Tänään koetin tulostaa yhden kartan Kuukkelin karttapalvelusta töissä. Joo. Ei tullut. Ehkä se on yön aikana tulostunut? ATK-tukihenkilön mielestä on ihan ookoo jos päivän ensimmäisessä tulosteessa kestää 40 minuuttia. Minusta ei.
Vanhan työprintterin teksti jaksaa edelleen huvittaa.
torstai 1. syyskuuta 2011
Nuorisokulttuuria
Kävin eilen Itäkeskuksessa. Oikeammin sanottuna tapasin siellä 3/5 perheestä ja sitä ennen kurvasin metrolta Ruohonjuureen ostamaan shampoota. Sieltä tullessani suunnistin kohti Tallinanaukiota ja huomasin muutaman nuoren henkilön, oletettavasti poikasia, istumassa portailla siinä kukkakioskin 'päällä'. Nuorista miehistä joku yritti tehdä vaikutuksen kavereihinsa ja rupesi huutelemaan 'Hey yo'. Koskapa moinen huutelu ei ole minua koskaan kiinnostanut, esitin olevani kuuromykkäsokea ja jatkoin matkaani. Pari kertaa tuo vielä yritti, mutta luovutti sitten.
Mulla ei ole aavistustakaan, minkä värisiä pojat olivat eikä sillä ole merkitystäkään. Sillä tavalla olen kukkahattuinen, että hyvät käytöstavat on oltava ihan ambomaalaisellakin. Niihin ei kuulu täti-ihmisille huutelu nuorisokielellä.
Ajattelin liittää posteihin jonkin videopätkän, kuten ystäväni Laiska vaimo tekee :)

Alkulause
Erinäisistä syistä johtuen aloitin jälleen uuden blogin. Olen tätä jo pitempään harkinnut, vaikka pari entistäkin kaipaa tekohengitystä. Tai itse asiassa niitä on kolme. Mutta sepä ei haittaa, kyllä nettiin aina pari uutta blogia mahtuu vai mitä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)