Torstaina en jaksanut mennä pilatekseen, hyvä kun selvisin töistä kesken päivän kotiin. Nukuin jopa päiväunet, mitä en usein tee. Lämmöt olivat taas laskeneet alle 36:en ja olo oli jotakuinkin huono. Nyt alkaa olla melkein terve olo, ainut ongelma on korva joka tuntuu edelleen olevan lukossa. Pitäisi varmaan mennä näyttämään sitä taas.
Pienimmälle ostettiin testimielessä pari omenaa ja päärynää. Omena kuorittiin ja hetken päästä pienin ilmoitti, että kurkku kihelmöi ja huulet turposivat kaksinkertaisiksi. Diagnoosina on siis siitepölyallergia, johon viime keväänä saatiin silmätippoja. Ilmeisesti se on nyt vahvistunut.
Perjantai meni toipuessa ja katselin muutaman leffan sohvalla samalla neuloen vauvasukkia haasteeseen. Lauantaina jaksoin jopa imuroida kämpän, koska oli pakko. Leivoin myös banaanileipää ensimmäisen kerran ikinä, se oli varsin onnistunutta.
Pyykkejä ripustaessa tajusin, että oli maaliskuu kun isä kuoli ja oli maaliskuu, kun äiti kuoli. Luultavasti kissa on pakko viedä ihan lähitulevaisuudessa piikille, sitten sekin liittyy maaliskuun kerhoon. Tänään kissa ei päässyt sohvalle itse, joten nostin sen. Myöhemmin se jaksoi taas. Se ei ole juuri syönyt koko viikonloppuna, mutta toisaalta ei se näytä kovin kärsivältä. Milloin olisi paras aika viedä se sitten? Se on se vaikein kysymys.
Nyt tuntuu taas siltä, että huomenna menen töihin sairastumaan lisää. Masentaa sekin. En ole koko alkuvuonna käynyt uimassakaan, enkä todella tiedä uskallanko mennä huomenna kun olen juuri parantunut flunssasta.
Katsoin pienimmän kanssa Independence Day 2-leffan. Se oli parempi kuin ykkönen ja Brent Spiner hulluna tohtorina oli hauska. Mutta muuten aika heikko :P
Päivän kohokohta oli Ryan Reynoldsin jakama Deadpool-video, joka kuulemma esitetään joissa maissa Logan-elokuvan alussa (tosin ei Suomessa). Nyt voin jäädä odottelemaan Deadpool 2:sta.