maanantai 23. toukokuuta 2016

Kylmä rinki

Otsikko johtuu meikäläisen taidosta maalata piruja seinälle. Olen erinomaisen taitava siinä.

Mies valitti vatsaansa koko viikonlopun ja sanoin, että menisi lääkäriin tänään, jos se nyt olisi vaikka umpisuoli. Puoli kaksitoista hän soittaa lähtevänsä Peijakseen näytille, kun terveydenhoitaja oli ollut sitä mieltä, että se olisi hyvä juttu.

Unohdin tietysti luurin äänettömälle jossain vaiheessa ja puoli kahden maissa huomasin miehen laittaneen viestin, että on kotona. Siihen mennessä olin jo ehtinyt umpisuolesta eturauhassyöpään ja siihen, että pitää ruveta taas ajamaan autoa, että voin viedä miestä hoitoihin.

Onneksi kaiken takana olikin tyrä, joka oli vaihtanut tunkeilupaikkaansa, kun ei edellisen leikkauksen jälkeen muualta päässyt.

Huh.

Illalla 'Angry birds' pienimmän kanssa.