tiistai 1. huhtikuuta 2014

Ilon ja onnen päivä

Ihan silkkaa ilkeyttäni päivitän tänään toisenkin kerran. Ei uskoisi, että tänään on tiistai.

Kotimatkalla kävin tervehtimässä ex-kolleegoja, sillä yksi hyvä kaveri oli jo pitemmän aikaa kärttänyt. Vaikka käynkin suht usein ex-töissä, olemme menneet usein ristiin enkä ole nähnyt häntä aikoihin. Nyt hänellä oli houkuttimena yllätys. Minulle :)

Näette sen täällä. Ehkä ymmärrätte tekstinkin ;) Oikeasti en ole kehdannut vielä esitellä sitä miehelle. Pelkään, että tulee pissi housuun En tiedä, miten pystyn pitämään naaman peruslukemilla.

Alla oleva video on mielestäni yksi parhaita kys. henkilölle tehtyjä synttärivideoita :D



P.S. Olen ehkä lievästi väsynyt, hihitän kaikelle mahdolliselle koko ajan.

Tekonauru

Ajattelin sanoa vain sellaista, että en ole koskaan tykännyt aprillipäivästä. Olen varmaankin liian tosikko tai jotain, mutta en vain ymmärrä miksi toisen nolaaminen on hauskaa. Sitten pitäisi vielä olla suuttumatta/loukkaantumatta, koska sehän ei kuulu asiaan. Lapsena olin kovin herkkäuskoinen, joten osittain lienee tämä pitämättömyyteni juontaa sieltä.

Tänään törmäsin erääseen faniblogiin, jossa oli aprillipäivitys. Sinällään ihan hauska kirjoitus siitä, kuinka tämä seuraamamme henkilö aikoo juuri tänään liittyä Twitteriin ja avata oman fanisivuston. Hyvin kirjoitettu oli, mutta.. mutta mutta. Ne ehdotetut nimimerkit olivat oikeasti tökeröitä ja niiden antama sävy alensi mielestäni sekä kirjoittajaa että artikkelin kohdetta.

Jotenkin en tiedä. Mennyt maku koko päivästä. Ainakin tällaisena ja tuo nyt oli vain yksi esimerkki, muita riittää esim päivän lehdissä vaikka kuinka. Tosin odotan ilolla, miten alakoulun rehtori on tänä vuonna jekuttanut oppilaita. Hänen kepposensa nimittäin ovat hauskoja.

Niin ja naurahdinhan Finnkinon aprillipilalle, jonka mukaan  seisomapaikat tulevat elokuvanäytöksiin.

Tämäkin uutinen olisi ollut hauska, jos se olisi ollut tosi.