Töissä aika kului melkoisen nopsaan, sain tehtyä hiukan miinuksia pois ja kotonakin oli mukava loppuilta. Keskimmäinen kertoi rinnakkaisluokkalaisen heidän yhteisellä liikkatunnillaan onnistuneen saamaan polvilumpion sijoiltaan ja oli sitten saanut yksityiskyydin sairaalaan. Auts. Kuulemma se ei kyllä ollut sattunut. Voin vain kuvitella, että on mahtanut näyttää häijyltä.
Piti kertoa vielä siitä, kun ravasin kustannuspaikalta kohti metroa ja näin entisen partiokaverini, hän oli eräässä poikalippukunnassa.Nykyään hän on erään musiikkiopiston rehtori ja oli juuri availemassa opistonsa porttia, kun huomasi minut ja hihkaisi meikäläisen nimen. On se vain jännää, miten me vanhennumme.. Olin 15-vuotiaana kovin ihastunut häneen ja nyt.. noh. Joskus sitä miettii aikaa ja kaikenlaista muutakin.
Nyt koetan löytää vielä aamulle jotain luettavaa metroon ja sitten menen nukkumaan. Päässä on ihan jumalaton särki.
