Hankin uuden pään eli kävin kampaajalla. Nyt on lyhyt, ei ole ennen ollutkaan näin lyhyttä fledaa. Tykkään :)
Uuden pään hankkimisesta tulee aina mieleeni Oz-kirjoista tuttu Prinsessa Ozma, joka vaihtoi päätä mielialansa mukaan. Lapsena toivoin, että se olisi mahdollista. menisi vain huoneeseen ja valitsisi sopivan mielialan kymmenistä. Kuinka helppoa se olisi, ajattelin. Näin aikuisena tajuaa jo, että päätä saisi vaihtaa kerran sekunnissa jos noin olisi.
Tästä johtui mieleeni se aika, jolloin kärsin ns. kolmenkympin kriisistä. Tapani mukaan sekin tuli myöhemmin kuin muille ihmisille, mutta ehkä sitäkin rajumpana ja yllättävänä. Silloin opin tekniikan, jota harrastan edelleen. Suljen ikävät ajatukset pieneen lippaaseen, kätken lippaan jonnekin mieleni perukoille ja avaimen laitan piiloon. Siinä on vain se huono puoli, ettei auta kovin usein availla sitä lipasta.
EDIT Taidan tällä pohdinnalla päästä taas 'tarina päivässä'-listaan kiinni. Aina välillä onnistun minäkin.Ja se päivän sanahan oli 'kokonainen'. miten se liittyy edelliseen, voi kukin miettiä keskenään.
Mutta se siitä. Olkoon viikko hyvä ja murheeton. Huomenna alkaa uusi opintojakso uusin kirjoin ja luennoin. Jee... *heiluttaa jänisräikkää lievästi kyllästyneenä*
Ihan pakko vielä osallistua päivän sanaan eli Kaskelottiin. Katselin Wikipediasta tietoja, mutta muistin oikein eli ne syövät kalmareita ja jossain vaiheessa tutkijat olivat sitä meiltä, että koska kalmareita ei enää ole löydetty niin kaskelotitkin kuolevat, mutta (yllätys yllätys) kalmareita onkin jälleen löytynyt enenmmän kuin luultiin ja niinpä myös kaskelotit selviävät!
JEE!
Toivon joululomalla näkeväni ryhävalaita siellä minne menemme. Ne kun tuppaavat talvehtimaan niillä vesillä. Paras valaidenbongausaika on kuulemma tammi-helmikuussa, mutta elän toivossa nähdä sellaisen. Jos vaikka se olisi joululahjatoiveeni.
On ollut omituinen maanantai. Yleisestikin minun maanantaini ovat hyvinkin hyvinkäyttäytyviä verrattuina tiistaihin, jotka ovat useimmiten tempaistu jostain Pelsepuupin alimmista komeroista, mutta tämä maanantai on ollut oikein erityisen mukava.
Lähdin aamulla yhtämatkaa pienimmän keralla, tavan mukaan eroamme omille teillemme ensimmäisessä kadunkulmassa ja siitä hän kävelee takaperin heitellen lentosuukkoja niin kauan kuin olen näkyvissä, samoin nytkin. Käännyin viimeisen vilkutuksen jälkeen ja hänkin kääntyi vihdoin kävelemään oikein päin opinahjoonsa. Siinä pakkasen vuoksi puolijuoksua vetäessäni tajusin eräään sauvakävelijämummon olevan naapurin rouva ja ehdin vain henkäistä Huomenet ennen kuin olin jo ohitse hänestä. Sitten juoksin viimeiset sata metriä metroon, asia jota en koskaan tee, ja ehdin. Enkä edes pahasti hengästynyt.
Vihdoin päästyäni maanpinnalle ja vaihdettuani kaupan tädin kanssa kiihkeimmät kuulumiset tapasin työpaikan nurkalla entisen työkaverin kirjastosta, jossa olin remonttievakossa kuukauden ajan esikoista odottaessani. Vaihdoin pikaisen huomenen ja muutaman sanan hänenkin kanssaan ja marssin kustannuspaikalle, jossa vietin suht rauhallsien työpäivän. Kehitimme työkaverin kanssa parikin uutta suomenkielenkurssia, joiden nimet voisivat olla 'kliffaa hei' ja 'suksi kuuseen', ensimmäinen ohjaisi puhumaan nykysuomea sujuvasti ja jälempi taas olisi enemmän kulttuuria avaava.
