maanantai 4. tammikuuta 2016

Sukkaprojekti

Sain vihdoin sukat valmiiksi, lopeteltua langanpäät ja höyrytettyä. Näissä on osa niiden melkein-valmiiden kirjoneulesukkien langasta, jotka purkasin joulun kieppeillä eli alle kaksi viikkoa meni työpäivien aiheuttaman neuleajan puutteen vuoksi. Ja sen onnettoman kantapään..

Ny kelpaa pakkasten tulla

Vihreää kanaa

Pakkasmaanantaita Kattilasta.

Viikonlopun nautiskelin lämpöaalloista ja räkätaudin alkuvaiheista. Eilen illalla oli aika hyvä olo, ajattelin että kyllä se tästä ja aamusella kipaisin töihin reippaasti. Joo. Ei olisi pitänyt. Puoliltapäivin olo alkoi huonontua ja yhden jälkeen oli pakko luovuttaa. Nyt istun kotona, selkää särkee kuin kuumeessa ja haluan vain maata sohvalla neuloen ja katsellen telkkaria.

Otsikon kanan tapasin hakiessani eväät työpaikan lähikaupasta. Koska suosikkisalaattini (kreikkalainen) oli loppu nappasin hyllystä caesarsalaattirasian, jonka sisältämä kana näytti ..metkalta.. Se nimittäin vihersi. Viereisellä hyllyllä oli nuori mies täyttämässä leipähyllyä ja kysyin häneltä, vihersikö kana hänenkin mielestään. Tarkkaan tutkittuaan hänkin tuli siihen tulokseen, että kyllähän se vihersi. Päiväystä salaateissa oli kuitenkin vielä huomiseen, toivottavasti ottivat loputkin kanat pois hyllystä. Itse siirryin pakasteruokien puoleen, ne saa kunnolla kiehuviksi jopa työpaikan mikrossa :P

Vuoden alun kunniaksi katselimme poikien kanssa Tarun kaikki kolme osaa ja sen lisäksi lauantaina katselin 'And soon the darkness'-nimisen Karlin leffan sekä 'Stockholm, Pennsylvania'-nimisen Jasonin pätkän. Molemmat olivat aika hyviä pieniä filmejä, ensimmäisessä oli kyse ihmissalakuljetuksesta Etelä-Amerikassa ja toisessa kerrottiin tytöstä, joka oli kidnapattu 5-vuotiaana ja nyt hänet palautettiin kotiin 17 vuoden jälkeen.

Olen saanut viikonlopun aikana polvisukkani melkein valmiiksi. Hiukan hidasti se, että lauantaina neuloessani jo jalkaterää tehneeni typerän virheen ennen kantapäätä ja piti purkaa.. No sain purkaa kantapään vielä parikin kertaa, sillä siihen iskeytyi aina jokin outo virhe, mutta vihdoin eilen pääsin siinäkin jo varpaisiin. Nyt vain kavennukset loppuun.. Toisen sukan kärki on hiukan liian pitkä, joten sitä pitää purkaa aikaan vähän ennen varvaskavennuksia.

Mutta nyt. Nähdään. Ylläoleva video siksi, että katsoimme eilen pienimmän kanssa Mies ja alaston ase 33 ja 1/3'n ja olimme tikahtua :D