Kokopäiväisen kokoontumisen jälkeen on takki aikalailla tyhjä. Lievästi sanottuna kärsin 'information overload'ista sekä väsymyksestä. Väsymys johtuu siitä, että puoli yötä stressasin ohjelmassa mainitusta feissauksesta sekä siitä, että tila, jossa olimme, kärsii huonosta ilmanvaihdosta ja siellä oli yksinkertaisesti liikaa ihmisiä, jolloin happi loppui.
Ylipäätään päivä oli ihan kiva, saimme infoa uudesta organisaatiostamme sekä tukipalveluista ja erään henkilön sanoin ehkä loppujen lopuksi tästä vielä hyvä tulee. Päivän paras hetki oli kuitenkin se, kun lähi-esimiehemme kaappasivat show'n ja pukeutuneina eräänlaisiin rooleihinsa esittivät muutaman hittibiisinsä. Viimeksi heidän keikkansa oli joulujuhlissa, joten tämä oli varsin iloinen yllätys :)
Niin ja se feissaus. Menin lounaalle työpaikkasuhteeni ja erään toisen ihmisen kanssa, tarkoitus oli lounaan jälkeen ahdistella ihmisiä muutaman kysymyksen avulla ja kartoittaa tiettyjä asioita. Siinä istuskellessamme jälkiruokakahvilla työpaikkasuhde sanoi hep ja paineli yhteen pöytään, jossa kolme nuorta miestä oli juuri ruokailemassa. Hän hoiti kaikki kysymykset minun ja sen toisen ihmisen helpotukseksi. Eikä minun tarvinnut edes osallistua purkuosioon, koska he esittivät homman kahdestaan muille. Ihanaa, kun työkaverit ymmärtävät ihmistä, joka ei halua esiintyä (eikä oikein pysty kauhultaan).
Päivän lopuksi kävin vielä ystävän kanssa kahvilla ja sain kyydin kotiin. Makoilin hetken sohvalla ja nyt aion mennä vaaka-asentoon. Nähdään.