Eilisaamun jännitysnäytelmä |
Tänään olen tavannut tai kokenut vanhoja tuttuja, miten sen nyt ottaa.
Pienimmän piti lähteä kouluun kahdeksaksi ja olin haaveillut kömpiväni takaisin sänkyyn hetkeksi, mutta vanha tuttavamme korvatulehdus oli iskeytynyt pienemmän korvaan. Pikaisen suihkun yms jälkeen lähdimme kävellen omalle terveysasemallemme, jonka ovessa olikin lappu koskien päivystystä. Menimme sisälle varmistamaan asiaa luukulta eli päivystys on tämän kuun loppuun asti naapurikylän terveysasemalla, jonne menisi bussi ihan kohta.
Laskin pikaisesti päässä, että bussi+ odottelu jne kestäisi ainakin vähintään kaksi tuntia ja töihinkin piti ehtiä, joten soitin Itäkeskukseen lääkäriasemalle ja sainkin ajan klo 9:ksi. Olimme paikalla viittä vaille ja viittä yli ulkona, meikä hiukan köyhempänä.
Aamukahvit mini-ruunen kera |
Tutkimuksen tulos oli molemminpuolinen korvatulehdus ja alkava keuhkoputken tulehdus, viikon liikuntakielto antilooppikuurin vuoksi. Odottelimme sitten apteekin aukeamista ja pienin sai aamiaista ja minä mini-Runebergin, joka oli juuri sopivan kokoinen. Apteekin jälkeen minä lähdin töihin ja toinen kotiin.
Vanhoja tuttuja kävi myös töissä. Ihmettelin erään mieshenkilön tuttuutta ja hänen sitten lainatessaan tajusin, että hän oli ollut kanta-asiakas ensimmäisessä varsinaisessa työpaikassani. Sanoinkin sen hänelle ja hänkin ilahtui muistaessaan minut.
Ystävän eiliset synttärikahvit |
Äsken kirjasin erään uuden asiakkaan tietoja ylös ja osoite oli meidän nurkilla, josta johduimme sitten juttelemaan oman kylän asioista. Sekin oli hauskaa.
Ihan mukava työviikko ollut muutenkin. Maanantaina olimme yhtä hysteerisiä kuin yleensä perjantaina, huomenna on pitkän pitkä kokous ja siellä onkin ihan mielenkiintoisia asioita myös. Eilen kävin työ-ystävän kanssa kahvilla, sillä hänellä tuli seuraava numero ikään lisää ja aikaisemmin tällä viikolla pienin leipoi suklaakeksejä aikansa kuluksi.
Pienimmän keksit. Arvatkaas, mitä on uunissa nyt? |