Töissä oli mukavaa, asiat sujuivat ja yleisesti oli oikein hyvä päivä. Tulin kotiin ja pojat olivat juuri paistamassa vohveleita! Olivat oikein hyviä, maistoin pienen palasen. Pienin lähti läheiseen leikkipuistoon kavereidensa kanssa ja viihtyi siellä pari tuntia, kunnes tuli pimeämpää.
Huvikseni vilkaisin joko tenttitulokset olisivat tulleet. Olivathan ne! Sain siitä kaameasta bibliometriikasta kakkosen!! Ykkönenkin olisi riittänyt, mutta en yhtään valita! Ihanaaaaaa!! Nyt on jäljellä enää yksi kurssi, joka hoituu kirjoitushommilla ja toukokuussa pitää palauttaa vielä asianatuntijaprofiilin kakkososa. Sitten on kaikki tehty. Jotenkin ihan omituinen olo. (Kunhan nyt pääsen vain läpi siitäkin kurssista..)
Edellämainittujen asioiden lisäksi olen naureskellut tälle artikkelille kyrväytymisestä. Jotenkin tervehdyttävää tekstiä :)
Kaikkinensa oikein mukava tiistai :) Jonka jälkeen voinkin sitten kertoa appiukon kuulumisia.
Mies sai tädiltään (siltä, joka hoitaa apen asioita) viestin, että appi aiotaan kotiuttaa. Kolmesti päivässä tulee kotisairaanhoitaja käymään kotona. Mutta mutta.. appi on muistisairas, suomeksi siis aivan kuutamolla, mutta pysyy jaloillaan ja siksi kotiutetaan. Hän ei tarvitse sairaalapaikkaa, koska liikkuu jonkin verran. Me täällä ihmettelemme, että olettaako lääkäri appiukon istuvan/seisovan kotosalla kaiket päivät? Mitä sitten, kun hän lähtee ulos eikä tiedä kuka on ja missä on? Miehen veikkaus isänsä kotona-asumiselle on vajaa kuukausi. Hieman pelottaa. Minun toiveeni on, että jäisi sitten 'karkumatkallaan' edes auton alle tai jotain, niin ettei tarvitsisi asua laitoksessa vuosikausia. Näin täällä 'lottovoitto-maassa' kohdellaan ihmisiä.
Loppuun kissan kehräystä, sen pitäisi rentouttaa.
