Olen taas ollut aika väsynyt ja siksikin on bloggaaminen jäänyt vähemmälle. Kotiin päästessä olen lähinnä istunut sohvalla kissan ja neuleen kera katsomassa Netflixiä. Mukavasti on illat kuluneet niinkin ja jotain olen saanut tehtyäkin. Yksi huivi valmistui (uudelleen.. eli purkasin keväällä valmistuneen ja neuloin uudestaan samalla ohjeella, nyt onnistui paremmin) ja lisäksi sain viime sunnuntain ja eilisen välisenä aikana tehtyä tämän kaverin serkun pienelle pojalle.
Vain kaulahuivi puuttuu |
Esikoinen täyttää lauantaina 21v (miten se on mahdollista, kun mä olen vielä näin nuori?) ja tulee 'kotiin' sununtaina syömään ja kakutettavaksi.
Nuorimmainen on ollut muuten terveenä, mutta oli tiistaina poissa koulusta vastan vuoksi. Sekä minulla että miehellä oli vatsat jotenkin oudot viikonloppuna ja alkuviikosta, mutta se meni ohi.
Hulannutkin olen, se on kivaa. Mielestäni kyljet eivät tuleet pahasti kipeiksi siitä, ehkä vähän tuntui.
Kävin työterveydessä ultrauttamassa kilpirauhasta. Viime vuonnahan ultraava lääkäri sanoi, että ei siellä kannata joka vuosi ravata.. Nyt sama lääkäri sanoi, että eipä ihme jos on vähän ahdistanut, kun vasen puoli kilpparista on kasvanut noin sentin viime vuodesta. Tiistaina pitäisi lähettävän lääkärin soittaa, katsotaan sitten miten homma etenee. Verikokeetkin on jo otettu, mutta enpä tiedä. Ne on mulla olleet aina ihan normaalit tjsp. eli en ole saanut tyroksiinilääkitystä. Öisin hikoan kuin pistetty sika ja kaikki on turvoksissa. Mummotautia varmaan vaan.
Töissä on kaikenlaista 'hauskaa' meneillään. Äsken selvisi esimerkiksi, että kun syysloman aikaan on päivitetty koneita, niin nyt niissä on erään toisen saman viraston osion kotisivu meidän oman kotisivun asemesta. Että miten meni ICT noin niinkuin omasta mielestä?
Onneksi huomenna on eka vapaa perjantai, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Istun koko päivän sohvalla töllön ääressä kissan kanssa. Nih.