lauantai 13. syyskuuta 2014

Tervehdys

Aamulla lähdin pienimmän kera elokuviin katsomaan Minisankareita, joka jäi viikko sitten kesken. Tällä kertaa kaikki meni oikein hyvin ja elokuva oikeasti toimi erinomaisesti 3D-versiona. Söpöt ötökät ja huvittavat viholliset olivat mainioita :)

Elokuvan jälkeen teimme pienen ostoskelukierroksen, ensin Behnford'silla ja karkkikaupassa ja sitten Itiksessä haimme minulle tenttikirjan kirjastosta, kirjaston jälkeen kävimme Arnold'sin donitsitiskillä ja vielä lähiostarin kukkakaupassa. Pienin olisi halunnut lihansyöjäkasvin, mutta sellaista ei valitettavasti löytynyt ja lupasin katselaa vielä keskustasta joku päivä moista. Meillä oli sellainen joskus, mutta sitten se kuoli ja mokomat jotenkin hävisivät kaupoistakin. Saa nähdä löydänkö.

Päivän kuvan aiheena oli 'out of place' ja otin kuvan osasta jääkaappimagneeteistamme. Yksi niistä häiritsee minua hiukan, se ei ihan kuulu joukkoon ja se oli vielä vähän vinossakin, tarkoituksettomasti. 

Nyt taidan lähteä hetkeksi vielä 1700-luvun Skotlantiin.. Graham kiltissä on parasta koko sarjassa ;)

Loppuun vielä joku random-piisi Juutuupista. Tässä on jotain samaa tunnelmaa kuin The Crashillä aikoinaan.