleestä, mutta sepä ei haittaa. Aion saada toisen tekeleen ensi vuonna valmiiksi ja stilisoitua sen verran, että sitä kehtaa esitellä jollekin kustantajalle joskus. Fanifiktioita olen lukenut mittaamattoman määrän ja jäänyt suorastaan koukkuun (ja kirjoittanutkin olen jonkin). Olen löytänyt uusia yhtyeitä, joita jaksan kuunnella ja myös näyttelijöitä ja elokuvia katseltavaksi.

Siinäpä se, lyhyesti ja ytimekkäästi. Kiitän myös kaikkia niitä, jotka ovat täällä käyneet lukemassa ja ehkä jopa kommentoimassakin, vuorovaikutus on se mistä bloggaaja elää :)

Lopuksi vielä päivän korvamato. Ihana Freddie.

Tyhjä pää

Koskapa pääni on suht tyhjä juuri nyt enkä keksi muutakaan, laitan tähän kuvan Pepposelle. Olehan varovainen niiden moottorisahojen kanssa!

Muisto

Nollavaimo halusi kuulla seuraajiensa lapsuusmuistoja ja koska en muista kovin paljoa, niin tässä kuva sen sijaan.

Tämä kuva on vapulta 1976, olin viisivuotias ja sain elämäni ensimmäisen ilmapallon. Vieressäni seisovat isäni ja vanhin veljeni Temppeliaukion kirkon katolla/seinustalla, se oli lähikirkkomme. Veljeni oli luultavasti päässyt ylioppilaaksi edellisenä keväänä ja oli tullut käymään kotona nuoriso-ohjaajakoulustaan Varkaudessa tai jossain sielläpäin tai sitten hän oli saanut pitemmän loman puskajussien Kajaanin osastosta.

Asuin elämäni ensimmäiset kuusi vuotta noin sadan metrin päässä kirkon pääovesta. Naapurin tytön kanssa leikimme vakoojia ja istuimme ristin takana katselemassa ihmisiä olettaen, ettei meitä nähty. Kävin kirkon kerhossa, sitä veti sisareni. Edelleen Temppeliaukion kirkko on suosikkikirkkojani, vaikken siellä kovin usein käykään.

Kuvassa oleva hattu oli minulle rakas, pidin sitä niin kauan kuin se päähäni mahtui ja vielä senkin jälkeen se oli jossain laatikossa. Syytä en tiedä, miksi se oli niin tärkeä.

Kuten sanottu, muistan kovin vähän asioita. Ehkä en halua kerätä turhaa painolastia, lapsuuteni ei ollut kovin auvoinen.

Neulomisesta

Olen neulonut neljässä päivässä yhdet villasukat pienimmälle ja melkein kokonaisen lapasen itselleni. Lapaset ovat hankalammat, nämä varsinkin, koska aion tehdä näistä kolminkertaiset. Käteni palelevat nykyään aina. Varsinkin etusormi, josta paloi nahka vuosi sitten kynnen ja viimeisen nivelen väliltä, se ohuin nahka siis, kahvissa.

Neuloessa on mukava ja helppo katsella töllöä ja lukea fanifiktioita. Muu surffaaminen haittaa neulomista. Välillä on tosin pakko pitää taukoja. Teen varmaan jotain väärin myös, sillä hiirikäden olkapää alkaa kipeytyä. Jännitän sitä luultavasti. Aiemmin en pystynyt neulomaan vuosikausiin, koska jännitin olkapäitä niin pahasti. Yhdessä puremisen kanssa se oli silkkaa tuskaa.

Taidan mennä aloittamaan kakkoslapasta. Voisin samalla tuijotella Karlia tai Jasonia illan ratoksi...

Tapania

Olen aika syvällä Keski-Maassa parhaillaan. Eipä tässä sen kummempia..

Joulupäivää

Ihana rauha mökissämme. Neulon pienimmälle sukkia ja katselin yhden sarjan Yleltä, se alkoi eilen. Englantilaista laatuviihdettä jaksaa aina katsoa. Mies ja isommat kasaavat poikain uutta tietokonetta, esikoinen on kypsempi kuin muut.

Pienin sai Hobittimiekan, jota suuresti toivoi ja sillä piti miekkailla koko eilisilta. Isoveljetkin tykästyivät ja välillä miekkailivat puumiekalla ja hobittimiekalla. Kerrankin sellainen jouluaatto, että ei hajonnut purulelukaan.

Appiukko pisti jälleen parastaan. Kuten poikansa sanoo 'Kuinka ylenpalttisen tyhmä voi ihminen olla'. Tämä on suora lainaus enkä puutu siihen sen enempää, minä olen kohtelias ja hyvinkasvatettu ihminen.

