tiistai 26. toukokuuta 2015

Tiistaiki

Huhuu? Nukahdan juuri pystyyn, mutta ajattelin ensin hoidella päivittelyä.

Eilen taisi olla maanantai. Ajelin töihin fillarilla 48 minsaa ja takaisin iltasella menikin vain 41 minsaa, yhteensä kuitenkin noin 26 kilsaa. Itse syytän vastatuulta, mutta töissä heitin työkaverille jotain työpaikan vetovoimasta ;) Joka tapauksessa saa nähdä ehdinkö vielä jonkin kerran pyöräillä töihin ennen lomaa. Sateella ja pakkasella en pyöräile.

Kävimme toimiston tyttöjen kanssa Palolla syömässä ja olin lukenut  työpostit aika lennokkaasti, sillä nyt vasta aukeni yhden viestin sisältö. Meidän tulee täyttää tietomme excel-taulukkoon, josta sitten vännetään ilmeisen hulvaton esite. Haahaah..

Eilen illalla väänsin yhden decon ja tietysti muistin sen kuvaamisen vasta kun olin juuri teippaillut kuoren kiinni.. Plaah. Tyypillistä.

Aamulla oli hiukan kankea, mutta kyllähän taas käynnistyi lihaksetkin, kun metrolle käppäsin.  Kävin syömässä työkaverin kanssa, joka tuli muualta meidän kulmilla käymään. Kotiinkin tulin ajoissa, sillä oli oltava Uutelassa klo 17. tapaamassa muita pienimmän luokkalaisia vanhempineen.

Maisema

Joutsen

Kaarnalaiva
Aiomme tehdä tästä luokan perinteen, sillä meistä on aika hauskaa nähdä näin epävirallisesti. Lisäksi selvisi, että pienimmän ope on asunut pikkutyttönä samassa talossa mieheni kanssa, tosin hän oli silloin jo intissä. Mutta löytyi muitakin yhteisiä tuttavia heiltä ja parilta muulta, kaikki tietysti kamalasta Itä-Helsingistä kotoisin.

Joka tapauksessa olen saanut raitisilmamyrkytyksen ja jahka saan kissaan viimeisen antibiootin ja pyykit narulle kuukahdan petiin. Huomenna töiden jälkeen on vuorossa appiukon kämpän kuuraus. Jeee.

Laitanpa tähän vielä iloksi ja illanratoksi kuvan leikkisästä tiikeristä, pienin otti sen viikko sitten maanantaina Korkeasaaressa. Kuulemma valkoposkihanhet olivat tosi räyhähenkiä tällä visiitillä, opettajat olivat olleet aika kauhuissaan lasten puolesta, mutta kaikki meni hyvin ja lapset olivat toimineet esimerkillisesti.


Niin.. ja loppuun vielä päivän korvamato. Ihan siksi, että tapasimme kahvila Kampelan edustalla Uutelassa.

******

Unohdin kertoa lauantaiaamun lintuhavainnosta.

Istuin pienimmän kera vielä pöydän ääressä nauttimassa aamukahviani, kun naapurin kirjosieppopariskunta istahtaa isoon pajuun - suora näköyhteys keittiön ja puun välillä.

Pienin kysyy: "Äiti, miksi noi siepot istuu päällekkäin?"
Minä: "Krääh.. ne tekee poikasia."
Pienin: " Aha, okei."

huhhuh.