Kokeilen huomenna uudestaan. P*rkele.
maanantai 16. kesäkuuta 2014
Hedvekki
Olen ilmeisesti blondi tai vain idiootti. Olen yrittänyt nyt muutaman tunnin ajan ladata yhtä äänikirjaa luuriin, mutta se ei vain toimi.
Kokeilen huomenna uudestaan. P*rkele.
Kokeilen huomenna uudestaan. P*rkele.
Huomenta
Kerrankin kirjoitan jo näin aamupäivällä. Otsikon keksiminen on edelleen vaikeaa. Varsinkin, kun aivot jumittavat urakalla.
Viikonloppu kului melko lailla ompelukoneella huristellessa ja nyt on lomashortsit valmiit.Torstai on ensimmäinen lomapäivä ja voin jo nähdä sieluni silmin pyykkikoneen pyörivät koko päivän.
Perjantaina mies ja isommat (ainakin) vievät kissan hoitopaikkaan, jossa sekä kissa että hoitolan omistaja ovat tykästyneet toisiinsa. Se helpottaa minun stressiäni kissan viihtymisestä meidän poissaollessamme.
Täällä työpaikalla olivat siivoojat tjsp riehuneet ja nyt on keittiön/sosiaalitilan pöydät laitett yhteen pitkäksi yhtenäiseksi pöydäksi. En tiedä, mitä ajattelisin asiasta. Sitä kokeiltiin joskus silloin, kun muutimme remontin jälkeen takaisin eikä se ollut kovin pitkäikäinen kokeilu.
Kulttuurimatkasta sen verran, että olen koko viikonlopun myynyt reissua miehelle, joka alkaa vähitellen olla suostuvainen vaimon 'tyttöjen viikonloppuun'. Suurin syy vastustukseen lienee se, että tuo pelkää meikäläisen hurjapään onnistuvan jossain haverissa. Se ei kyllä olisi mikään ihme. Saa kuitenkin nyt nähdä, miten homman kanssa käy.
Loppuun voisin laittaa vaikka jonkun kesäpiisin. Työkoneella en juuri pääse juutuupiin muuten, kuin tsekkaamaan että oikea video tuli valittua. Mutta tässä se, rakastan Marc Bolania.

Tunnisteet:
arki,
käsityöt,
loma,
matkailu,
työ,
video: T-Rex,
viikonloppu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)