Töiden jälkeen menin kolmannen kerran viikon sisään käymään DesignForumissa, sillä sain viime viikolla käytettäväkseni suurehkon rahasumman uskollisesta palveluksestani Kaupungin palveluksessa sen kapeaa leipää jyystäen. Ostokseni (huom! Lokakuun sanalista) käsitti sormuksen, johon iskin silmäni viime viikolla. Oi, se on kaunis (Niisku-neidin äänellä sanottuna). Ja niin kovin minua :) Kuten huomaatte.
Kotiin saavuin vihdoin juuri pienimmän lähtiessä miehen saattamana partiokokoukseen, joka olikin peruttu syysloman vuoksi. Ilta on ollut mahdottoman hyväntuulinen ja postikin toi verohallitukselta terveiset, että olen maksanut ihan liikaa veroja, mutta sehän ei haittaa vaan päinvastoin.
Nyt voisin kellistyä petiin. Mitähän kivaa keksisin tähän loppuun.. ehkä Smithsiä tai Housemartinseja..
P.S. Ehdin sopia lounastärskytkin työpaikkasuhteeni kanssa :D
Aamulla ravatessani metrolle mielessä läikähti iloinen hyvä mieli. Osuin kahlaamaan vaahteranlehtiin ja ne olivat niin kauniista ja kahisivat hauskasti siinä hilapistessani niiden läpi. Tuli muistuma lapsuuden syksyihin ja lehtikasoihin.
Hetkeä myöhemmin kuulin jonkun tulevan pyörällä takaani ja pyörän sujahtaessa ohitseni alkoi jälleen naurattaa. Pyörää polki mies ja pakkarilla istui ehkä ekaluokkalainen poika. Isä polki mäkeä ylös ja lauloi samalla hiljaa jotain, jota en tunnistanut. Hyvä aamuhetki.
Sitä kyllä tarvitsinkin, sillä eilen illalla iski se 'Laiha lohtu' jota en keksinyt tätä blogia päivitellessäni. Nimittäin etsin Hobitti-dvd:tä työkaverille lainaan enkä löytänyt. En millään ilveellä. Kävin kaapit kolmeen kertaan läpi, samoin mies katsoi kaikki dvd-pinot läpi ainakin kahdesti eikä missään. Kyllä pannutti! Melkein itkin nukkumaanmennessä. Laiha lohtu oli se, että Extended edition tulee ensi kuussa ulos ja vaikka sen hankinkin, niin olisin nyt kuitenkin halunnut löytää tuon aiemmankin dvd:n.
Nyt tullessani kotiin mainitsin kadoneesta levystä keskimmäiselle, joka meni dvd-kaapille ja katsoi pinoja. Niin.. siinähän se onneton levy istui ja illisteli heti ensimmäisessä läjässä, minkä keskimmäinen otti käteensä. Ilmeisesti se oli käynyt yön aikana Keski-Maassa, muutakaan selitystä en keksi. Nyt on siis kaikki taas hyvin :)
Leija on allaolevassa kuvassa. Pari vuotta sitten Santa Monica Beachillä. (teidän pitää vain luottaa sanaani, siellä se on otettu.) Keskimmäinen hinkui leijaa, se oli metka pakata matkalaukkuun.
Olen tässä pitkin päivää pohdiskellut laihoja lohtuja keksimättä minkäänlaista mitään siitä asiasta. Ihan täysin lohdutonta on elo. Ei laihaa eikä lihavaa lohtua.
Tällä hetkellä ei liiku päässä yhtään mikään, paitsi silmät, joten ehkä on parasta jättää liiempi päivittely. Muistan, että oli jokin hassu asia minkä aioin kirjoittaa, mutta sekin katosi.
Siksi saattekin kärsiä vitsistä, jonka näin/kuulin pari päivää sitten. Olen naureskellut sille tässä väsymyksessäni aika rattoisasti :)
-Miksi Neumann juoksi keksihyllylle?
-Hänelle tuli levoton Tuc-himo.
Loppuun hieman Coldplaytä. Yksi meidän perheen suosikkivideoista.
Aamumme alkoi rattoisasti. Kävimme koululla selvittämässä sitä asiaa, minkä takia olen ollut viime viikon aivan maassa eli viikko sitten perjantaina pienimmän ope viestitti, että tuo lapsi käyttäytyy huonosti (tökkii erään tytön perunamuussia eikä tottele opettajaa).