Joka tapauksessa minttusuklaapallerot onnistuivat erinomaisesti. Hieman alan kaivata salmiakkia... Huomenna matkaamme Keski-Maahan... Éomer.. *köh*

Rauhaisaa aattoa

Rauhaisaa ja onnellista aattoa kaikille niille, 

jotka tänne eksyvät:)

Aatonaattoiltaa

Viettelen aatonaattoiltaa lukien ficcejä ja seikkaillen tumblrissa. Mies paistaa torttuja parhaillaan ja taidan mennä tästä pyörittelemään minttusuklaapalleroita seuraksi. Jossain vaiheessa pitäisi kääräistä loput lahjat pakettiin, mutta esikoinen kummittelee vielä keittiössä.

Huomenna luultavasti tarvitsen purukiskon koko päiväksi, ettei hampaat kuoleennu. Äitini ja appiukko ovat nimittäin tulossa viettämään aattoa ja äitini jää yöksikin, koska bussit eivät kulje iltasella Porvooseen saati muuallekaan. No, ei auta. Kestettävä on.

Harjasin kissan tänään, hullu eläin rakastaa piikkiharjaa. Hyvä, ettei silmiään puskenut siihen. Pohdin katinvillalapasten tekoa, olisiko se lienee hankalaa. Hankalin osuus olisi luultavasti karvojen pesu. Ehkä kokeilen sitä joskus.

Nyt menen sonnustautumaan essuuni, jossa lukee ennakoivasti 'Queen of fucking everything'. Nähdään. Kunhan saan sössittyä hommat.

Neuloosi

Sain vanhemman kummipojan villasukat juuri valmiiksi. Onneksi olin käynyt ostamassa lisää lankaa, sillä se loppui juuri kärkikavennusten kohdalla. Huono paikka. No eniveis, lupasin jo tehdä samasta langasta villasukat pienimmälle (hän ja tämä lahjansaaja ovat samanikäisiä), nyt on mittakin valmiina, hän nimittäin koeastui sukat.

Ajattelin huomenna jatkaa neulomista ja lisäksi teen poikain kera jotain suklaanameja. Jos löydän ohjeet :P

Kolme yötä jouluun

Jotenkin olen suht hyvin onnistunut välttämään tuon otsikonnimisen laulelman. Eräänä vuonna ex-työpaikassa eräs työkaveri kertoi soittavansa sen joka joulu pianolla näihin aikoihin, kunnes lapset olivat kasvaneet tarpeeksi isoiksi protestoidakseen. Eivät olleet kuulemma koskaan pitäneet perheen perinteestä, äitiparka :) Tämä tarina nousi taas mieleeni, kun luin Hesarista päivän Fingerporin:

Imuroin tänään talon, jotta olisi ollut siistiä edes maailmanloppuun asti. Se ei sitten toteutunutkaan. Säästin hämähäkitkin imuroinnilta kaiken varalta. Aattona pitänee vielä ottaa pienet valssit imurin kera, mutta muuten saa olla.

Esikoisen todistus oli oikein hyvä ollakseen kasiluokkalaisen todistus. Kymppi tuli mm. ruotsista, jota kuulemma inhoaa yli kaiken, mutta oli siellä pari kasiakin. Mies sanoi, että toivottavasti kukaan pojista ei koskaan näe hänen vanhoja todistuksiaan. Minä olen jo paljastanut olleeni keskinkertainen koulussakin. Isäni sanoi joskus, että jos lukisin yhtä paljon koulukirjoja kuin muita, niin voisin päästä mihin vain. Toistaiseksi olen päässyt juuri sinne, mihin olen itse halunnut sillä keskiverrollakin. Minusta sellaiset täyden kympin oppilaat olivat aina hieman epäilyttäviä, hieman kuin psykopaatit tai narsissit.

Keskimmäinen ei vielä saanut todistusta, se jaetaan meidän alakoulussa aina ennen hiihtolomaa. Sen sijaan hän oli saanut luokanvalvojalta (neekerin)pusun ja laittanut sen takin taskuun... Onneksi möhnä irtosi pesussa. Raukka oli ihan maassa. Muutenkaan ei ollut ihan paras päivä keskimmäisen suhteen, nukkumaan mennessään huomasi kissan yökänneen peiton päälle.

Loppuun yksi mieleiseni piisi, tätä olen kuunnellut tänään paljon. Video on myös erinomaisen hyvä.

Tassi

Alkaa olla meikäläisen joulunalsuajan kestävyys koetuksella. Ahistus- ja ketutuskäyrä nousee ja toivon todella, ettei se katkea juuri aattona. Mieluiten ennen tai jälkeen. Tänään oli jo katastrofin ainekset ilmassa.

Selviydyin tästä viimeisestä työpäivästä ihan hyvin, ei tarvitse mennä enää Puljuun ennen kuin Loppiaisen jälistä. Menin suoraan töistä miehen kyydittämänä ja kahden nuoremman kera koulun joulujuhlaan, mies meni tukkuihin esikoisen kera nauttimaan jouluräyhästä. Tänä vuonna enkelit olivat ihan rauhallisia, eivät repeilleet kuten viime jouluna. Muutenkin tunnelma oli aavistuksen vaisuhko, en tiedä miksi.

