Parvekekalusteet kaipasivat selkätyynyjä, koska ne olivat loppuneet Ikeasta silloin ostaessamme kaluston. Istuintyynythän saimme silloin. Kävin torstaina ostamassa Eurokankaasta ulkokäyttöön tarkoitettua sisustuskangasta ja mielestäni onnistuin aika kivasti. Noissa on vetoketjut, jotta sisuksen voi tarvittaessa vaihtaa.
Pienin sanoi nähdessään valmiit tyynyt, että tyynyjä on niin helppo ommella, joten sanoin hänen olevan varsin tervetullut ompelemaan kaikki vetoketjut. Jostain syystä mies veti limut henkeen tässä kohti ja pienin hiljeni :P Nämä kuvat ovat eilisillalta, nyt on jo kaikki tyynyt valmiina ja paikoillaan.
Olen myös päihittänyt pyykkivuoren, jopa silitin pitkästä aikaa. Olemme myös etsiskelleet kissaa netistä, tosin huonolla menestyksellä.
Perjantai-iltana laitoin kyselyn eräästä pennusta (RekkuRescueen), mutta sain vastauksen etteivät he anna pentuja yksinään. Lauantai-aamuna eräs lapsuudenystävä kyseli FBssä, josko voisimme ottaa heidän entisen kissansa; kolmevuotiaan, joka on ollut viimeiset kaksi vuotta karkuteillä ja nyt saatu kiinni. Sanoin, ettemme voi ottaa sitä okt:on jossa on jatkuvasti joku läpi auki ja hän sanoi, että niin hän oli arvellutkin. Kissa oli tosi söpö, joten harmitti hiukan.
Toisaalta pentuja saa varmasti Hesystä ihan lähiaikoinakin, emmekä oikein pysty ennen syyskuuta sitä ottamaankaan kun on kaikenmaailman kiireitä.
Turun tapaukseen en halua ottaa muuta kantaa kuin sen, että jos joku rajakki alkaa ensimmäiseksi huutamaan vittua mun kommenttiin jossain, niin en kyllä jatka keskustelua. Ikinä ei tulisi pieneen mieleenkään aloittaa keskustelua tuntemattoman ihmisen kanssa siten. Ei ikinä. Joten pitäkööt tunkkinsa.
Huomenna meillä on kauden aloituskokous eli päivän kestävä operaatio, joka kiinnostaa ihan kympillä. Onneksi saan kyydin kotiin ex-työkaverilta, joka on aamuvuorossa samassa rakennuksessa.