Olen aivan sekaisin väsymyksestä. Eilen oli viimeinen pilates tälle vuodelle. Jos ei olisi ollut viimeinen, en olisi mennyt. Puolikuntoisuus väsyttää, enkä ainakaan töissä parane, eilenkin meni ääni loppujen lopuksi eikä tämä päivä ole sen parempi.
Illalla menin neljä kertaa nukkumaan. Neljästi siksi, että kissa leikki jollakin ja se piti käydä ottamassa pois. Neljännellä kerralla olin jo sen verran kypsä, että kastelin kissan kodinhoitohuoneen isossa lavuaarissa kunnolla. Hän ei tykännyt, mutta olipa sen jälkeen hiljaa. Toki aamulla heräsin kuudelta (tuntia ennen kellon soimista) vessaan enkä sitten enää saanut unen päästä kiinni.
Tänään menin kampaajalle ja sen jälkeen lounastin miehen kanssa. Kävelimme räntäsateessa Prestoon, siellä oli hyvä lounasbuffet. Mies meni töihinsä ja minä pienen Sokoskierroksen jälkeen ratikalla töihin, koska olin luvannut mennä rakentamaan lukunuotiota kirjastoon. Tosin työkaverit olivatkin sitten jo hoitaneet senkin ja istuin siellä sitten pari tuntia tyhjänpanttina surffaamassa. Saanpahan plussatunteja.
Metsää on kannettu sisään sen verran, että on varmasti aivan järkyttävä siivoaminen sunnuntaina. Harry Potter-kirjoista tuttu Hedwig-tunturipöllö oli saapunut kirjastoon.
Olin sopinut ystävien kanssa kahvitapaamisesta, joten lähdin sitten hyvissä ajoin sinne. Kävelimme KakkuGallerian Kakkubuffettiin ja juttelimme kaikenlaista ja oli oikein mukavaa. Söin kahdeksan kakkupalaa, ne ovat pieniä mutta niin hyviä. Suosikkini on mango-lime.
Keskimmäinen on yökoulussa, sentään oli hoitanut tiskikoneen kun muistutin siitä aamulla. Pienin kiukkuaa, koska ensi viikoksi pitää tehdä kirja-arvostelu ja hän on vasta puolivälissä kirjaa, josta aikoo jutun tehdä. Arvatkaa, kuinka monesti olen kehoittanut lukemaan? Niinpä.
Olen ihan helvetin väsynyt.