Taas on vierähtänyt aika jos toinenkin. Blogger hidastelee sekä kotona että töissä, joten blogin kirjoittaminen on siksikin hiukan jäänyt. Olen jopa harkinnut blogin siirtoa wordpressiin, mutta en ole ihan varma siitä vielä.
Tiistaina sain puhelun Jorvista. Työpaikkalääkärin laittama lähete oli vihdoin rullautunut byrokratiassa eteenpäin ja minua pyydettiin esittelemään struumaani kirurgille. Tänä aamuna (sen sijaan, että olisin saanut nukkua pitempään) karautin metrolla Tapiolaan ja jatkoin siitä bussilla Jorviin. Ihan kivasti meni. Kirurgi tutkaili kaulaa ja sanoi, että kilppari leikataan pois tänä keväänä. Etta sillälailla. Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin.
Kohta pääsen töistäkin. Kotona olen iltaisin ollut niin väsynyt, että lähinnä istun sohvalla neulomassa ja katsomassa tv-sarjoja. Olen katsonut Netflixin Anna-sarjan ekan kauden, mutta se eroaa kirjoista niin paljon, etten pysty jatkamaan pidemmälle. Siirryin Rahapajaan ja sepä onkin metka, ainoastaan enkunkielinen dubbaus häiriysee pahasti (suunliikkeet ei natsaa).
Neuletakki alkaa olla sen mittainen, että pääsen kohta lopettelemaan helman. Hihat olisi vielä neulottava, mutta aika tyytyväinen olen kyllä. Helmassa on pitsineule, enkä yleensä ole saanut niitä onnistumaan.
Keskimmäinen on autokoulussa ajellut parisen kertaa ja tykkää kovasti. Nuorin leipoo kääretorttua, joita en saisi syödä.
Tässäpä ne kiihkeimmät kuulumiset.