Hei vain

Tässä ohimennessäni huikkaan, että en oikein keksi mitään kirjoitettavaa juuri nyt.. mutta ehkä kun hetken mietin.

Kävin aamulla uimassa perinteisen kilometrin puoleen tuntiin. Ennen kuin ehdin metrolle asti muistin, että alakoululaisten piti ennä ysiin eikä kasiin. Yritin soittaa pienimmälle, mutta hän ei tietenkään vastannut puhelimeen. Arvelin lopuksi, että onneksi oli hyvä ilma ja hän varmaan oli ihan iloisesti pihalla sen tunnin. Ei ollut onneksi joutunut kuulemma olemaan yksin :)

Uimahallissa minua otti päähän yksi vanhempi herra, joka kai luuli olevansa joku jumalan lahja naiskansalle käytöksestä päätellen. Ensin pullisteli itseään altaan reunalla ja sitten tietysti tunki itsensä sille radalle, jossa minä uin erään toisen kanssa. Sitten hän veti kamalaa vauhtia kokonaiset sata metriä ja seisoi sen jälkeen vartin juoruamassa kaverinsa kanssa. Oli niin kiva kääntyä sen äijän edestä.. voi että. Sitten hän lähti lojumaan poreammeeseen. Tosi macho. Isolla Ämmällä.

Työpäivä sujui suht sutjakkaasti ja samoin kotimatka. Piti tehdä kiepaus pääStockan kautta, kummipojan synttärilahjaa kävin hakemassa ja löysinkin. En nykyään yleensä löydä kysymättä mitään Stockalta ja sama päti nytkin. En ymmärrä, miksi siellä on pitänyt uudistaa niin perkeleesti kaikki osastot.

Ehdin kotiinkin ennen ukkossadetta, joka sitten menikin ohi kokonaan. Pöh moiselle ukkoselle. Ihan tyhmä. Huomenna menen Hartwall Areenalle kaverin kanssa. Siellä esiintyy allaoleva (nykyisin) vanha patu :P

Ärsy

Tämä aamu on ollut täynnä pieniä ärsytyksiä, vaikka muuten onkin ollut ihan kiva aamu.

Ensinnäkin puhelin ei taaskaan suostunut soittamaan pienimmän luuriin, kun piti soittaa kouluunlähtöhälytys. Onneksi pienin jo itsekin huomaa kellonajan, mutta tykkää kun soitan. Tänä aamuna sentään molemmat isoveljet olivat vielä kotona, keskimmäinen lievästi sairaana ja esikoinen menee 10:ksi, joten soitin sitten potilaalle, joka oli jo itse yrittänyt soittaa minulle. Hän oli koettanut laittaa viestiä pienimmän pyynnöstä, mutta sormi oli lipsahtanut luurin kohdalle. Alan olla samaa mieltä, kuin mies siitä, että nykyään saa huomattavasti huonommin ihmisiä puhelimen päähän kuin lankapuhelimen aikaan.

Toinen ärsytys ja se on melkein joka-aamuinen. Tupakoitsijat. Olen elämäni ensimmäiset 20 vuotta asunut ketjupolttajan kanssa, joka poltti joka paikassa, siis ihan joka paikassa. Meistä viidestä ketjupolttajan lapsesta ei yksikään polta, esimerkki kolmen vihreän norttiaskin aiheuttamasta tupakkayskästä yms. oli vahva. Mutta siis tähän aamuun (tai jokaiseen kertaan, kun seison esim ratikkapysäkillä), miksi sitä syöpäkäärylettä ei voi mennä polttamaan tuulen alapuolelle? Miksi?

Kolmas asia lävähti silmille avatessani keskustelupalstan. Joku elvisteli sillä, että oli aamuviideltä käynyt lenkillä. Herranen aika. Miksi? Minua ei saa aamuviideltä ylös, ellei kyseessä ole lentokoneesta myöhästyminen. Muuten niillä tunneilla nukutaan ja sikeästi. Mutta kaikin mokomin menkööt ne, jotka jaksavat.