Kaiken huolen ja lapsen kanssa keskustelun jälkeen lopputulema oli se, että kerroimme opettajalle kys. tyttölapsen kiusanneen pienintä eskarissa jo pahasti ja pyysimme pitämään simät auki näiden kahden suhteen, minkä opettaja lupasikin tehdä. Muutenkin hän ymmärsi meitä ja me häntä. Tottelemattomuus johtuu luultavimmin siitä, ettei lapsella ole tarpeeksi haastavaa tekemistä, sillä tuo osaa jo paljon enemmän kuin muut luokkalaiset. Siihenkin ope lupasi apua kunhan ehtii. (Jäämme odottamaan, tosin emme henkeä pidätellen.)
Joka tapauksessa tänään aurinko paistoi kirkkaammin.
Toinen hieno asia tänään oli seuraavan Hobitti-elokuvan trailerin julkaisu. En osaa oikein sanoa siitä muuta kuin, että alkoi ihan itkettää. Se on niin hieno ja surullinen ja .. kaikkea. *niisk* En ymmärrä miten Peter Jackson on saanut Keski-Maan vangittua täydellisesti filmille, mutta ehkä hänelläkin on se 'madonreikä' kuten meillä muilla Tolkien-faneilla. Ystäväni Gondorin kuningatar käytti madonreikä-ilmaisua tässä yhteydessä varsin osuvasti *vilkuttaa sinne Minas Tirithiin päin*.
Olen ajatellut, että osallistuisin taas Neon 'Tarina päivässä'-projektiin, mutten oikein tiedä. Ehkä kirjoittelen, jos aihe sattuu sopimaan. Tänään aiheena oli muistaakseni 'Lihaton lokakuu', jota en todella aio viettää. Olen lihansyöjä ja pidän lihasta. Mitä verisempi pihvi, sen maukkaampi (ei nyt tietysti aivan raaka mutta sellainen medium miinus). Syön myös mielelläni maksaa ja verilettuja, enkä oikein ymmärrä ihmisiä jotka eivät niistä pidä (onneksi ei tarvitsekaan).
Loppuun suloinen Tom Hiddleston Keksihirviön kera :) (Miten englantilaiset miesnäyttelijät ovatkin niin charmantteja?)
Ponnistin äsken jokapuolikuisen laskujenmaksun, voi kuinka nautin katsoessani senttien hupenevan tililtäni! NOT! Ilahtuisin jos ne sentit häviäisivät vyötäröltä. Nou kän duu. Pakko on maksaa.
Ponnistin tänään myös uimahallille. Ensi kertaa neljään viikkoon pääsin altaaseen ja olipa mukava veto. Piti hiukan varoa kinttua sen taannoisen kaatumisen vuoksi ja siksi aika jäi huonoksi, sain sivallettua kilometrin 32:een minuuttiin. Kaatumista edeltävällä viikolla tein henk.kohtaisen ennätykseni ikinä ja vetäisin saman matkan 30 minuuttiin, mutta ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu.
Ponnistelin tänään, ettei tämä maanantai olisi edeltäjiensä kaltainen. En onnistunut telomaan itseäni, eli ponnistukset tuottivat tulosta.
Parhaillaan ponnistelen ollakseni kyynelehtimättä katsellessani kääpiötäni. Pelkään olevani kohta pehmustetussa pyöreässä huoneessa etsimässä nurkkia. Sitten voin tietysti lopettaa ponnisteluni ja uuvahtaa pahnoille.
Loppuun Ismon piisi, joka pulpahti mieleeni puhuessani laskujenmaksusta. Olkaatten hyvät.
Tänään katsellessani lounaalla rytkymainoksia jonkin kauppaketjun läpyskästä aloin pohtia ensi kesänä koettavia rippijuhlia. En usko, että esikoinen haluaa änkeytyä pukuun ja se olisi oikeastaan aika turhakin, kun lapsi kasvaa vielä. Ellei sitten ostaisi vain puvun housut.
Nyt en jaksa enempää kirjailla, joten laitan illan piisiksi Devendraa.
Elämä tapahtui taas tänään. Kaikki meni ihan hyvin aamulla, sain Hobitti-DVDn kaupasta varmaan ensimmäisenä ja sitten hurautin ratikalla sorvin ääreen.
Siellä sorvin ääressä onnistuin sohaisemaan Hesarin (sanomalehden) kulmalla vasempaan silmään ja se tuntuikin ikävältä. Hetken pohdiskelin ja lähdin sitten silmälääkäriin.Silmälääkäri oli sitä mieltä, että silmä kaipaa lepoa vaikkei siinä ollut kunnollista haavaumaa ja passitti meikäläisen kotio.Sain myös rasvaa silmään laitettavaksi.
