Kävin aamulla taas uimassa. Onneksi menin ajoissa, joten olin jo puoliuvälissä urakkaa kun se rata, jolla uin, muutettiin koululaisille varatuksi. Siirryin sitten pappojen sekaan viereiselle radalle ja se meni ihan hyvin. Uin perinteisen kilometrini 32:ssa minuutissa. Hieman nopeammin siis kuin viimeksi ja se vähän tuntuu hartioissa, mutta mukavalla tavalla.
Taaperrettuani töihin tämän aamuisen vedenpaisumuksen lävitse tajusin sentään laittaa tennarit kuivumaan patterin alle. Olin jopa ollut sen verran hereillä, että otin varasukat ja ne olikin mukava vaihtaa märkien tilalle. Laitoin varsinaisen tavaranäyttelyn patterin päälle kuivumaan, sillä myös kangaskassi oli aivan litimärkä. Onneksi sen kassin sisällä oleet uimakamppeet eivät juuri vedestä säikähdä.
Työpäiväkin meni suht kivuttomasti. Saa nähdä huomenna, heti aamusta on kokous toisella kotimaisella enkä tiedä jaksanko keskittyä siihen. Sinällään on pakko keskittyä, koska meitä on yhteensä neljä osanottajaa. Mietin jo sanovani toisille, että 'puhukaa te vain ja minä kuuntelen'. Varsinainen kuullunluuleminen. No, kaipa se siitä.
Jotain piti vielä sanoa, mutten enää jaksa muistaa mitä se oli. Lähdenkin tästä katsomaan mitä 'Once upon a time'-sarjassa tapahtuu.