Puoliväli

Eka kuun puoliväli tänä vuonna. Kökötän töissä vielä puolisen tuntia.

Viime viikolla en päässyt enää puhelimellakaan kommentoimaan kenellekään blogeihin. En tiedä pitäisikö vain vaihtaa kommettiosio niin, että kaikki pääsee läpi vai mikä tämä homma on nyt. Aiemmin pääsin sentään kotikoneella ja puhelimella kommentoimaan muihin blogeihin, nyt vain töistä. Kummallisia aikoja. Mietin vähän, että siirrän tämän koko roskan Wordpress-alustalle, siellä ainakin toimii kommentointi omaan blogiin tulleisiin kommentteihin (mikä ei tietysti vaikuta muiden blogeihin kommentointiin hölkäsen pöläystä). 

Viime viikko meni pehmeästi työelämään laskeutuessa ja tänään olikin täysi rähinä päällä koko päivän, vasta kuuden maissa alkoi rauhoittua. Työpisteellä vieraili tänään myös fysioterapeutti työterveydestä mittailemassa työlaseja varten etäisyyksiä. Olen vissiin istunut tässä työpisteellä ihan kummallisesti, fyssarin ilmeet oli mielenkiintoisia, kun hän katseli päätettä ja näppistä yms. Hurjan kiva ihminen kyllä ja sanoi, että nyt vain uusia laseja hankkimaan vauhdilla. Sentään joissain asioissa kaupungin leipään saa jotain liukastetta päälle. 

Veljeni soitteli viime viikolla, hän oli ollut erään vanhan mökkinaapurimme hautajaisissa. Tämä herra eli 101-vuotiaaksi ja oli vielä 2022 Itsenäisyyspäivän juhlissa presidentinlinnassa. Olipa hän ollut aikoinaan presidentti Koiviston lentiskaverikin. Joka tapauksessa tämä puhelu veljeni kanssa sai aikaan sen, että päätin kutsua sisarukseni ja nuorimmaisen kummit meille juhlistamaan nuorimmaisen 18-vuotispäivää helmikuun alussa. Toki myös isommat pojat tulevat, jos vain kynnelle kykenevät. 

Olin nuorimmaisen kanssa elokuvissa perjantaina katsomassa Nälkäpeli-leffan, sen uuden. Kirjaa en ole lukenut, mutta eipä se haitannut kun muuten tiesi, mistä on kyse. Täytyy sanoa, että naispääosan esittäjällä oli aivan mahtava lauluääni ja miespääosan esittäjä sopi hyvin rooliinsa ja voisi hyvinkin kuvitella, että hänestä tulee hieman Donald Sutherlandin näköinen vanhempana, jotenkin samanlaiset kasvonpiirteet. 

Tänään ei tämän kummempaa päivittelyä. Alla vielä leffan traileri. 

Ystävät ja kylännaiset

Olen ollut kovasti sosiaalinen tässä viikonlopun aikana ja se vielä jatkuu suunnilleen koko tämän viikon.

Töissä oli perjantaina kokousta kaksin kappalein. Aina eivät kokoukset sentään ole aivan puuduttavia, nyt yksikkökokouksessa ihmettelimme erääseen toimipisteeseen asennettuja älytauluja, joista puuttuu äly. Taulut siis ovat paikoillaan ja toimivat, mutta äly on jossain muualla.

Töiden jälkeen kävin luovuttamassa verta Sanomatalossa ja sen jälkeen poikkesin Kirjasto10:ssä vilkaisemassa, jos sieltä löytyisi tuttuja ja olihan siellä, useampikin. Oli entiseltä työpaikaltani työ-pikkuveli, jonka kanssa vaihdoin kuulumisia tunnin verran ja samalta vanhalta työpaikalta eräs kissanainen, jonka kanssa yritimme valistaa työ-pikkuveljeä siitä, että kissa voi olla Iivari tai Sirius sukupuolesta riippumatta.

