Joulukortteja olen vääntänyt tänään, vain 58 kpl. Siis leikannut ensin A2:sta A5:ksi ja sitten taitellut ne vielä kirjoittanut kauniisti kaunokirjoituksella tervehdyksen sisäpuolelle. Pienimmän valjastin raksuttelemaan lumihiutaleita sellaisella lävistäjällä vanhoista kirjoista. Niitä en ole vielä liimaillut, lapsi saa auttaa siinäkin huomenna. Nyt pitäisi vielä vain kirjoittaa osoitteet tarralapuille, kun kätköstä ei löytynytkään enää niitä kuoria, joita varmasti oli jossain. Ilmeisesti olen postittanut ne jonnekin.
Eilen illalla aloin laittaa niitä pipareita vanhoihin leivoslaatikoihin, joita ihan tätä varten säästän vuodesta toiseen ja ihmettelin, kun yksi pieni laatikko oli huomattavan painava. Avasin sen ja sielläpä olikin viime talvisia pipareita täynnään sisus. Ei ne miksikään olleet menneet, ihan hyvältä maistuivat. Ehkä aavistuksen pölyisiltä, mutta kuitenkin.
Taidanpa mennä tästä katsomaan jotain töllöstä. See you later, alligator :)
Harvoin osuu tällaisia päiviä kohdalle, mutta tänään oli sen verran hommia, että hyvin olisivat riittäneet parillekin päivälle.
Aamusta imuroitsin talon, koska ystävä oli tulossa visiitille. Hän on sen verran alkeerinen kissoille, että alkaa muutaman tunnin päästä tulla hengitysvaikeuksia ja ajattelin, että liikojen karvastojen poisto talon sisäpuolelta auttaisi. No, juttelimme ystävän kanssa kolmisen tuntia ja hänen lähdettyään väänsin parit makaroonilaatikot.
Taloutemme nuoret miehet nauttivat toisen laatikon kokonaan (minä ja mies saimme pienet annokset) ja sitten aloitimme piparisavotan. Kolme tuntia siinä meni, mutta minä ja pienin urheina jatkoimme hamaan loppuun saakka. Isoveljet hyytyivät jo ennen puoltaväliä.
Vähän alkoi jo väsyttää saadessani keittön kasattua, mutta veljeni kilautti tonttujen logistiikkaongelman jatkuneen tänäkin vuonna ja ajelimme sitten hakemaan pienimmän joulupaketin, veljeni on hänen kummisetänsä. Veljeni nimittäin lähtee ensi viikolla vaimonsa kera Meksikoon, kuten jo kymmenisen vuoden ajan ovat joulua viettäneet. Me puolestamme toimitimme veljeni syyskuisen 50-vuotislahjan eli viskipullon hänelle.
Samalla tapasimme ihanan kisuvauvan. Hän oli vain viisi viikkoa vanha suloinen pieni abessinialaistyttö. Veljeni vaimolla on nuita ja myös singapura-kissoja. Niistä en niin välitä, mutta abessinialaiset ovat kauniita ja tämä olio oli vielä niin ihanan vauvanpullero. Kaksi nuorinta poikaa leikitti raukan ihan väsyksi, esikoinen ei jaksanut lähteä kisulia katsomaan. Kotimatkallamme esikoinen jo soitteli, että mihin jäimme. Onneksi olimme jo melkein kotona, oma katti kaipasi ruokaa ja olimme sitä poikenneet hakemaan.
Kotosalla joimme vielä iltakahvit, hyvin myöhäiset sillä kello oli jo yli kymmenen. Onneksi huomenna on lauantai. Nyt menen vielä pakkaamaan piparit talteen tai niistä ei ole mitään jäljellä huomisaamuna.
