Vastakarvaan

Tuntuu menevän kampaajan sopiminen. Viime viikolla sovin luottokampaajani kanssa hiustenleikkuusta siten, että hän tulisi meille töihin leikkaamaan mun tukan, kun hänelle ei juuri nyt ole tuolia missään. Sovimme silloin tästä keskiviikkoaamusta, silloin olisi sopivasti vapaata tilaa meillä firmassa tällaiseen touhuun. Tänä aamuna hän laittoi viestiä, ettei pääsekään koska kissalle oli sattunut onnettomuus ja siirsimme tapaamisen huomiselle aamulle samaan aikaan samaan paikkaan.

Nyt sain häneltä viestin, jollaisen joudun piakkoin luultavasti itsekin lähettämään eli kissaparka on lähetetty viimeiselle matkalleen eikä hän huomenna pysty mitään tekemään. Surettaa ihan hurjasti :/ Hän on niin kiltti ihminen, mutta aina tuntuu menevän asiat jotenkin ristiin juuri työmarkkinoilla ja tämä kissa on viimeinen kolmesta, kaikki ovat menneet muutaman vuoden kuluessa paremmille hiirestysmaille. Toivoisin voivani tehdä jotain ilahduttaakseni, mutta en keksi mitään.

(Jos joku nyt luulee, että olen hänelle vihainen siitä, että minun karvani ovat kissaa arvottomammaksi katsottu, niin erehtyy pahasti. Kissanomistajana ja kissan menettäneenä (ja pian menettävänä) voin kertoa, etten todellakaan ajattele siten. Ihan vain toim.huom. )

Muihin asioihin: Esikoinen sai ajokorttinsa eilen ja oli niin polleana. Kävi illalla ajelemassa miehen kanssa, meidän 20v vanha farmariVolvo on hiukan erilainen kuin autokoulun auto, ja ostivat kakun iltakahville :) Tänään minut haettiin metrolta ja mies istui ensi kertaa ikinä auton takapenkillä, minä sain aitiopaikan nuoren kuskin vieressä. Hyvin sujui. Mies valitti, ettei kuullut takapenkille meidän puhettamme, johon esikoinen sanoi 'Sinä et vain kuuntele' isäänsä lainaten :D

Huomenna tapaan ystävän, jonka kanssa olisi tarkoitus matkustaa Göteborgiin helmikuussa. Pitääkin tarkistaa paikalliset lankakaupat.. *vilks*

Aivan helkkarin outo tiistai

Pitää varmaan maalata mustaan puuhun valkoinen pilkku tai jotain, sillä tämä tiistai on ollut aika kelvollinen. Jos muut tiistait ottaisivat tästä oppia, voisin jopa ehkä antaa niille anteeksi ja alkaa suhtautumaan hiukan paremmin niihin.

Töissä oli mukavaa, asiat sujuivat ja yleisesti oli oikein hyvä päivä. Tulin kotiin ja pojat olivat juuri paistamassa vohveleita! Olivat oikein hyviä, maistoin pienen palasen. Pienin lähti läheiseen leikkipuistoon kavereidensa kanssa ja viihtyi siellä pari tuntia, kunnes tuli pimeämpää.

Huvikseni vilkaisin joko tenttitulokset olisivat tulleet. Olivathan ne! Sain siitä kaameasta bibliometriikasta kakkosen!! Ykkönenkin olisi riittänyt, mutta en yhtään valita! Ihanaaaaaa!! Nyt on jäljellä enää yksi kurssi, joka hoituu kirjoitushommilla ja toukokuussa pitää palauttaa vielä asianatuntijaprofiilin kakkososa. Sitten on kaikki tehty. Jotenkin ihan omituinen olo. (Kunhan nyt pääsen vain läpi siitäkin kurssista..)


Edellämainittujen asioiden lisäksi olen naureskellut tälle artikkelille kyrväytymisestä.  Jotenkin tervehdyttävää tekstiä :)

Kaikkinensa oikein mukava tiistai :)  Jonka jälkeen voinkin sitten kertoa appiukon kuulumisia.

Mies sai tädiltään (siltä, joka hoitaa apen asioita) viestin, että appi aiotaan kotiuttaa. Kolmesti päivässä tulee kotisairaanhoitaja käymään kotona. Mutta mutta.. appi on muistisairas, suomeksi siis aivan kuutamolla, mutta pysyy jaloillaan ja siksi kotiutetaan. Hän ei tarvitse sairaalapaikkaa, koska liikkuu jonkin verran. Me täällä ihmettelemme, että olettaako lääkäri appiukon istuvan/seisovan kotosalla kaiket päivät? Mitä sitten, kun hän lähtee ulos eikä tiedä kuka on ja missä on? Miehen veikkaus isänsä kotona-asumiselle on vajaa kuukausi. Hieman pelottaa. Minun toiveeni on, että jäisi sitten 'karkumatkallaan' edes auton alle tai jotain, niin ettei tarvitsisi asua laitoksessa vuosikausia. Näin täällä 'lottovoitto-maassa' kohdellaan ihmisiä.

Loppuun kissan kehräystä, sen pitäisi rentouttaa.

Unetus

Väsyttää. On väsyttänyt oikeastaan koko viikon. Eilen olin siinä vaiheessa väsymystä, jossa kaikki asiat naurattaa. Tänään olen siinä vaiheessa, kun alan suunnitella asiakkaiden murhaamista paperiviilloin.

Pienimmällä on silmätulehdus. Tai oli, ilmeisesti se onkin koivulle alkeerinen. Viimeiset silmälääkkeet laitoin eilen illalla ja yöllä oli tullut nenästä verta. Onneksi nuo osaavat jo toimia itsekin, pienin oli tuponnut nokkansa ja jatkanut unia.

Vauvoista

Ajattelin nyt kerran sanoa sitten tämänkin. Tykkään vauvoista. Kunhan ne ovat jonkun muun ja voin antaa takaisin äidillensä ja nukkua yöni suht rauhassa. Parhainta vauvoissa on se, että ne kasvavat. useimmiten ainakin. Tietysti rasittavuus hieman lisääntyy ennen kuin ne ovat täysin itseohjautuvia, mutta pääsääntöisesti ihan ok kehityssuunta.

Tätä erittäin huojuvaa aasinsiltaa pääsenkin seuraavaan linkkiin, jota olen nyt hihitellyt niin että vanhin poika kyseli, että mikä mulla on. Jollain on runosuoni sykkinyt aivan mahtavasti :D