Joskus ihmettelen ihmisten tyhmyyttä. Enkä ihan joskus, vaan aika useinkin. Tänään tämä Ritva Puolakan blogikirjoitus ylitti sietokyvyn. En pysty käsittämään. Epäilin, että hän yrittää vetää huumoria peliin, mutta ei siltä näytä kun lukee kommentit. Voi hyvät hyssykät... No, ei voi kauhalla ammentaa jos on lusikalla annettu.
Onneksi tässä maassa sentään jonkinlaista aivotoimintaa havaitsee useimmilla ihmisillä. En tiedä, kuinka moni suomalainen oikeasti uskoo esim. zombeihin tai merenneitoihin.Ameriikassahan jouduttiin valtamedioissa äskettäin kertomaan, että ihan oikeasti merenneitoja ei olekaan olemassa vaikka niistä oli esitetty dokumentti televisiossa. Kaikkihan on totta, mitä televiisiossa tai Intternetissä kerrotaan!
Jääkausileffassa oli hyvä selitys mannerten eriytymisestä, käykääpä katsomassa.
Tiedättehän ankeuttajat Harry Pottereista? Ne liehuvat kammotukset, jotka imevät ihmisten elämänilon ja hyvät muistot.
Keskuudessamme elää yllättävän paljon ankeuttajia. Varsinkin julkisissa liikennevälineissä heitä tapaa todella paljon, mikä osaltaan varmaankin vaikuttaa matkustusmukavuuteen. Ankeuttajia esiintyy myös työpaikoilla. Eräässä aiemmassa työpaikassani ankeuttaja ei sanonut koskaan esim. huomenta tai hei oma-aloitteisesti. Ei hän kyllä muutenkaan puhunut mitään.
Ihmettelen, missä ankeuttajia kasvaa? Onko olemassa ankeuttaja-perheitä vai onko se piilevä geeni, joka tulee esiin joka toisessa sukupolvessa?
Uskon, että meillä kaikilla on omat ankeuttaja-hetkemme, mutta olisi aika raskasta olla jatkuvasti ankeuttaja-moodissa. Onneksi ei tarvitse. Lopuksi vielä suosikkihahmoni Harry Potterista, minulla on hänet myös action-figuurina :)
Kyllä ei voi kuin ihailla noita Trumpin poikia. Vaikuttavat samanlaisilta järjen jättiläisltä kuin isänsä, jonka älykkyyden määrä tullee ilmi ex-vaimon kauneusleikkausten määrästä.
Siis ihan oikeasti kuka ihminen syö leopardinlihaa? Tai norsunhäntää? No toki paikalliset varmasti söisivät, mutta en vain voi ymmärtää miten nuo pojat on saaneet luvan metsästää esim. juuri norsuja.
Niinno.. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Toivottavasti perivät isä-Trumpin tupeen.
Tai kotimatka oikeastaan, suoraan sieltä pahimmasta päästä. Vihaan ylipäätään klo neljän tunkemisruuhkaa ja pyrin lähtemään joko ennen tai jälkeen sopivasti, jotta pahimmat massat eivät olisi liikkeellä samaan aikaan kanssani.
Itiksestä käytävän toiselle puolelle loosiin istahti perhe. Isä, äiti ja poika. Eipä siinä muuten mitään, muta sillä pienimmällä torvella oli joku saakelin torvi mukana. Ensin luulin sen olevan jokin huuliharppu, mutta sivusilmällä vilkaistessani tajusin kyseessä olevan leikki-trumpetin. Sitähän piti sitten puhallella. Vanhemmat iloisesti hymyillen ja jutellen kannustivat lastaan terrorisoimaan koko vaunua.Oli vähällä, etten kietonut koko torvea sen penskan kaulaan. Räyh!
Päästyäni ulos metrosta yritän päästä mahdollisimman pian myös kotiinpäin liikutellen jalkojani vuorotahtiin. Niin tänäänkin. Ikävä kyllä laituri oli täynnä ihmisiä, jotka eivät liiku!! Riittävän nopeasti siis. Luulisi, että suomalaisten liikuntainnostus näkyisi myös muualla, mutta ei! Jalkoja laahataan ja seistään rullaportaiden päässä ihmettelemässä, että minnekäs sitä oltiinkaan laahustamassa.
Jos ihmettelette kaupunkiin päin mennessänne, miksi joku nousee Kalasatamassa odottamaan Sörkassa ovien avautumista, niin se olen minä!! AAARGH!!
Muistan jo teini-ikäisenä ihmetelleeni elokuvakriitikkoja ja heidän mielipiteitään. Sama elokuva, josta itse olen pitänyt, on usein heidän arvosteluissaan mollattu niin täysin, ettei oikein tiedä olemmeko edes katsoneet samaa elokuvaa.
