Kävin eilen Allergiasairaalan keuhkolääkärin juttusilla ja totesimme, että altistuminen on näillä näkymin saatu aisoihin eli lopetamme hoidot ja tutkimukset tähän. Jos saan oireita, niin sain reseptiin jatkoajan hoitavalle keuhkolääkkeelle, joka on tuntunut auttavan. Kaikki kokeet ja kuvat sun muut olivat puhtaat, mistä olen tyytyväinen eikä minun tarvitse ainakaan nyt työskennellä sellaisissa tiloissa, joissa saan oireita.
Matkalla takaisin töihin poikkesin Oopperassa noutamassa varaamani liput 'Liisa Ihmemaassa'-balettiin (lokakuussa) minulle ja pienimmälle. Osuin kassalle, jonka viereisellä työpisteellä istui eräs lapsuudennaapuri. Hän tietysti ilmaisi osanottonsa, olivat huomanneet Äidin kuolinilmoituksen Hesarissa. Oli kuitenkin varsin mukava jutella hänen kanssaan ja vaihdoimme muutkin kuulumiset samantien.
Tämä päivä menikin kokoustaessa ja kahvia juodessa, tuntuu kuin ei olisi töitä tehnytkään :P Kävin töiden jälkeen Herttoniemessä testaamassa erään kuntosalin pilates-tunnin Unelmien liikuntapäivän varjolla, kun pääsin ilmaiseksi. Totesin, että tunti oli samanlainen kuin Kallion urheilutalon vastaava, joten enpä tarvitse sitä vastaisuudessa. Varsinkin kun kymmenen kerran kortista Kallioon on jäljellä vielä yhdeksän.
Näyttää siltä, että pääsen huomenna hoitamaan äidin pankkiasiat. Olisi yksi homma vähemmän hoidettavaksi. Alkaa nimittäin ahdistaa laskujen eräpäivät, vaikka se onkin täysin minusta riippumattomista syistä.
Kuuntelen tässä samalla Euroviisuja, Ranskan ja Aussien kappaleet on mun suosikit. Aamulla lukiessani uutisen Riki Sorsan poismenosta ajattelin, että olipa harmi ihan jo euroviisuviikonkin kannalta. Pidin aikoinaan 'Reggae ok'-piisistä :) Riki vaikutti aina fiksulta. Linkitän myös Areenasta Hittimittarin, ihan siksi että Rikin takana soittava valkotakkinen basisti on serkkuni mies :P