Kahvipöydässä mies laittoi oman kuppinsa ja kakkulautasensa väärin päin pöydälle. Siis niin, että kahvikuppi oli vasemman käden puolella eikä oikean, kuten kuuluu olla. Oli tipalla, etten tulostanut avioeropapereita samantien. Siihen on syynsä, miksi se kuppi ja tassi ovat niinpäin kattauksessa. NIH!

Loppuun video, jossa kuulemma esiintyy eräs työkaverikin. Pidin viittomista. Neljästä Ruususta en niinkään, Ilkka Alanko ei ole veljensä ;)

TTT: Salarakas nro1 oli vastannut 'työ'meiliini, pohdin puoli päivää lähetänkö sen myös kotipostiin. En lähettänyt, koska se kärähti kovalevylle kokonaisuudessaan. Pitäisiköhän tämä ottaa pois... olkoon.
 (TTT= TäysinTurhaTieto)

Halipäivä

En ole kova halaamaan ihmisiä. Kuitenkin iän myötä olen jonkin verran aktivoitunut silläkin saralla ja nykyään halaaminen sujuu jo suht luontevasti. Aistin kyllä ihmisestä, milloin hali ei ole hänelle mieleen jo ennen halaamaan ryhtymistä. Saatan nykyään myös kevyesti koskettaa toista ihmistä, jos tunnen hänen tarvitsevan sitä. Tämän olen oppinut siltä työkaverilta, jonka kanssa minulla on suhde :D

Tänään olen halannut kolmea ihmistä, mikä alkaa olla jo melkoinen saavutus. Minulle siis. Työpaikalla oli ns. joululounas, tosin välimerelliseen tapaan, ja siellä oli entinen luokanvalvojani, joka on nykyään meidän viraston työsuojelupäälliköitä. Melkoisen hauska sattuma. Ruokajonossa hän huomasi minut ja tuli halaamaan, toivottelimme jouluja.

Myöhemmin eräs vahtimestareistamme tuli tervehtimään meitä, hän on ainut naispuolinen vahtimestarimme, ja taas halattiin. Keskustelimme myös siitä, onko seksuaalista häirintää, jos työtoverit pyytävät riisuutumaan (ulkovaatteista). Päättelimme, ettei olisi.

Töistä lähdettyäni kipitin tapaamaan erästä keskustelupalstaystävää ja koska viime tapaamisesta oli aikaa, halasimme. Oli hauska nähdä hänet, vaikkakin hyvin pikaisesti, sillä molemmilla oli kiire kotiin joulupuuhiin. Juttelemme varmasti enemmän seuraavassa palstatapaamisessa :)

Oikeasti halaaminen on mukavaa, enkä enää ihmettele kun niin moni nuori halaa ystäviään heitä tavatessaan. Halaamisesta saa energiaa :)

Loppukevennyksenä erään aiemman työkaverini FB-seinältä bongattu päivän kysymys: 'Voinko kuivattaa pyykkini kirjastossa?'. Vastaus kuului: 'Valitettavasti ei'. Kaikkea asiakkaat keksivätkin kysyä :D

Loppuun piisi, joka on alkanut vainota. Se soi päässä ja ties missä.

 

Joulumieltä

Kuten olen aiemminkin sanonut, notkun eräällä keskustelupalstalla aika paljonkin. Näin joulun alla lähinnä lueskelen jouluhöyrähtäneitä höpinöitä, mutta koska muutama erittäin hyvä ystäväni on helpoiten tavoitettavissa sitä kautta, piileskelen siellä 'puskissa'.

Äsken sitten satuin lukemaan, kuinka erään äidin lapsi oli kertonut ystävästään oikein joulutarinan. Ystävän äiti oli sanonut, että lapsi ei saa joululahjoja jos enkunkokeesta ei tule ysiä tai parempaa. Lapsi oli itkenyt koko enkuntunnin ajan. En voi kuin ihmetellä, mitä tällaisen ihmisen (aikuisen?) päässä liikkuu. Siis ihan aikuisten oikeasti? Että hyvää joulua vain siihenkin perheeseen (myös tulevina vuosina).

Alkoi nyppiä kuin pientä oravaa, jonka käpy on jäässä. Onneksi mies pelasti varaamalla meille hiihtolomareissun.

Loppuun ihana kevyt höpsötys, josta saa hyvän mielen.

Kakkutikkari

Eli cake pops ameriikaksi. Sellaisia jouduin/pääsin tänään töissä väkertämään. Meillä oli nimittäin hallinto- ja kehittämisosaston kokous ja jokavuotiseen tapaan teemme joulukuun kokouksessa jotain teemaan sopivaa.

