Alkuviikko on mennyt rivakasti ja loppuviikko mennee yhtä touhuisana. Huomenna menen ensimmäiseen pilatekseen sitten pariin vuoteen, ehkä en ihan kuole sinne. Vielä jos muistaisin ottaa kaikki kamat mukaan.
Koska olen
Hei,
Kiitos palautteestanne.
Olemme
hyvinkin tarkkoja siitä, mitä mainoksia näytämme ennen kutakin
elokuvaa. Meillä on omat mainoslistamme ennen lapsille ja aikuisille,
jopa naisille ja miehille näytettävien
elokuvien osalta ja nämä kyllä katsotaan tarkkaan että
ikärajavaatimukset tai mainoksen yleisvaikutelma täyttävät kunkin
kategorian ja kohderyhmän vaatimukset. Näin ollen lapsille
soveltumattomia mainoksia tai trailereita ei tulisi missään nimessä
näkyä lapsille
tarkoitetun elokuvan edessä.
Play
Stationin Until Dawn mainosspotti on ollut Ant-man (K12) elokuvan
yhteydessä. Mainostettavan pelin ikäraja on K-16, mutta mainosspotin sen
sijaan ei ja kyseisen elokuvan
yleisössä on paljon peliohjelmien kohderyhmää. Valitettavasti
makuasioiden suhteen emme kuitenkaan pysty miellyttämään ihan jokaista
katsojaa.
Ystävällisin terveisin
Finnkino MediaNyt kuitenkin kaadun petiin, sillä aivoissa ei liiku enää mikään.