Olen ollut työpäivien jälkeen sen verran poikki, etten ole jaksanut tännekään kirjoitella. Lähinnä olen istunut sohvalla katsomassa töllöä ja neulonut.
Tiistai-iltana ollessani tulossa metrolla kotiinpäin, Itäkeskuksessa vastapäätä istahti vanhempi nainen ja haukotellen totesi, että pitää keittää vielä kahvit kun kotiin pääsee. vastasin, että niin pitää ja ettei minua ole koskaan haitannut myöhäinen kahvinjuonti. Juttelimme siinä sitten loppumatkan mm. rouvan lehtitilauskylkiäisenä saamasta askelmittarista, joka oli jostain syystä jäänyt uniasentoon eikä siis oikein mitannut sitä mitä piti. Se huvitti meitä molempia suuresti.
Eilen menin töiden jälkeen kampaajalle ja sen jälkeen käymään jalkaleikatulla ystävällä, mutta jotta olisi ollut riittävän kiire aioin lähteä töistä hyvissä ajoin ja käydä ostamassa talvikengät matkan varrella. Tähän lisätään takin vetoketjun hajoaminen niin katastrofi oli aika lähellä, nimittäin se 'hyvä aika', jonka olin varannut hupeni kymmenellä minuutilla. ehdin kuitenkin loppujen lopuksi kampaajalle vartin myöhässä ja kakki meni hyvin, kunnes lähtiessänis ieltä tajusin, että kello oli seitsemän. Olin sanonut ystävälle, että tulen sinne noin seitsemältä.. No, soitin ystävälle ja hän sanoi, että tervetuloa vain. Kiva! Ja sitten puhelimesta loppui akku.
Myöhästyin bussista, joka olisi mennyt ystävän kotioven viereen. Kipitin asemalle, menin P-junaan ja tajusin, että se pysähtyy Pasilan jälkeen Ilmalassa. Onneksi ehdin ulos ennen kuin juna lähti ja katsoin I-junan aikataulua huomatakseni sen juuri lähtevän aseman toiselta puolelta. En ehtinyt siihen ja odottelin vartin seuraavaa. No, pääsin vihdoin ystävän luo varttia yli kahdeksan ja heittelin pikkukiviä ikkunaan, että hän tulisi avaamaan rappukäytävän oven.
Kyllä oli melkoinen seikkailu. Huomasin myös, kuinka riippuvainen olen puhelimesta nykyään, kun siinä on kaikki. Ihan hurjaa.
Nyt aamukahvi kitaan ja pakkaamaan :)
