sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Aloha vaan

Täällä ollaan ja jetlag alkaa olla voitettu. Lauantain Lennyn keikka oli mahtava! Kaksi tuntia hypimme ja taputimme hänen kanssaan, jalat olivat muussina, mutta ehkä Princen jälkeen parhaita keikkoja ikinä ellei paras.

Sunnuntaina lensimme Tokioon, jossa vietimme kymmentuntisen odotusajan käymällä tutustumassa Takeshita-katuun ja Harajuku-puiston shinto-temppeliin. Oli lämmintä, mielenkiintoista ja suht paljon ihmisiä, joten olimmekin takaisin kentällä hyvissä ajoin. Katselimme Naritan kauppoja, löysimme mm. aivan ihanan paperikaupan, johon pitää tutustua tarkemmin paluumatkalla.

Olimme perillä Oahulla maanantaiaamuna (toinen maanantai peräkkäin) ja hyvissä ajoin asunnollakin. Olemme nyt kolmatta kertaa samassa taloyhtiössä, mutta tämä on ehdottomasti tyhjin kämppä, missä olemme majoittuneet. Sikäli tyhjyys ei haittaa, onhan täällä kuitenkin periaatteessa kaikki tarvittava, vaikka hiukan hämmästyimmekin uunin puuttumista.

Kävimme keskiviikkona kävelyllä Ka'ena Pointissa ja onnistuin huolellisesta rasvaamisesta huolimatta polttamaan olkapäät auringossa. Eilen olimme Waimea Beachillä ja laitoin aurinkorasvaa niin, että olin valkoinen ja nyt olkapäät ovat paremmat eli eivät ainakaan palaneet enempää.

Keskiviikkona kävimme illalla syömässä edelliskertaisen naapurimme Ginan kanssa läheisen luomutilan ravintolassa, oli oikein kiva ilta ja ruoka oli tosi hyvää.

Tänään on pyykkipäivä, menemme ehkä myöhemmin rantaan. Kuvia löytyy instagram.com/nokisuu:sta, en jaksa ladata niitä erikseen luurilla tänne.

Nähdään!