Koskapa taikina oli hieman liian lämmintä, lötkähtivät muutamat popsit pöydälle, mutta eipä se makua haitannut. Näyttää siltä, että monessa ohjeessa neuvotaan tekemään massa kuivakakusta. me teimme jauhetuista kekseistä ja hyvin onnistuivat nekin. Kannattaa kuukkeloida joko cake pops-hakusanalla tai Cookie pops'illa. Ei niitä monta syö silti :P

allekirjoittanut

Joulun ohimenoon on enää seitsemän päivää, vaikkei se varsinaisesti piisiin liitykään :D

Kirkossa

Käväisin kirkossa pitkästä aikaa. Nimittäin esikoinen aloittaa riparitaipaleensa ja hänen piti käydä nyt joulun aikaan jossain kirkollisessa tapahtumassa. Pitkän miettimisen jälkeen päätimme mennä nuorten messuun lähikirkkoon. No ei ihan lähimpään, mutta meidän srk:n nuorten tapahtumia järjestävään paikkaan, joka sattumoisin on purku-uhan alla emmekä ole siellä vierailleet. Minä uhrauduin lupauduin sitten tuon teinin seuraksi suden suuhun.

Hauskaahan siellä oli, vaikka tunsin itseni melkein kummajaiseksi. Olin nimittäin luultavasti toiseksi vanhin paikallaolijoista, sillä arvelen olleeni jopa teinin tulevaa rippi-isääkin vanhempi. Minua vanhempi taisi olla vain suntio tms jokapaikanhöylä, joka meitä ensimmäisenä sisällä tervehti. Vaan eipä se haitannut. Vanhana isosena tunsin oloni oikein kotoisaksi siellä nuorten joukossa :D Ja kerrankin selvisin kuivin silmin 'Varpusesta', vihaan sitä joululaulua yli kaiken. Oikeasti.

Keväällä jatkuu sitten esikoisen rippikoulutie.. huhhuh. Toisaalta toivon, että hän viihtyisi yhtä hyvin noissa nuorten jutuissa kuin itse viihdyin isoshommissa rippikoulun jälkeen. Se oli rentoa ja mukavaa yhdessäoloa, toisin kuin oma rippikouluni, joka oli suorastaan jostain syvältä tässä mainitsemattomista syistä. Ensi kesänä esikoinen menee Saariselälle vaeltamaan, toivon hänen oppivan siellä rakastamaan Lapin avaruutta.

Juuri ennen kirkkoonlähtöä onnistuin rikkomaan pyykkikoneen käynnistysnapin, mutta onneksi enkelit auttoivat ja mies sai sen korjattua. Tosin siten, että nyt se toimii heti kun laittaa töpselin seinään. Pääasia, että toimii. Onhan sekin jo vanha, esikoisen ikäinen. Kertaalleen siitä on moottori vaihdettu, kun toimintasavut pääsivät karkaamaan.

Iltapuhteena rakensimme vielä talon, pojat koristelivat sen.

Tähän on pakko laittaa yksi kaunis joululaulu, josta todella oikeasti pidän.

Kauneudesta

En useinkaan huomaa ihmisten kauneutta tai rumuutta, minulle riittää kun on suunnilleen puhdas ja käyttäytyy hyvin. Hieman joskus saattaa säälittää paha aknetapaus. Sen sijaan minua inhottavat useinkin lävistykset. Ne useimmiten pilaavat muuten siedettävän ulkonäön aivan totaalisesti. Lisäksi kun ihminen joskus kasvaa ulos lävistysvillityksestään, saattaa niistä jäädä rumat arvet. Itselläni on sen verran muheva arpeutumistaipumus, etten moista ottaisi.

Viime kesänä tukussa istui kassalla nuori nainen, jonka hymykuopissa oli lävistykset. Sen verran elämäänsä kyllästyneeltä tuo vaikutti, että oli ihan tipalla, etten kysynyt josko hän hymyilee pujottamalla langat lävistyskoruista ja vetämällä langanpäistä. Onneksi sain hillittyä itseni, olisin luultavasti saanut nitojasta otsikkoon.

Tämän purkauksen aiheutti seikkailuni blogistanian nuoremman ikäluokan blogeissa. Kaikkea voi tällainen keski-ikäinen täti-ihminen ihmetellä.

Muistan lisäksi erään ystäväni miehen joutuneen varsin arkaan tilanteeseen kielilävistyksen vuoksi välilaskulla Pakistanissa, kun koko matkustajiston piti kulkea metallinpaljastimen läpi. Hänet oli loppujen lopuksi viety pieneen koppiin ja käsketty polvilleen teloitusasentoon, 20 kalashnikovia sojottamassa kohti päätä. Onneksi kaveri sai sitten jotenkin selvitettyä kieli ulkona suusta roikkuen, että lävistyshän se vain piipittää... Paluumatkan lävistyskoru teki matkalaukussa eikä enää sen jälkeen palannut alkuperäiseen paikkaansa.