Kotona lepuutin silmiä katsomalla ensin North and south-sarjan loppuun ja sitten perheen kotiuduttua katsoin pienimmän kera Hobitti-elokuvan. Sen loputtua kolmen tunnin kuluttua pienin kysyi, missä se toinen osa on ja sai lievän huutokohtauksen, kun selitin että se tulee vasta syksyllä ulos. Onkohan se tullut äitiinsä?
Aloitin tänään myös North and south-romaanin. En koskaan lue kirjojen loppuja etukäteen, mutta nyt oli pakko tarkastaa, ettei Margaret päästänyt Mr. Thorntonia karkuun. Joskus tekisi mieli kuristaa fiktiivisiä hahmoja heidän idioottimaisissa ratkaisuissaan. Onneksi Margaret oli järkevä nainen. Täytyy myöntää, että pienet onnenkyynelet pääsivät karkuun katsoessani tv-sarjan loppua. Tv-sarjassa oli myös eräs Higgins eli Downton Abbeyn Bates, joka on myös ihana.
Mies mainitsi jotain paperiviilloista silmässä. En suosittele :P
Käväisin tänään ennen afrotanssikurssille menoa Stockan musaosastolla nappaamassa mukaani Ismon uusimman levyn. Aion ottaa sen haltuun huomenna eli kuunnella sitä koko päivän.
Siinä maksaessani varmistin kassatytöltä (no oli se varmaan mun ikäinen), että Hobitti on varmasti saatavilla maanantaina ja hän myönsi iloisena asian. Sanoin nähneeni leffan viisi kertaa ja hän oli kovin positiivisesti yllättynyt. Tunnen itseni friikiksi.. mutta eipä se haittaa kyllä mitenkään. Olen ohittanut jonkin huomaamattoman merkin enkä enää ajattele yhtään sitä, mitä muut mahtavat minusta ajatella. (Se on jotenkin kummallista, kun suurimman osan lapsuuttani ja teini-ikää muistutettiin siitä, että pitää ajatella mitä muut ajattelevat sinusta. Miksi ihmeessä pitäisi?)
Kuva meikäläisen tämänhetkisestä mielentilasta
Ja illan piisi on koko perheen suosikki :P Mahtava korvamato!
Kuten Nollis jo sanoi, Mozartin Requiem lienee tunnetuin. Minuun teki aikoinaan suuren vaikutuksen Amadues-elokuva ja tuohon sielunmessuun liittyvät tapahtumat. Tom Hulce oli ihana Amadeuksena.
Äsken aloittaessani tätä päivitystä mielessä muljahti jokin, mutta sekin katosi jo ajatusten sameisiin vesiin (=lue Keski-Maahan). Aamulla vietin tovin Hobitin videoblogien parissa jälleen kerran, onneksi dvd tulee ensi viikolla kauppoihin. Ja nyt en uskallakaan sanoa sen enempää tässä...
Mitähän laittaisin loppupiisiksi.. ehkä Kolkyt sekkaa Marsin uuden sinkun? Joo. Se on kiva :) ja kuvat on otettu avaruusasemalta. Kaunista.
Aloitan näin päivän jäljessä nämä Huhtikuun horinat ..eikun mikähän se oli. No eniveis.
Hyvä mieli tuli aamulla kävellessämme pienimmän kera eskariin. Erityisen hyvä mieli tuli siitä, että oli kaunis ilma eikä ollut kiirettä, joten pienin saattoi rikkoa lätäköiden pintoja mielin määrin. Se oli aina lapsena minusta parasta syksyn ja kevään koulumatkoissa. Paitsi sen kerran, kun ystäväni Sussu mulahti takalistolleen lätäkköön ja joutui juoksemaan kotiin vaihtamaan vaatteet ja minä selitin opettajalle mitä oli tapahtunut. Vaikka oli se sittenkin hauskaa. Olimme ekalla silloin, vielä jotain muistaa meikä-dementikkokin.
Vähemmän hyvä mieli on nyt kuitenkin siitä, että pienin on nyt kuumeessa. Aamulla oli hiukan matala ääni, mutta nyt nousi kuume ja meikä on sitten huomenna kotona herran kera. No, eipä se haittaa onneksi. Kuume menee ohi sairastaen.
Minulla on parikin pahaa tapaa, mutta keskityn nyt tässä niistä yhteen. Tajusin tämän torstaina metrossa, kun eräs mieshenkilö jäi katsomaan hiukan liian pitkään.
