Meillä oli lähinnä ystäväperheitä vieraana, vain siskoni poikansa kera ja serkkuni miehensä kanssa edustivat sukua. Tosin veljeni Kimmo kävi jo torstaina, mökkiviikonloppua ei voinut uhrata juhlille enkä siitä kaunaa kanna.
Ylioppilaan kummitkin olivat edustettuina 50%, yksi puolisko oli töissä ja toinen pkummipari on eronnut, joten heiltä tuli vain 'läheisempi' ystävä edustamaan. Yhteensä vieraita oli noin kolmisenkymmentä kaikki lapsivieraatkin mukaanluettuna.
Siriuskin oli viihtynyt pihalla vieraiden jaloissa, vieraat levittäytyivät ympäri lukaalia ja juhlateltassammekin olivat loppuneet istuimet kesken.
Sunnuntai kului toipuessa eli pesin kolme koneellista pyykkiä, luin yhden kirjan loppuun, hoidin puutarhakasveja ja vaihdoimme lakanat. Ehkä tein vielä jotain muutakin, mutta laiskahan se töitään luettelee.
Töissä alkaa olla loppu käsillä, huomenna minulla on viimeinen työpäivä ennen lomaa. Kaikenlaista on mahtunutkin taas näihin päiviin. Eilen tuli kalusteita kolmella autolla yhtäaikaa ja silti meiltä puuttuu esim. työtuolit. Se ei sinällään haittaa, koska akustinen paperikuitumatto pestään ennen uusien kalusteiden asentamista ja nyt meidän uudet nostettavat työpöydät muun muassa ovat edelleen kirjaston aulassa.
Tänään kävin Onnistumiskeskustelun tiimpsissä esimieheni kanssa ja se meni oikein mukavasti. Alustavasti sovimme siitä, että voisin jatkossa tehdä etätöitä perjantaisin kotoakäsin, se olisi aika kivaa kyllä.
Alla pari kuvaa viikonlopulta. Herra ylioppilas teki itse pullat ja ruisleivät, joista tehtiin nuo lohi- ja mozzarellaleivät. Karjalanpiirakat teki leipomo, samoin kuin pasteijat, muut ovat allekirjoittaneen tekosia.
Tarjoiluja. Lohi- ja mozzarellaleipiä, karjalanpiirakoita, pasteijoita, salaattia, korvapuusteja, heikkakakkua, herrasväen pikkuleipiä ja raparperi-mansikkakakkua. |
Sunnuntain aamukahvit |
Pioneja tuli riemastuttava määrä, nyt niitä on seitsemän. |
Kotieläin-terapiayksikkö |