Omasta mielestäni en ole rasisti, mutta kokemuksesta sanoisin suhtautuvani hieman nihkeästi joihinkin vieraslajeihimme. Romaneja en tunne vaikka yksi on sukuun naitukin, en ole tavannut. Mitenkään korkea käsitys minulla ei ole heistä ihan siksi, mitä olen kuullut tämän henkilön sukulaisista ja mitä he ovat puolestaan aiheuttaneet tälle sukulaiselleni.
Yleensä pyrin suhtautumaan ihmisiin ihmisinä, ihonväristä riippumatta. Idiootteja on kaikenvärisiä ja joka lähtöön. Hieman hätkähdyttävää on kuulla somalityttöjen huutelevan vittuja keskenään, mutta kaikkeen tottuu sanoi irlantilainen hirressä.
Viime kesänä äitini sanoi, että 'rotuja ei pitäisi sekoittaa'. Sanoin hänelle, että siihenkö vetoan jos joku pojista tuo erivärisen puolisokokelaan ensivierailulle. Äitini oli aika hiljaa sen jälkeen.
Jotenkin tökkivä otsikko tai teksti tai jotain. No, ehkä kuitenkin ajatus tuli selväksi. Minäpä lähden tästä keskustelupalstatapaamiseen. Mitäpä te teette näin perjantai-iltana?
Keskimmäinen esitti toiveen päästä katsomaan 'Hobitin' uudestaan.. *krhm*