Minulla on tapana saada hiukset pois silmiltä puhaltamalla terävästi toisesta suupielestä ilmaa ylöspäin, jolloin haivenet heilahtavat hiukan eri paikkaan. Erittäin kätevää, jos kädet ovat varattuna (esim. kirjan pitelyssä). Muistaakseni opin sen jostain vanhasta länkkäristä tms leffasta, jossa sankarilla oli kädet täynnä ja piti saada hiukset coolisti pois silmiltä. Opettelin tämän siis jo yläasteiässä ja nyt olen siitä pääsemättömissä.
Hieman vain huvitti sen ohikulkijan katse :D Loppuun vielä suunnatonta pahennusta herättänyt Sigur Rósin video (tämä virallinen video oli aiemmin juutuupista poistettu alastomuuden vuoksi).
Eilen oli jo hiukan helpompi päivä selän kanssa, mutta eipä kahta ilman kolmatta. Tänä aamuna läksimme miehen kera tukkuun ruokaostoksille ja kuinka ollakaan ollessani menossa autoon istumaan tukijalka lipesi ja rojahdin varsin kivuliaasti autonistuimelle. Sattui niin maan perusteellisesti, ettei tosikaan. Ihan itku pääsi.
Tukussa raahustin miehen perässä kuin vanha mummo ja kotiin päästyä olen vain maannut sohvalla kauratyyny takapuolen alla ja katsonut 'Being human' tv-sarjaa. Tykkään siitä kovasti, suosikkikääpiöni leffapikkuveli on pääosassa vampyyrina. Mitchell (Aidan Turner) koettaa kovasti pysyä kaidalla tiellä ja olla käyttämättä ihmisiä ravinnonlähteenä.
Se etu on tietysti tästä raihnaisuudesta, että on ihan oikea syy olla tekemättä kotihommia. En pysty edes kissaa ruokkimaan, sillä sen ruokakipot ovat alakaapissa. Onneksi on noita pikkuorjia, joista tosin vanhin on nyt partioretkellä metsässä palelemassa. Yöpyvät raukat laavussa.
Ainiin, maaliskuun tämän päivän tarinan otsakkeena oli lempikirja. Minulla on niitä monta, jostain syystä. On hyvin vaikeaa eritellä vain yhtä tai edes kahta. Kymmenenkin teki tiukkaa. Tärkeimpien joukossa ovat kuitenkin Waltarin 'Turms kuolematon', Esquivelin 'Pöytään ja vuoteeseen', Garcia Marguezin 'Sadan vuoden yksinäisyys', Tolkienin 'Taru' ja vielä Robin Hobbin 'Liveship traders'-trilogia. Oikeastaan Hobbin kaikki kirjat ovat erinomaisia, mutta tämä on se itselleni tärkein. Hobbin Megan Lindholm-nimellä kirjoittama 'Alien Earth' oli myös vaikuttava lukukokemus.
Kävin eilen pienimmän kanssa elokuvissa katsomassa Räyhä-Ralfin, joka oli ihan hauska leffa. Sen alussa näytettiin Disneyn mustavalkoinen käsinpiirretty lyhytfilmi 'Paperman', joka oli aivan mahtava.
Loppuun vielä vähän leffamusaa :P ja takaisin sohvalle loikoilemaan.
Tämä oli joku päivä sitten päivän tarinan otsikko, jos en pahasti erehdy. En jaksa juuri nyt tarkistaa mistään (Neolta).
Joka tapauksessa sen kunniaksi tässä teille kukkasia yhdeltä suosikkinäyttelijältäni eli Karlilta :D Kuvaan liittyvät kommentit voi tarkistaa täältä jos haluaa.
Ei tässä oikeastaan muuta asiaa ollut.. Hyvää Naistenpäivän iltaa vain kaikille :D
Terapian tarpeessa varmasti olisi monikin, mutta harva kai sinne loppujen lopuksi menee. Itse tunnen yhden ihmisen, joka kävi terapiassa omasta halustaan. Tosin toinen tuttavani meni pahan kolarin jälkeen hieman autettuna. Mutta pääsääntöisesti en tunne montakaan terapoitua henkilöä 'IRL'.
Sen sijaan minusta on alkanut tuntua, että saatan kohta itse kaivata terapiaa. Sitä varten minulla on kylläkin se kaikkein vanhin blogini, joka on suurelta ylesöltä suljettu. Sinne aikoinaan kaadoin kaiken mahdollisen ja se auttoikin, nyt pohdin pitäisikö jälleen ottaa sama metodi käyttöön.