Kissamaista menoa

Totesin jälleen olevani puuma. Sikäli se ei minua haittaa, koska sehän vain pitää mehut liikkeessä, mutta ehkä vähän ihmettelen välillä kuinka voinkin ihastua aivan päättömästi ja nopeasti ties kehen.

Viimeisin ihastus on nyt eräs kääpiö. Siis elokuvakääpiö. *huokaus* Kuten olen joskus sanonut, voisin niin mielelläni muuttaa Keski-Maahan... Mutta palatakseni kääpiöihin, nämä veljekset ovat elokuvan parasta antia ja erityisesti tuo vaalea Fili. Hänellä on se tietty pilke silmissään ;)

Katsokaa vaikka, eikö vain olekin tässäkin? Onneksi en kuulu tuon alan ihmisiin eikä ole pelkoa, että koskaan häntä tapaisin. Se voisi olla noloa. Pyyhkisin kuolaa rinnuksiltani ennen kuin ehtisin sanoa mitään järjellistä.

*huokaus* Taidan mennä kylmään kylpyyn. Lähetin eilen Salarakas nro1:lle jouluntoivotukset. Tosin naamioin sen työasiaksi. Voi itkut.

Umpiväsy

Päässä ei kyllä liiku kuin silmät ja nekin tahmeasti.

Tänään oli pitkästä aikaa (eli eka kerran tässä talossa mun aikana) hieroja ja se vanutti mun hartiat niin, että nyt on kosketusarka. Muuten olo on rento kuin kulahtaneilla sukkiksilla pyykkinarulla.

Kävimme myös 4/5 perheestä matkalla Keski-Maassa eli katsomassa Hobitin elokuvissa. Se oli oikein hyvä elokuva, uudi 3D-tekniikka teki liikkeistä välillä melkein liian nopeita ja hetken harkitsin matkapahoivointikohtausta, mutta muuten ihania maisemia ja hyvä tarina. Lisäksi juuri kun aloin miettiä, että kauankohan tämä vielä kestää, niin se loppuikin. Täydellinen ajoitus.

Hyvää yötä siis.

Valmista tuli

Eilen en jaksanut enää illalla kirjoitella mitään, kun oli ihan yliaktiivinen päivä.

Lähdin töistä jo yhden aikoihin ehtiäkseni ex-pomon eläkekahveille ja sielläpä olikin niin mukavaa että. Juttelin ihmisten kanssa ja (tuore)kirsikkana kaiken päälle tapapsin miehen luokanvalvojan eli aiemman asiakkaani, joka on edelleen yli 7-kymppisenä niin energinen muori, että moni nuorempi kalpenee hänen rinnallaan. Viihdyin erinomaisesti, roikuin hetken Salarakas nro 2:n kanssa juoruilemassa ja ylipäänsä nautin. Jälkeenpäin huomasin, etten ehkä enää kaipaa sinne niin paljon kuin aiemmin. Kaipaan ihmisiä sieltä, mutta heitähän voin tavata edelleen. Firmaa en niinkään.. ehkä.

Kiiruhdin sitten päiväkodille, jossa oli joulutapahtuma eli erilaisia työpajoja. Oli mukavaa, paljon ihmisiä ja oikeasti aika hauskaakin. Meidän perheen päiväkotijoulujen viimeinen tapahtuma, aika ihanaa sekin. Ilmeisesti mulla on joku vika, kun ei yhtään haikeutta ole ilmassa. Kotimatkalla juttelimme sieluista ja toisista elämistä pienimmän kanssa.

Illalla vielä askartelin kortteihin poikien yhteiskuvan ja länttäsin postimerkit kuoriin jne. Kaikki kasassa, paitsi pari pakettia, jotka veimme tänään. Joulu on nyt melkolailla kasassa. Kuusi saapuu lauantaina vakitoimittajaltamme, joka varaa meille kuusimetrisen kuusen. Mahtuu sopivasti olkkariin.

Nyt vielä kun saan tuon yhden kirjan pois alta, niin alkaa helpottaa. On jo kovasti myöhässä, kun en ole saanut sitä varausten vuoksi uusittua. Tämä siis:

Hullu

Olen jonkin sortin hullu. Tai jotain.

Menen huomenna entisen kakkospomoni läksiäiskähveille, hän siirtyy vapaaherratarten riveihin. Olin neulonut itselleni huivin, mutta koskapa minulla on niitä riittävästi tähän yhteen kaulaan, aion antaa tuon huivin hänelle. Huivi on tehty sari-kankaiden kudonnasta ylijääneistä silkkilangoista, se loistaa kauniisti monissa värisävyissä. Väkersin sen kylkiäisiksi pienen kortinkin ja sen sisälle kirjanmerkin.

Lisäksi korjasin sen eilen tekemäni kirjalaukun eli toisin sanoen purin puolet ja tein sen uusiksi. Tuli huomattavasti parempi.

