tiistai 10. marraskuuta 2015

Tadaa

Joo, on tiistai-ilta jo. Töissäkin oli ihan mukavaa, sain muutaman joulukalenterin myytyä ja työ-ystävä kävi vaihtamassa pikaiset kuulumiset. Erään toisen työkaverin kanssa olen miettinyt, pitäisikö mennä kuntoremonttiin. En ole ihan varma haluanko, mutta toisaalta viiden vuoden välein vain on mahdollisuus päästäkään.

Töiden jälkeen käväisin kosmetologi-tutun luona hakemassa naamarasvoja ja juttelimme samalla hetken kampaajatuttavastamme, joka katosi ja on edelleen kateissa. Kosmetologini oli aiemmin tämän ihmisen kanssa samassa paikassa monta vuotta ja on aivan murheinen. On kyllä oikeasti aika metka juttu.. kunpa löytyisi edes ruumis.

Kävin kotimatkan varrella vielä ostamassa joulukorttitarpeita ja salmiakkisuklaamanteleita. Kampin K-kaupassa osuin sen yhden söpön kassapojan hihnalle, hänellä oli aika kamala nuha. Kotipuolessa hain paikallisesta K-kaupasta vielä punaisia linssejä.

Kotona olen pessyt pyykkiä, katsonut telkkaria pienimmän kanssa ja keittänyt sosekeittoa punaisista linsseistä ja porkkanoista. Pienin auttoi kuorimaan porkkanat :) Lisäksi olen maksanut parit laskut ja täytellyt nettilomakkeita leikkausta varten.

Nyt menen ripustamaan pyykit ja sitten nukkumaan. HY!