Keskiviikkoaamuna töihin mennessäni näin tukipalveluidemme esimiehen, joka oli hiukan järkyttyneen oloinen ja hän sitten avautuikin minulle kertomalla, että eräs työihminen oli saanut illlalla kotonaan aivoinfarktin. Onneksi vaimo oli ollut kotona ja saanut ambulanssin paikalle nopeasti ja jo torstaina henkilö oli kuulemma hereillä. Muuta en ole kuullut. Mietiskelin sitä, että aika usein tällaiset tuntuvat sattuvan juuri joidenkin pyhien aikaan. Molemmat omat vanhempani ovat kuukahtaneet pääsiäisen maissa, samoin appiukko. Mikähän siinäkin on?
Keskiviikkona kävin myös ensimmäisen kerran kiropraktikolla, oli metka kokemus.
Torstaina menimme työparin kanssa Kaupungintalolle digineuvojien koulutus-yms. tapaamiseen. Siellä oli ihan kivaa ja tapasimme muutamia tuttujakin, sekä kirjaston puolelta että Enter ry:n opastajia. Oli mielenkiintoisia luentoja, kaikki suht lyhyitä, ja hyvää ruokaa.
Ehdimme vielä töihinkin ja iltapuolella talon pikkujouluihin. Siellä oli kivoja ihmisiä, hyvää ruokaa ja mielenkiintoista musiikkia (nyky-kantelemusiikkia höystettynä etnisillä rytmeillä). Lähdin kotiin ennen lahjojenjakoa, koska en jaksanut enää odotella.
Perjantaina olin kotona, onneksi yksi kokous peruunti eikä tarvinnut lähteä mihinkään. Leivoin korvapuusteja ja pienin halusi tehdä suklaahippukeksejä. Hän saakin tehdä ne tästä lähtien, onnistuivat paremmin kuin mun. Tai ainakin ovat kauniimpia.
Lauantai meni ja sunnuntaikin, kävimme tukussa ja touhuilimme kotijuttuja. Tänään alkoi vuoden viimeinen työviikko ja puskin läpi tuulen ja tuiskun. Töissä meinasi aivot nyrjähtää taas kerran, kun asia joka koskee kaikkia, ilmoitettiin liian myöhään eli tänään. Kauhean säätämisen jälkeen siihen saatiin hieman joustoa, mutta ilmankin olisimme voineet olla.
Kävin töiden jälkeen uudestaan kiropraktikolla ja tulen käymään siellä vielä joitakin kertoja. Hän lupasi hoitaa niskan ja iskiaksen kuntoon, joten rahanmenoa ei voi estää.
Nyt illalla kävimme vielä miehen kanssa pienimmän kummeilla kahvilla ja olisihan siellä varmaan voitu olla kauemminkin jutun puolesta, mutta kun se huomisaamu painaa taas päälle.
Iltalaulun aika