Eilen kävin pienimmän kera katsomassa Saapasjalkakissa-elokuvan. Me nautimme elokuvasta kovasti, 3D-jutut olivat juuri sopivasti mitoitetut ja kissat yms. erinomaisia. Varsinkin kissat. Tänään mielenkiinnosta lukaisin Hesarin kritiikin ja olin liveästi sanottuna yllättynyt. En tiedä, kuka oli kussut kriitikon muroihin, mutta hiukan pisteli. Samoin kävi 'Autot 2'n kanssa.
Edelleen vanha sanonta pitää paikkansa. Ai mikä? Tämä: 'Elokuva on huono, jos Hesarin kriitikot siitä pitävät ja hyvä, jos eivät pidä.'
Luulin tehneeni riittävästi tunteja sisään ensi viikon kahta plussavapaata varten, mutta en ollutkaan. Kuten tavallista, olin laskenut väärin. Siitä johtuen istuin eilen puoli yhdeksästä seitsemään töissä. Eikä edes ollut mitään järkevää tekemistä vaan ensin kirjoitin omat joulukortit valmiiksi ja sitten surffailin ympäriinsä saadakseni tunnit täyteen. No, eipä se vielä loppunut, vaan jotta ei tulisi aika pitkäksi tai muita vapaa-ajankäytön ongelmia, on tänään viimeinen vesijumppakerta. Sinne on melkolailla pakko mennä, sillä edelliskerralla olimme partion lupauksenannossa ja viime tiistaina tuijottelin Haloskaa töllöstä.
Huomenna olen menossa kahden nuoremman pojan kera katsomaan Pähkinänsärkijää (juu, ajattelin sivistää lapsiani) ja torstaina on vihdoin Ismo... eikun Siekkarit Tavalla. Jos perjantaiaamun näen, niin hyvä on. Siitäkin päivästä pitäisi varmaan selvitä jokseenkin kuosissa jos töihin raahaudun.
Jotenkin mulle käy yleensä näin; ensin kalenteri on aivan typöyhjä ja sitten se yhtäkkiä täyttyy kaikenlaisesta menosta yms. Eihän tässäkään varsinaisesti olisi mitään ongelmaa, jos tuo halvatun joulu ei olisi tulossa jo ensi viikolla, mistä syystä pitää saada joulukortit vielä kuoriin ja postiinkin. Voi elämä.
Onneksi kohta on lauantai ja sunnuntaikin. Voisin saada viimeiset lahjat valmiiksi. Tip Tap.
Suurin lahja olisi ystävän miehen tervehtyminen.
Aina välillä se iskee. Ikävä. Ikävä, joka kohdistuu henkilöihin, joihon se ei nyky-yhteiskunnan standardien mukaan saisi kohdentua. Ihan siksi, että nuo ovat jo toisaalla suhteissaan. Eli naimisissa ja pitkässä avoliitossa.
Tiedän senkin, että kun kerron rakastaneeni heitä jo aiemmissa elämissäni niin se herättää vähintään kulmien kohottelua. Miksi? Miksi pitäisi tyytyä tähän yhteen ainoaan elämään? Miksi pitäisi tyytyä vain yhteen rakkauteen? Olen sitä mieltä, että ihmiselle on olemassa monta erilaista mahdollista paria. Nykyisessä yhteiskuntarakenteessa on vain helpompi valvoa yksilöitä, kun kaikki noudattavat samoja sääntöjä (hohhoojoo). Edes teoriassa.
Katselen sadetta, luistelijat näyttävät surkeilta.
Hitto vieköön, kun en lähtenyt sen yhden basistin matkaan enkä kelpuuttanut poromiestäkään Pallasten takaa (enkä varsinkaan sitä Tuksun exää, onneksi sentään silloin parikymppisenä jotain epäilyksiä heräsi). Enpä sitten istu elämässä slow lifea jossain takapajulassa eivätkä lapsiraukkani saa tehdä tallitöitä aamuvarhaisesta eivätkä leikkiä pellolla koko päivää. Eikä ole kyllä sijoituslapsiakaan.
Minä olen kaupunkilaistyttö. Rakastan kaupunkiani, Helsinkiä. Eräänä aamuna viime viikolla katselin Hesarilla leipäjonoa ja sekin oli minusta kaunista ja kaupunkiin kuuluvaa. Samoin kuin vesilätäkkönä lillivä Brahen kenttä ja ulvovat paloautot. Ehka kaikkein eniten rakastan aamuisin katsoa metrosta Kuliksen sillalta joko Viikinlahtea tai Johanneksen kirkon torneja, jotka kauniisti piirtyvät pilviin.