Minäkö perfektionisti?

Iltalauluksi valitsin Simon & Garfunkelin 'Sound of Silence'n. Kaunista.

Askartelusunnuntai

Olin luvannut pikkuserkulle, että teen hänen ystävälleen käsilaukun vanhasta kirjasta. Tein jo pikkuserkulle sellaisen ja olen tehnyt itsellenikin. Siinä hurahti mukavasti muutama tunti, nyt kirja on kuivumassa. Kuvan saa ehkä huomenna.

Sitten liimailin koristeita joulukortteihin, nekin ovat nyt valmiit. Sain hieman apua keskimmäiseltä, mutta eipä tuo kauan jaksanut äitiään viihdyttää. Alla kuva korteista.

Kirjeenvaihturimme Antofagastasta lopettaa raporttinsa tähän.

Kramppi kädessä

Joulukortteja olen vääntänyt tänään, vain 58 kpl. Siis leikannut ensin A2:sta A5:ksi ja sitten taitellut ne vielä kirjoittanut kauniisti kaunokirjoituksella tervehdyksen sisäpuolelle. Pienimmän valjastin raksuttelemaan lumihiutaleita sellaisella lävistäjällä vanhoista kirjoista. Niitä en ole vielä liimaillut, lapsi saa auttaa siinäkin huomenna. Nyt pitäisi vielä vain kirjoittaa osoitteet tarralapuille, kun kätköstä ei löytynytkään enää niitä kuoria, joita varmasti oli jossain. Ilmeisesti olen postittanut ne jonnekin.

Eilen illalla aloin laittaa niitä pipareita vanhoihin leivoslaatikoihin, joita ihan tätä varten säästän vuodesta toiseen ja ihmettelin, kun yksi pieni laatikko oli huomattavan painava. Avasin sen ja sielläpä olikin viime talvisia pipareita täynnään sisus. Ei ne miksikään olleet menneet, ihan hyvältä maistuivat. Ehkä aavistuksen pölyisiltä, mutta kuitenkin.

Taidanpa mennä tästä katsomaan jotain töllöstä. See you later, alligator :)

Piukka perjantai

Harvoin osuu tällaisia päiviä kohdalle, mutta tänään oli sen verran hommia, että hyvin olisivat riittäneet parillekin päivälle.

Aamusta imuroitsin talon, koska ystävä oli tulossa visiitille. Hän on sen verran alkeerinen kissoille, että alkaa muutaman tunnin päästä tulla hengitysvaikeuksia ja ajattelin, että liikojen karvastojen poisto talon sisäpuolelta auttaisi. No, juttelimme ystävän kanssa kolmisen tuntia ja hänen lähdettyään väänsin parit makaroonilaatikot.

Taloutemme nuoret miehet nauttivat toisen laatikon kokonaan (minä ja mies saimme pienet annokset) ja sitten aloitimme piparisavotan. Kolme tuntia siinä meni, mutta minä ja pienin urheina jatkoimme hamaan loppuun saakka. Isoveljet hyytyivät jo ennen puoltaväliä.

Vähän alkoi jo väsyttää saadessani keittön kasattua, mutta veljeni kilautti tonttujen logistiikkaongelman jatkuneen tänäkin vuonna ja ajelimme sitten hakemaan pienimmän joulupaketin, veljeni on hänen kummisetänsä. Veljeni nimittäin lähtee ensi viikolla vaimonsa kera Meksikoon, kuten jo kymmenisen vuoden ajan ovat joulua viettäneet. Me puolestamme toimitimme veljeni syyskuisen 50-vuotislahjan eli viskipullon hänelle.

Samalla tapasimme ihanan kisuvauvan. Hän oli vain viisi viikkoa vanha suloinen pieni abessinialaistyttö. Veljeni vaimolla on nuita ja myös singapura-kissoja. Niistä en niin välitä, mutta abessinialaiset ovat kauniita ja tämä olio oli vielä niin ihanan vauvanpullero. Kaksi nuorinta poikaa leikitti raukan ihan väsyksi, esikoinen ei jaksanut lähteä kisulia katsomaan. Kotimatkallamme esikoinen jo soitteli, että mihin jäimme. Onneksi olimme jo melkein kotona, oma katti kaipasi ruokaa ja olimme sitä poikenneet hakemaan.

Kotosalla joimme vielä iltakahvit, hyvin myöhäiset sillä kello oli jo yli kymmenen. Onneksi huomenna on lauantai. Nyt menen vielä pakkaamaan piparit talteen tai niistä ei ole mitään jäljellä huomisaamuna.

Nukkukaa kauniisti.

Itsenäisyyspäivä

Hyvää Itsenäisyyspäivää niille, jotka tänne eksyvät. Olen itse viettänyt tätä päivää aivan eri tavalla kuin koskaan ennen. Kävin poikien, kahden nuoremman, kanssa elokuvissa katsomassa 'Hotel Transylvania'-nimisen höpsötyksen. Olihan se ihan hupaisa ja sain samalla lunastettua ensi viikon 'Hobitti'-liput.