Näin nimittäin eilen tämän* kuvasarjan surffaillessani fandomissa. Tänään pohdiskelin sitä kävellessäni metrolle ja tajusin, että jos koskaan pääsisin tuolle etäisyydelle Deanosta itkisin silmät päästäni vain siksi, että hän olisi siinä elävänä. En tiedä tajuaako tätä kukaan muu kuin eräs ystäväni, joka on eri fandomissa. Hänkin ymmärsi asian vasta viime viikolla (ja pyysi minulta anteeksi aiempaa ymmärtämättömyyttään).
Tiedän, ettei tämä ehkä ole teistä aivan yhtä kiinnostavaa kuin minusta, mutta älkää nyrjäyttäkö silmiänne pyöritellessänne niitä. Kyllä tämä tästä. Joskus. Ehkä parin joulun päästä... (kun Deanon esittämä kääpiö kuolee :/ ). Ööh.. siis joo. Toivon totisesti, että Sir Peter keksii jonkin muun ratkaisun.
*Linkki johtaa meikäläisen Tumblr-sivulle. Saa käydä. Kannattaa valita sivusta 'archive' jos haluaa nähdä enemmän.
Hyppään nyt yhden tarinan yli, koska aikojen alusta en keksi sanottavaa. Siirryn siis kertomaan, että olen hyvä lukemisessa.
Luen mitä tahansa ja milloin tahansa, osaan myös lukea lahjakkaasti (ja pysyvästi) väärin erilaisia asioita. Yksi sellaisia on kirja nimeltään 'Pianomiehen tytär', josta aina ja ikuisesti tulen unohtamaan ensimmäisen i-kirjaimen ensikerralla sen unohdettuani. Muuttaa oletusta kirjasta melkoisesti yhden pienen vokaalin puuttuminen.
Tällä hetkellä minulla on uima-allaskirjana viimeinen osa aikoinaan kuuluisasta kirjasarjasta, jossa pikkutyttä joutui perheensä menettyään adoptoiduksi neandethalinihmisten liikkuvaan joukkoon. Tämä viimeinen osa on odotellut suunnilleen vuoden hyllyssä vuoroaan, mutta enpä tiedä jaksanko kahlata loppuun asti. Yleensä en jätä kirjaa kesken, kirja saa olla huonokin mutta tämä alkaa olla jo sitä luokkaa, että evvvk. Olen hypellyt muutamia satoja sivuja eikä tarina juurikaan edisty, joten aion katsoa homman pikaluvulla loppuun ja jätän tänne. Ilahduttakoon jotakuta onnellista. Onneksi on monta kirjaa mukana ja ostin kentältä vielä pari lisääkin.
Loppuun kuva Om-tavusta, joka symboloi Brahmania ja universumia. Erityisesti Pepposta muistaen.
PS Vielä täytyy sanoa, että Luojan kiitos omat mukulat on jo itseohjautuvia. Älkää huoliko, pidän kyllä kummipojasta, mutta olin jo niin autuaasti unohtanut alle 2-vuotiaiden ongelmat (tai kehityksen). Ensimmäistä kertaa ikinä huomasin kyllä äitinsä hermojen olevan aika tiukilla myöskin. Hah.
Minä olen monia asioita, mutta juuri nyt en jaksa paneutua niihin.
Sen verran voin kertoa, että nyt alkaa näkyä rusketusrajat. Aurinkorasvaa on pakko läträtä ja tänään oli ensimmäinen todella aurinkoinen päivä. Mikä ihana lämpö. Pienin tauolla altaasta.
Illan kuva olkoon meidän ulkohuoneesta.Tähän 'huoneistoon' kuuluu siis normivessan ja suihkun lisäksi tällainen kylpyläosio, josta aina aamuisin pelastamme sammakoita.
Ensiksikin hurjan tuhdit kiitokset aiemman kirjoituksen kommentoijille. On hauska kirjoittaa, kun tietää jonkun lukevan näitä horinoita.
Täällä eteläisellä pallonpuoliskolla on ilta. Meillä kaikilla on ns. lentokoneflunssa, mutta onneksi täällä on lämmintä ja paikalliset lääkkeet toimivat. Minulla ja pienimmällä on tuhti nuha ja minä olen melkein äänetön, kuten aina ilmastoinnin kanssa yhteen ottaessani.
Illan ratoksi kuva-arvoitus. Kuva on naapurihotellin rantaosiolta. Kuva on otettu luurilla, koska oikean kameran piuha jäi kotiin :P