Ja neljäs asia liittyy töihin. Joka aamu hakiessani postin joudun jakamaan meidän lehdet uudestaan. Järjestään kirjaston laatikossa on kaikki mahdolliset taloon tulevat lehdet. Olen tullut siihen tulokseen, että vahtimestarimme (tai ainakin se yksi aamuvuorolainen, joak usiemmin jakaa postin) eivät osaa lukea. Valitettavasti. Surku häntä maassa, jossa lukutaito on oleellinen osa yhteiskunnassa pärjäämistä toisin kuin esim Amerikassa.

Mutta ilonaiheitakin on: menen tänään teatteriin kahden nuorimmaisen kanssa katsomaan Tarzania :)

Lapsellista

Myönnän olevani joskus tosi lapsellinen. Maanantaina luin, että kovasti fanittamani henkilö muuttaa pois Lontoosta ihan oman uransa vuoksi jne. Otti pannuun ja lujaa, koska nythän en voi vahingossakaan törmätä häneen esim. Lontoon metrossa. As if. Ihankuin oikeasti tapaisin joka Lontoonmatkalla niin monta filmitähteä metrossa, että yksi tai kaksi sinne tai tänne.. who cares? Ikinä en ole yhtään elävänä nähnyt. Toisin kuin ystäväni, joka bongasi Jude Lawn puolihuolimattomasti kadulla ja toinen, joka näki Cillian Murphyn tai istui Stockisessa sopivaan aikaan jossain sisustuskaupassa. Minä. En. Koskaan. Näe. Ketään. En ikuna. En täällä enkä siellä enkä varsinkaan tuolla. Että joo.

Maanantai oli muutenkin ihan persiistä. Se yritti ensin esittää olevansa Tosi Kiva päivä, mutta muuttui iltaa kohti Tiistaiksi. Tiistai sitten taas käyttäytyikin huomattavan siististi ollakseen tiistai.

Tämä keskiviikko on ollut ihan okei päivä. Kävin uimassa ja työpäiväkin sujui mukavan juohevasti eikä aika tuntunut ollenkaan pitkältä, toisin kuin joskus.

Eniveis, tämä oli tässä. Olen hengissä vaikka pihisten.

Loppuun englantilaisia pahiksia. Koska Hiddleston.

Pienet ongelmat

Istun töissä ja koetan keksiä jotain kirjoitettavaa tähän. Tyhjä valkoinen ruutu on suunnilleen yhtä inspiroiva kuin vessapaperi ennen pyyhkimistä.  Tai sen jälkeen.

Ilmastointi puhaltaa taas päin naamaa, silmät kuivuu ja kurkkuun sattuu, vaikka on kaulahuivikin ollut kaulassa jo kolme tuntia. Eli heti siitä, kun tähän läsähdin.  Lisäksi Haisuli tuli istumaan iltaa, hänen vuokrakämpässään alkaa putkiremontti ja hän käy täällä täyttämässä kuponkeja uutta kämppää varten. Ei muuten haittaisi, mutta hänen suosikki-istumapaikkansa on juuri se kone, jonka takaa ilmastointi puhaltaa. Niin. Silmät valuvat vettä, vaikka onneksi Haisuli on tainnut käydä Arlassa viikonloppuna. Katku on ollut joskus pahempikin.

Olen Sanan kimpussa eli yritän väkertää aukioloaikalappuja onnettomalla tekstinkäsittelyohjelmalla, joka on markkinoiden parasta antia. Hahhaa. Kyllä on Gates nauranut partaansa monesti saatuaan koko pallon kusetettua. Vielä pahempi on excel, siihen en suostu koskemaan pitkällä tikullakaan. Eräs ystäväni väitti aivojensa päästäneen kliks-äänen sillä hetkellä, kun hän ymmärsi miten se paholaisen taulukko-ohjelma toimii. Jotenkin voin kuvitella.

Kunpa olisin kissa. Saisi maata lämpimässä, nukuskella, käydä katsomassa ruokakuppia ja kommentoida isäntäväelle. Vaan ei auta, kolmen vartin päästä kipitän metrolle ja metrolta kotiin. Onneksi huomenna voin jäädä vesirokkopotilasta päivystämään.