keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Puolikuollut

Tervehdys kansalaiset!

Vietettyäni kaksi päivää melkolailla makuuasennossa raahauduin tänään sorvin ääreen. Koko pitkän päivän tein rankasti hommia *köh* ja nyt olen aivan raato ja kankkua särkee.

Niin, maanantai-aamuna viedessäni pienintä eskariin kaaduin ja läsäytin koko painavan ruhoni vasemman lonkan päälle sillä seurauksella, että iskias jäi aika pahasti luun ja maan väliin. Kuvitelkaa elämänne pahin laiskansuoni-kohtaus ja siirtäkää se satakertaisena koipeen. Kyllä oli varsin makea olo.

Nyt sentään pystyn jo pukemaan itse sukat jalkoihini ja pääsen istumaan karjahtamatta kivusta. Kengännauhoja en vielä saa kiinni, mutta onneksi on talvisaappaat olemassa. Kaipa se tästä. Toivon vain, ettei tämä taas kroonistu. Olin jo niin onnellinen päästyäni iskiaksesta eroon, pari kivutonta vuotta tunsin itseni jo melkein ihmiseksi.

Jos on aikaa eikä mitään tekemistä, niin voin lämpimästi suositella Taru sormusten herrasta-elokuvan edeltävää fanipohjalta tehtyä lyhytfilmiä, joka kertoo siis Aragornin vanhempien tarinan. Itse pidin siitä kovasti ja se on voittanut jonkun palkinnonkin.