Tänään en ole päässyt karkuun ajatusta, että on kulunut 25 vuotta isäni kuolemasta. Jostain syystä sen muistan aina, nyt jo sentään vähän vähemmän suruisena ja enemmänkin haikeana. Nyt siitä on jo kulunut enemmän aikaa, kuin minkä ikäinen olin hänen kuollessaan. Silti ajattelen, että voi hurja kuinka vanha olen.
No siihen ajatukseen jatkoa tulee taas eli setäni, isän pikkuveli, on kuollut aiemmin tällä viikolla. Hänen leskensä soitti minulle tänään ja lupasin, että menemme hautajaisiin 30.3. Luultavasti vain mies ja minä siis. En näe mitään järkeä raahata poikia sinne myös, kun ovat noin kerran tavanneet kyseisen ihmisen. Sitä paisti viime vuosina ovat hekin saaneet hautajaisissa olla ihan riittävästi.
Mutta nyt on sitten mennyt koko isäni synnyinperhe, samoin äidin. Pitänee tehdä se keskinäinen testamentti miehen kanssa tässä jonain päivänä.
Mietiskelen tässä oliko tänään perjantai kolmastoista päivä, mutta eipä taida olla. Vaikka hyvin voisi.
Ensinnäkin Sysi on sairas. En tiedä onko kyseessä ihan vain flunssa tai karvapallo, mutta kissa ei syö. Eilen illalla se ei syönyt edes katkarapuja kuin ihan muutaman. Tosin tänään söi hiukan, kun pienin houkutteli sitä ja istui sitten vieressä harjaamassa kun toinen söi. Sen jälkeen kissa kävi vessassakin onneksi. Se ei myöskään välittänyt pölynimurista juuri ollenkaan, kun imuroin sen vieressä. Yleensä juoksee häntä suorana karkuun vähintään toiseen kerrokseen.
Toisekseen minulla on julmettu migreeni. Söin taas D-vitamiineja maksimimäärät enkä saisi sitä tehdä. Mitäpä siitä, jos luut hajoavat. Migreenin vuoksi kirjoittamisvauhti on hieman hiipunut, olen saanut nyt seitsemäsäs tunnissa vasta kolmisen sivua tekstiä valmiiksi. Onneksi palautuspäivä on vasta maanataina.
Äitini soitteli sairaalasta, hän on siellä nyt sitten viikonlopun yli seurattavana kun sydän vähän reistailee. Eli aina liikkellelähtiessä on tuntunut vasemmalla puolella kivuliaasti, mutta vasta pari viikkoa, että nou hätä. Enpä nyt sitten huolehdi..
Laitoin ruokaa ja iskin jäiset kanankoivet riisin päälle lasiseen vuokaan ja uuniin. Hetken päästä tiskikoneen kimpussa ollut keskimmäinen sanoo, että vuoka taisi haljeta kun vedet valuvat uunin pohjalle. Onneksi tässä vaiheessa mies oli jo kotona, sillä minä en enää jaksanut vaan aloin itkeä. Mies kuivasi uunin ja laittoi uuden ruoan, onneksi koivet oli sentään pelastettavissa. Riisin vaihdoimme uusiin kaiken varalta.
Pienin käväisi kaverisynttäreillä Hoplopissa ja sain hetken kirjoitusrauhan, kunnes tuo palasi ihan märkäpäänä kun oli riekkunut niin kovasti.
Menen lukemaan Soturikissoja pienimmälle, jos sitten vielä hetken jaksaisi kirjoitella (jos silmät toimii).
Tervehdys taas. Jostain syystä en ole päivitellyt hetkeen, vaikka oli vakaa aikomus.
Piti kirjoittaa esimerkiksi eräästä ihmisestä viime viikolla, joka kävi meillä töissä esittäytymässä ja oli erittäin epäkohtelias minulle. Ei siis päin naamaa suinkaan vaan käytökseltään. Hän nimittäin keskittyi lähinnä katselemaan meikäläisen rintavarustusta. Asia, josta en tykkää ollenkaan sillä minulla on ihan kasvotkin, joille voi puhua (minkä onneksi useimmat ihmiset muistavat). Jostain kumman syystä tällaiset henkilöt ovat yleensä vanhempia mieshenkilöitä. Jokseenkin visto olo tulee tuollaisesta.
Viikonloppu sujui tenttikirjojen merkeissä, vaikka mieluummin olisin suunnitellut villatakki-ideaani ja laskenut sen palmikoita. No, minkäs teet.. Tosin täytyy sanoa, että jos en olisi maksanut tuosta kurssista niin h**vetisti niin jättäisin kesken. Kaikki into katosi siinä marras-joulukuun puserruksessa.
Tänä aamuna, kun istuksin keittiössä lukemassa ja olin aikeissa juuri lähteä töihin, soi puhelin. Tapani mukaan vastasin ennen kuin Fonecta ehti tsekata soittajan numeron ja hetken pelkäsin, että se olisi taas joku myyntipuhelu. Eli vastasin nimelläni ja toisesta päästä vanha iloinen ääni sanoi: "Ai hei, Siiri täällä". Mutisin jotain vastaukseksi, sillä luulin mummelia joksikin äitini ystävättäreksi. Mummu jatkoi: "Sinä olet varmaan lähdössä juuri töihin? Minä yritin soittaa Tapiolle, mutta otin väärän numeron". Juu.. sanoin että olin tosiaan juuri lähdössä töihin ja mummu toivotti hyvät päivänjatkot ja vastasin samoin. Mietiskelin itsekseni, että mitähän rouva ajatteli kun selvisi, että oli jutelut jonkun tuntemattoman kanssa. Minä sentään olen sen verran hyvin kasvatettu, että käyttäydyin kohteliaasti, joten toivottavasti jäi ihan hyvä mieli hänellekin.
Töissä ihana työkaveri (joka siirtyi siis toiseen paikkaan meiltä syksyn alussa) tuli moikkaamaan ja kävimme kahvilla yhdessä. Koska olen joka tapauksessa menossa perjantaina kaupunkiin, niin sovimme leffatreffeistä.. arvaatte varmaan mikä elokuva :)
Nyt menen laittamaan huomiset eväät valmiiksi ja sitten kaadun sänkyyn. Nähdään taas.
