Kampaaja

Ajattelin kirjoittaa kampaajastani. Hän on oikein hauska mieshenkilö, joka asuu kolmen kissan ja armastuksensa kanssa lähellä Hietaniemen hautausmaata. Löysin hänet parisen vuotta sitten, kun aloitin tuolla työpaikassani. Mielestäni hänen työnsä on ollut hyvää ja sopivasti hinnoiteltua (leikkaus 25, väri 75). Joo, väri on ehkä aavistuksen kallis mutta toisaalta eihän sitä joka kerta isketä päähän sitäkään. Laskinkin huvikseni, että maksan ehkä noin 30 rahaa per kuukausi siitä, että istun hänen putiikissaan hetken ja juttelemme hölynpölyä Tuksusta ja muista ihmeistä.

Työtoverini T (naispuolinen) kommentoi heti uuden lookkini nähdessään, että onpa kallis kampaaja. Hänen leikkuunsa maksaa vain 35 rahaa per käynti. En viitsinyt sanoa, että sen on kyllä näköinenkin. Tosin T kommentoi yleensäkin aivan mitä sattuu, hänellä on sama syndrooma kuin siskollani (todenpuhumisesta ei saa suuttua ja totuus saattaa käsittää aivan mitä tahansa loukkauksia).

Ylipäänsä kun katselee ihmisiä vaikkapa metrossa, niin täytyy sanoa, että voi pjat millaisia kuontaloita sitä silmään osuukaan. Eräälläkin nuorella miehellä (sukupuoli selvisi minulle parin viikon tarkkailun jälkeen) oli polvitapieisiin ulottuvat rastat. Huu. Joku rastas sanoi kerran haastattelussa, että kun pötkylä irtoaa niin kyllä se on surun hetki. On se hyvä, ettei ole ihmisellä isompia murheita.

Vastaavasti olen kovasti ilahtuneena katsellut nuoria miehiä valtion vihreissä pyöreksimässä työpaikalla, tukat on ainakin siistit kaikilla. Ja käytös. Nih.