Istuessani metrossa se sitten tapahtui. Mies soitti. Sitä ei usein tapahdu, sillä inhoan puhua puhelimessa metrossa. Tai varsinaisesti maksimaalinen vitutus alkoi vasta kotona. Joka tapauksessa mies siis ilmoitti, että esikoisen pyörä oli varastettu koulun pihalta yhdessä joidenkin muiden pyörien kanssa. Mies oli tehnyt rikosilmoituksen, sillä pyörän runkonumero on tiedossa.
Mutta siis oikeasti. Vituttaa niin, ettei veri kierrä. Millainen ihminen menee koulun pihalle pihtien kanssa ja napsii lasten pyörät pakettiautoon? Joo, tiedän. Valitettavasti en ole kovin iloinen ollut aiemminkaan EUn rajojen avonaisuudesta ja nyt vielä vähemmän.
Esikoisen koulumatka on viiden kilometrin mittainen. Onneksi rehtori oli antanut pari euroa bussia varten.
Menen neulomaan. Ehkä se tästä.