Palatakseni päivän teemaan kunnioitan kovasti kaikkia niitä, jotka mahdollistivat meille tämän maan omana itsellisenä valtionaan. Isoäitini olivat erilaisista yhteiskuntaluokista ja kuulin äidiltäni vasta muutama vuosi sitten, että äitini sukulaisia oli ollut Saksassa jääkärikoulutuksessa. Joskus nuorempana kuulin jonkin lauseen, josta ymmärsin isänäitini sukulaisen kuolleen vankileirillä, hän oli siis ollut punaisten puolella. Kumpikaan isoäideistäni ei koskaan puhunut sanakkaan kansalaissodasta, enkä muista vanhempienikaan siitä keskustelleen ja nyt, kun jäljellä on enää äitini, pitäisi ehkä aloittaa kyseleminen niistä asioista.

Äitini oli pikkulotta ja äidinäitini puolestaan lotta, enimmäkseen kotirintamalla perheellisenä pysytellyt. Isänisäni oli kuulemma kerran ollut juuri lomalla rintamalta pommituksen tullessa ja pitänyt suojan ovea kiinni, kun se tuppasi paineaalloista aukeamaan. Se lienee ainut isäni minulle isästään kertoma muisto.

Muutama vuosi sitten äitini oli viikon jossain kylpylässä sotaveteraanien kuntoutusrahoilla ensin kovasti ihmeteltyään, miten hänet sinne kutsuttiin. Veteraaneja alkaa olla jo sen verran vähän, että rahat riittävät nykyään myös näihin lottiin ja pikkulottiin, mikä on minusta hyvä asia.

En tiedä olenko isänmaallinen, mutta toivoisin poikieni menevän aikanaan armeijaan. Paitsi jos liitymme Natoon.

Päivän laulu on täysin asiaan liittymätön, mutta minulle merkityksellinen. Voisin kohta mennä saunaan.

Tyhyä ja taikinaa

Tänään vietin kansallista eksymispäivää koettaen päästä Kuusijärvelle julkislla kulkuneuvoilla. Onneksi olin edelta ovela ja printtasin pysäkkiluettelot ja vaihtokartat jo eilen töissä. Näin varustatutuneena olinkin paikalla jo viisi minuuttia ennen alkua, enkä ollut edes viimeinen. Kahden muun jälkeenitulleen kanssa etsimme sitten kokoustilaa hetken, kunnes tajusimme sen olleen se viereinen rakennus. No, emme silti olleet pahasti myöhässä.

Tyhy-ryhmä (johon kuulun) lisättynä työsuojeluvaltuutetuilla tutustui toisiinsa ja työsuojelupäälliköihin, jotka kertoivat meille kaupungin työsuojelujutuista parin tunnin ajan. Lounaan jälkeen jatkoimme keskenämme ja olikin ihan hauskaa. Alunperin puoli neljään saakka kaavailtu ohjelmamme loppui jo hyvissä ajoin ennen kolmea ja pääsin kotiin erään mukavan ihmisen kyydissä. Minulla on nyt myös noin 300 kpl kulttuuriseteleitä kassissani... mitähän tekisin niillä?

Kauhean kauppareissun jälkeen olin aivan totaalihyytynyt ja vain läähätin koneen ääressä parisen tuntia ja lämmittelin läskejäni, jotka ehtivät tukun kylmähuoneessa ikiroutaan. Väänsin myös pienen itkuvirren teinin vuoksi, mutta ei siitä sen enempää.

Lopuksi hoidin itseni kasaan vääntämällä parikiloisen piparitaikinan, aivan ihanaa. Purin patoumiani myös hakkaamalla neilikat vasaralla puruksi, meillä kun ei ole huhmarta ja hokasin liian myöhään jauhetun neilikan puutteen. Onneksi oli kokonaisia.

Lopettamisen vaikeus

Aloin katsoa viime talvena 'Gilmoren tyttöjä' DVDltä, lainasin kaikki kuusi (tms) kautta ystävältä. Aikoinaan sarja tuli töllöstä, mutten silloin saanut sitä katsottua ja nyt ajattelin, että olihan se ihan kiva ja ehkä jaksaisin katsoa sen. Erehdyin. En jaksa. Mutta en pysty lopettamaan sen katsomista kesken kaiken.

Homma on sama kuin huonossa kirjassa. Se on pakko lukea loppuun, että näkee mitä henkilöille käy. Aikoinaan luin 'Tohtori Zhivagon' melkein loppuun, lopetin tohtorin hautajaisiin. Minulta kesken jääneitä kirjoja on todella harvassa, luen kyllä paskemmankin opuksen vaikka hammasta purren.Ilmeisesti odotan, että se muuttuisi jotenkin paremmaksi seuraavalla sivulla/katsomiskerralla?

