Ystävän kanssa juttelimme parisen tuntia ja ihmettelimme maailman menoa. Sitten tulin kotiin, mies haki metrolta.
Päätin vihdoin purkaa melkein valmiin sukkaparin. Sen kuuluisan kirjoneuleen. En vain kehtaa niin huonoa jälkeä antaa kenellekään saati pitää itse, joten purettava on. Neulottavaa olisi tässä vaiheessa jäljellä puolet toisesta jalkaterästä, muuten valmista. Ei voi mitään. Joskus on vaan pakko.
Nähdään taas.