torstai 28. joulukuuta 2017

Hiljaiseloa

En ole kovin paljon jaksanut olla koneella tässä joulunpyhinä, melkein vieroituin jo uutisistakin. Toki tabletilla on tullut surffattua jonkin verran.

Joulupäivänä luin FBstä, että vanhimman veljeni anoppi on heittänyt lusikan nurkkaan. Tapaninpäivänä nuorin veljeni Kimmo (hän jota useimmin näen) tuli käymään, ihmettelimme vain yhdessä ettei mitään ns. virallista ole kuulunut. Tosin vanhin veljemme on varsin hankala phuelinkumppani, hän pitää sellaisia pitkiä hiljaisuuksia joista ei tiedä pitääkö jatkaa vai ei.

Olen lähinnä istunut neulomassa sohvalla ja katsonut kaksi kautta Unfrogotten tv-sarjaa, aloittanut Crownin kakkoskauden ja äsken katsoin Legion-sarjan loppuun. Näiden myötävaikutuksella olen saanut neulottua yhden pipon ja siihen samanlaisen (yhden) lapasen, nyt meinasin mennä aloittamaan toisen lapasen. Aika nopsaan olen saanut ne tehtyä, pipossa meni pari päivää, lapasessa yksi. (Sudelle tiedoksi; näiden jälkeen aloitan ne sun.)

Katsoimme myös pienimmän kanssa uudestaan Yksin Marsissa-elokuvan, joka kestää yllättävän hyvin useammankin katselun.

Tänään kävimme pienimmän ja mun työ-ystävän kanssa elokuvissa katsomassa Jumanjin uuden version. Vanhaa en koskaan jaksanut katsoa kokonaan, en edes alusta tai lopusta vaan lähinnä keskeltä jotain. Tämä uusi versio oli hervottoman hauska, välillä nauroimme aivan vedet silmissä ja silti siinäkin oli ihan hyviä ajatuksia.

Ai niin, luinhan yhden kirjankin loppuun eli tällä hetkellä vuoden saldo on 72.