Aloin pohtia, mikä kirja olisi jäänyt kesken.. Ensimmäiseksi muistan Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjat. Koska en itse ole mitenkään shoppailuun taipuvainen, en yksinkertaisesti jaksanut. Sikäli outoa, että saman kirjailijan 'Twenties girl' oli aika hauska kummitusjuttu.

Asiakirjojen (heh, siis tiedekirjallisuuden) puolelta ei tule mieleen yhtään keskenjäänyttä tapausta. Vaikka minulla onkin edelleen kesken 'Intiaanit- Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia' niin lukaisen siitä aina välillä pätkän, joten en ole vielä luovuttanut sen suhteen. Ai laina-aika... vastahan se on kaksi vuotta ollut minulla :P

Niin.. Gilmoret ovat vasta kolmannen kauden puolivälissä. Kuusi kautta yhteensä... Ehkä vaihdan johonkin muuhun tänään.

Loppuun Ismon uusi piisi. Oi Ismo.

Ja yksi hupaisa kuva, johon törmäsin seikkaillessani Tumblrissa.

Edit: Kuinka monta kertaa voi kirjoittaa väärin Ismo Alanko...

Viimeistä viedään

Nimittäin tämän vuoden iltavuoroista. Olikin jo aika näidenkin loppua, vaikka pidänkin tästä 2-vuorotyöstä. Tulen hulluksi ennen pitkää, jos joudun pitemmän aikaa käymään töissä kahdeksasta neljään. En vain osaa enkä pysty.

Viimeisiä viedään myös päiväkotirintamalla. Nuorimmainen on eskarissa ja ensi viikon tiistaina on meidän perheen viimeiset joulujuhlat siinä puljussa. Noin kolmetoista vuotta muodossa tai toisessa on kulunut päiväkotielämässä. Voisin sanoa, että aikansa kutakin. Useimpia päiväkotitätejä muistan lämmöllä, mutta joitakin en todellakaan.

Ikävä myöntää, muta viimeisiä viedään myös työkaverin tuomista suklaista. Eivätkä ne ole edes hyviä :P Ne olivat siis niitä vaarallisia konvehteja, joista toinen makeisfirma varoitteli tänään. Itsehillintäni ei vain enää jaksanut. Onhan karpimpi päivä uusi mahdollisuus vielä huomennakin. Huokaus.

Lopuksi vielä korvamato. Karu, mutta hyvä.

Ahdistus

Kalenteri kääntyi sitten tämän vuoden viimeiselle osiolle. Jengi kajahti ja nyt on viritetty joulua koko päivä eri blogeissa ja keskustelupalstalla puhumattakaan feissarista. Minä ahdistun.

Ihan oikeasti pidän joulusta, mutta se on vain yksi päivä vuodesta. Jos ollaan tarkkoja siis. Hieman vähemmällä tarkkuudella noin kolme. En ymmärrä tätä hirveää vouhotusta sen yhden päivän ympärillä. Ihan kuin elämä muuttuisi miksikään sen yhden päivän perustella.

Lapsuuden jouluista en muista kuin sen yhden, kun Joulupukki tuli Postitalolle hirveässä lumituiskussa helikopterilla. Sen sijaan muistan monta myöhempää joulua, joina isäni aloitti ryyppäämisen lopettaakseen sen joskus helmikuun puolivälissä, jos hyvin kävi. Älkää erehtykö, rakastin isääni, mutta hän oli liian kiltti ihminen siihen elämään, jonka sai.

Toki minäkin valmistelen joulua, lähinnä lasten vuoksi. Minulle ja miehelle se on vain vapaapäivä ja olisi joskus mukava lähteä jonnekin, missä ei tarvitsisi tehdä mitään sen eteen. Ensi viikolla kuitenkin laitan piparit poikien kanssa ja aloitan joulukortit. Ruoat ostamme melko valmiina, emme aio asua jouluna keittiössä.

Eniten minua tällä hetkellä ahdistaa joulussa se, että äitini ja appiukkoni tulevat taas aattoa viettämään meille. Lapsimäärämme lisääntyy kahdella kolmevuotiaalla. Haluaisin joskus olla ihan ihan ihan rauhassa jouluna, vaikka nukkua koko päivän ja seuraavankin, jos se olisi se juttu juuri silloin. Tai katsoa kaikki Tarut putkeen yhden päivän aikana.

Sitä piti vain sanoa vielä, että kyllähän mulla elämä itse asiassa mullistui aika hyvinkin 20 vuotta sitten jouluaattona, kun vastasin miehen kosintaan myöntävästi. Olisin vastannut siihen myöntävästi varmaankin milloin tahansa, oli joulu tai juhannus. Mainittakoon tämä poikkeuksena normijouluista (vaikka silloinkin olin aivan kypsä, koska olimme viettäneet aattoa vanhempieni luona). 

Loppuun suosikkijoululauluni.