Toisen työkaverin kanssa podimme yhtäaikaista dementiaa. Melkein olis itkettänyt jos ei olis naurattanut niin helkkaristi :P Kaikki unohtui, niin lauseiden loput kuin ne vähät sanatkin. Huhhuh. Se oli melkoinen päivä.
Väsymystähän se unohtelu on suurimmaksi osaksi. Ajatukset jää matkan varrelle isoihin rattaisiin pyörimään. Onneksi ihania ystäviä on näkynyt sekä kotona että työmatkan varrella. Muutama pitäisi vielä tavata livenä ennen joulua.
Nyt menen koomaantumaan töllön eteen, Teho-osaston 12 kausi on jo puolivälissä. Ehkä jo ennen ensi kesää saan kaikki 15 kautta katsottua läpi :P
