maanantai 19. lokakuuta 2015

Maanantaiki

Miten voi aina olla maanantai? Tai ainakin tuntuu siltä. Miten olen ikinä jaksanut tehdä viisipäiväistä työviikkoa? Varsinkin poikien ollessa pieniä. Voi elämä. Pitääkö huolestua, kun odotan leikkauksen jälkeistä kuukauden sairaslomaa kieli pitkällä siksi, ettei tarvitse lähteä kotoa mihinkään?

Pitäisikö oikeasti huolestua? Tosin kun vihdoin vain sitkeästi lähden ovesta ulos (joka arkiaamu), päädyn lopulta sinne, minne oli tarkoituskin. Mutta kun ei kiinnosta. Ja itseni tuntien se ei ole kovin hyvä merkki.

No, huomenna joka tapauksessa keskimmäinen tulee aamulla työkaveriksi, koska on  taksvärkkipäivä.

Loppuun minua pari päivää piinannut korvamato. Yritän vaihtaa sitä johonkin muuhun välillä.