vasta Marjaanan kommentista edellisessä postissa tajusin unohtaneeni kuvan nuorimmaisen kässäntunti-projektista.
Muut tekivät jalkapallon..
maanantai 21. toukokuuta 2018
Alkuviikko alkoi
Meinasin kyllä päivitellä jo aikaisemmin, mutten ole oikeastaan jaksanut kauheasti istua koneella.
Perjantaina kävin töiden jälkeen syömässä ystävän kanssa ja ihastelemassa Roihuvuoren kirsikankukkia, jotka olivat jo suurimmaksi osaksi tippuneetkin. Niissä japanilaisten lahjoittamissa erikoiskirsikoissa oli vielä kukkia.
Lauantaina leivoin ja katselin Harryn ja Meghanin häitä parkuen kuin mummo, kun ne oli niin sööttejä. Yksi heppasista varasti shown kärryajelun aikana yrittämällä lähteä laukalle koko ajan :)
Keskimmäisen tyttöystäväkin tuli käymään. Onneksi Pavlova onnistui hienosti. Illan ratoksi nuo katsoivat Princess Bride-leffan, joka on yksi parhaita ikinä tehtyjä leffoja.
Sunnuntaina nautimme Hesarin ohjeella tekemääni St. Clementsin piirakkaa, joka olikin tosi hyvää ja helppo tehdä. Oletan tekeväni sitä toistekin.
Kävimme miehen kanssa myös puutarhamyymälässä ostoksilla, halusin magnolian yhden japaninsyreenin tilalle, joka muutti syreeniaitaan häpeämään. Muuten pesin pyykkiä taas koko viikonlopun, luin auringossa istuen Leena Krohnin uuden kirjan Kadotus (jolta odotin kyllä enemmän) ja katselin Sense8-tv-sarjaa.
Sirius toi molempina iltoina itselleen iltapalan valmiiksi tapettuna, mies kloorasi lattiat syöntihetken jälkeen ja minä kehuin kissaa :)

Kesäinen näkymä Kaivarinrannan Carusellista |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)