torstai 15. helmikuuta 2024

Lomaa odotellessa

Nimittäin talvilomaa, joka koittaa jo huomisen jälkeen. Tuskin maltan odottaa!

Lauantaina juhlistimme nuorimmaisen 18-vuotispäivää sisarusteni ja kummien voimin, myös esikoinen ilmiintyi paikalle. Vanhin veljeni ajeli Ähtäristä asti vaimonsa kera, he nauttivat hotellilomasta. Kysyessani menevätkö ehkä elokuviin illalla, niin kälyni sanoi, että ovat olleet niin paljon lapsenvahtina että taitavat vain nukkua, kun kerrankin saavat. Sehän se on parasta lomassa, voi tehdä juuri mitä itse haluaa :)


Katselin kerrankin (taas) Uuden musiikin kilpailun viime lauantaina, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Tai siis katselin parhaat palat Areenan kautta, välillä katselin jotain muuta. Täytyy sanoa, että tiesin heti jo silloin, kun kilpailukappaleet julistettiin, että se on joko Sara Siipola tai Win95Man. Minusta on hyvä, että W95M voitti eikä Siipola, koska vaikka Saran kappale oli kaunis ja hieno esitys, niin samanlaisia jollotuksia on kolmetoista tusinassa Euroviisuissa eikä se loppusoinntus eli A-kirjaimen yliannostus auttanut. Kaikkein paras kappale minusta oli Pilvi Hämäläisen väliaikabiisi, joka oli aivan mieletön. 

Sunnuntaina äänen antamisen jälkeen lukaisin Iida Turpeisen Elolliset, joka olikin vallan mainio opus. Heti alkusivuilta lähti sellainen veto, että tiesin, ettei sinä päivänä muuta tehtäisi kuin luettaisi. Tarina oli hienosti kirjoitettu ja itselleni tärkeä siksi, että ollessani lapsi asuimme Eläinmuseon lähellä ja siellä tuli käytyä ihailemassa myöskin Stellerin merilehmän luurankoa. Kyllähän kirja aika hyvinkin herättelee ajattelemaan, että ihan oikeasti teollinen aikakausi on ollut planeetan kannalta katastrofaalinen ja ihminen on se pahin tuhoeläin.


Olin taas etänä eilen keskiviikkona lakon vuoksi, kun metrot eivät kulkeneet ja oli kokouspäivä. Tänään sentään junat kulkivat, niin pääsin miehen kyydillä Malmille junalle ja kävelin Pasilasta. Nyt kohtapuoliin pääsen suorittamaan saman toisinpäin.