Ystäväni Laiska vaimo sanoikin minulle joskus, ettei voisi kuvitellakaan minun asuvan maaseudulla. Toden sanoakseni en minäkään. En pysty kuvittelemaan mitään hirveämpää, kuin asua jossain tiettömien taipaleitten takana vaikka minusta onkin mukavaa käydä maaseudulla. Mutta että olisi sidottu sinne! Huhhuh.
Että onneksi olen ihan tavallinen lähiössä asuva keski-ikäinen kukkahattutäti.
Olen räyhä. Ainakin jos luulen, että töistätullessa nuoriso on sängyissään ruokittuna ja hiljaa ja sitten sanotaankin, että ei toki. Silloin palaa hihat. Lujaa.
Vielä, kun teini teineilee eikä voi pitää sovituista asioista kiinni, niin palaa myös hihat todella vauhdikkaasti. Siinä on miehen turha ihmetellä, mistä pikkuvaimo kihahti.
Elämä on valintoja. Tänään olen jo joutunut kaupassa valitsemaan ihan helkkaristi ja nyt pitäisi vähitellen päätää, mitä laittais illaksi päälle. Vaatteita siis. Menen syömään ex-töikaverien kanssa. Asiaa ei helpota se, että menemme syömään ravintolaan, jossa olen viimeksi käynyt noin 20 vuotta sitten tanssimassa tyttökavereitteni kanssa.
Muistaakseni silloinkin oli kyllä sama ongelma. Ikä lisääntyy, mutta ongelmat pysyvät samoina.
Uuden jääkaapin ja pakastimen pitäisi saapua ennen klo 10:ntä, saapa nähdä. Jotenkin en ihan luota, että tässä 70 minuutissa enää mitään tulee. Onneksi laitoimme vanhan jääkaapin vielä seinään, että pysyy maidot hempeinä.
Oikeasti olen todella hämmästynyt jos nuo tulevat kohta. Pitäisi saada lapset petiin.
EDIT Soittivat tulevansa lähempänä puoltayötä... Ovat vielä Espossa ja sit olsi Helsinkiin pari vietävää. Voi elämä.
Otsikko ei kuvasta sen kummempaa kuin, että olen viime aikoina pannut merkille huokailevani jatkuvasti. Ärsyttää moinen ihan helkkaristi ja yritän olla huokailematta vain huomatakseni hetken päästä taas hohhoijaavani joo. TODELLA rasittavaa. Kohta varmaan joku muukin ärsyyntyy :P
Olin elämäni eka kertaa tänään syvänveden jumpassa. Löytyi ihan uusia persuslihaksiakin. Auh.
Olen huono vääntämään asioista. Toiset jaksavat ja haluavatkin vääntää ja kääntää asioista suoletkin pihalle, mutta minä en yksinkertaisesti jaksa. Ensinnäkään se ei yleensä auta mitenkään vaan aiheuttaa vain pahaa mieltä ja toisekseen en minä jaksa enkä viitsi. Olkoon sitten sitä mieltä ihan keskenään vain. Ja minä olen omaani. Ei pitäisi kaivaa kenenkään napaa. Minulla on oikeus omaan mielipiteeseeni ilman, että sitä tarvitsee dissektoida. Jos olisin halunnut väitellä, olisin hankkiutunut lakimieheksi.
Päivän horroskooppi nousevalle merkilleni:
Kaksonen 09.09.2011
Olet valmis omistautumaan muutamaksi minuutiksi ongelmille, joita perhe ja ystävät sinulle esittävät. Jos näyttää, ettei ongelmaa voi ratkaista alle 20 minuutissa, anna sen olla ratkaisematta vielä toinenkin päivä.
Väsyttänyt koko viikon aivan julmetusti. Eilen sain jonkinlaisen aivonitkahduksen ja hetken harkitsin vakavissani aloittavani viestinnän opinnot Avoimessa, mutta sitten heräsin todellisuuteen. Ensimmäinen ns. normiviikko takana ja meikä oli jo eilen niin väsy, et meinas nukahtaa pystyyn. Että säästänpä aivovoimistelut johonkin toiseen vuoteen.
Sadeilma väsyttää myös. Voisin muuttaa pois tästä 'lottovoitto'-maasta, jos vain keksisin minne. En tiedä onko joku muu paikka tällä planeetalla sen parempi, muissa maissa on omat ongelmansa. Tosin aurinkoa olisi mukava nähdä hieman enemmän, varsinkin kun syksy alkoi heti elokuun alusta.
