Työpaikkaan liittyen ihmettelin eilen, kun kirjastoon tuli joku porukka tutkailemaan tuuletuskanavaa ja kerroin sitten lounaalla asiasta eräille toisille ihmisille. Tässä vaiheessa kuulin, että alakertaan (kirjasto on siis talon kakkoskerroksessa) on tulossa keramiikanpolttouunit ja kiertue oli liittynyt uunien ilmanvaihtosysteemeihin ja esitin vienon toiveen siitä, että uunit olisivat päällä öisin. Entisenä posliininmaalauksen harrastajana kun tiedän, että keramiikkaakin poltettaessa tulee kaikenlaisia mukavia yhdisteitä.
Lisäksi kuulin viime viikolla, että erästä talon kattoa purkavat työmiehet olivat sanoneet purkutyön alkuvaiheessa, etteivät ole missään tavanneet yhtä homeista työmaata. Näin kaupunki säästää.
Muuten olen tutkaillut esimerkiksi keväisiä/kesäisiä salaatti-ideoita sun muuta juhlasyötävää. Lisäksi kokeilin sunnuntaina juhlamekkoa ja sepä menikin kiinni yllättävän helposti eikä näyttänyt yhtään hullummalta.
Nyt menenkin tekemään muutaman vatsalihasliikkeet ja sitten nukkumaan :P