Kurssikaverit ovat myös mukavia. Olemme erään kanssa tukeutuneet esiintymispelon suhteen toisimme ja onneksi suurin osa esityksistä tehdään ryhmässä, mikä tasaa paineita. Tänään kävimme läpi KVTESin luottamusmiehiä koskevaa osuutta ja siinä kuunnellessani erään kurssikaverin iisalmelaista savon soljuntaa alkoi hiukan liikuttaa, kun kaipasin isääni.
Isän kuolemasta tuli viime lauantaina 24 vuotta. Koskapa täytin isäni kuolivuoden syksyllä 24v ja nyt ensi syksynä se tuplaantuu, niin olen jotakuinkin tasan puolet tähänastisesta elämästäni ollut isätön.
Joo, se siitä. Katsomme nuorimmaisen kanssa Harry Potter-elokuvia putkeen, tänään olisi vuorossa 'Puoliverinen prinssi', kunhan lapsi saa läksynsä tehtyä. Yhtään ei haittaa, että leffoissa on myös Lucius ;)
Kävin eilen hammastarkastuksessa eikä Kai löytänyt kalustosta muuta kuin hammaskiveä. Mitään ei tarvitse juuri nyt tehdä putsauksen lisäksi. Ihmeellistä.
Ostin juuri Audiblesta muutaman puuttuvan Richardin lukeman äänikirjan. Kuunnelkaa allaoleva video (mieluiten silmät kiinni), niin tiedätte miksi olen alkanut harrastaa äänikirjoja.