Illalla tuli keskimmäisen tyttöystävä yökylään ja pienin testasi esikoisen parven, jonne aikoo muuttaa piakkoin.

Lauantaina meillä oli esikoisen lisäksi esikoisen kummitäti poikansa kanssa ja oli oikein kivaa. Tein pellillisen omenapiirakkaa, josta ei jäänyt kuin pari pala sen jälkeen, kun annoin esikoisen mukaan muille kämppäkavereille osan. Lisäksi esikoinen vei mennessään joitain vanhoja tuppereita ja lasipurkkeja keittiön kuivamuonia varten, sillä kuulemma 25 kilon riisipussin hakeminen vaatehuoneesta on hiukan rasittavaa joka ruoanlaittokerralla :)

Sunnuntain saimmekin olla ihan omissa oloissamme, tosin mies kävi testaamassa Saksasta saapunutta sähköpyöräänsä ja hyvin kulki. Minä neuloin ja katsoin sarjoja, pesin pyykkiä ja kirjoittelin ja kuuntelin Lennyä.

Tänään jätin (taas) uinnin väliin, sillä jalkoja särki yöllä. Ehdin siten aamulla ensimmäisten joukossa ostamaan liput Lennyn kesäkuun keikalle ennen töihinlähtöä.

Iltapäivällä sain viestin työkaverilta, joka on toisessa toimipisteessä, että hän voisi tulla ilahduttamaan iltavuoroani ja sanoin toki joo. Kävimme sitten illalla kahvilla Berggassa Karhupuiston nurkalla.

Vihdoin olin miehen kanssa K-kaupassa ja siinä vielä tapasimme vastapäisen naapurin, jonka poika leikki paljon meidän kahden vanhemman pojan kanssa. Nyt tämäkin poika on jo kirjoittamassa ylioppilaaksi. Aika vilahtaa nopsaan.

Nyt vilahdan vällyjen väliin, silmiä jo painaa uni.

Tällaisen oli tuttava bongannut lähikaupastaan.

Meidän lapset ja muiden kakarat

Kävimme juhlistamassa kummipojan 7-vuotispäivää. Muuten pidän näistä vuosipäivistä, on ihan mukava nähdä muita kummeja sekä ystäväni vanhempia sekä veljeä perheineen, mutta en vain oikein jaksa sitä, että kummipoika on mielestäni vähän huonosti kasvatettu.

Toki ymmärrän, että ystäväni antaa paljon anteeksi ainoalle lapselleen, mutta minusta on hiukan epämukavaa katsella miten lapsi pompottaa äitiään. Lisäksi minusta oli suorastaan ikävää se, että oven avautuessa ensimmäiseksi revitään lahja kädestä, ennen kuin ehdimme edes sisälle ja muiden vieraiden tullessa huudetaan: 'Missä lahja? Ette voi tulla ilman lahjaa!' tai 'Mene pois, sinulla ei ole lahjaa!'. Jälkimmäinen ystäväni veljen perheen kaverille, joka oli unohtanut puhelimensa heille. Olenko oikeasti ikävä ihminen vai mitä mieltä olette?

Ystäväni veljen perheessä on kolme poikaa, kuten meilläkin. Näistä nuorin on 14-vuotias ja hänellä oli käsi kipsissä. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, mutta myöhemmin juttelin pojan äidin kanssa ja hän kertoi, että poika oli jäänyt ilmeisesti auton töytäisemäksi joitakin viikkoja (kuukausi?) sitten, hänet oli löydetty tajuttomana ojasta rikkinäisen fillarin viereltä. Onneksi oli ollut kypärä päässä, sillä siitäkin huolimatta oli tullut kallonmurtuma oikean korvan lähelle ja tosiaan käsi murtunut. Poika oli ollut muutaman päivän lasten teholla ja pari viikkoa normaaliosastolla ja oli vasta äskettäin päässyt pois sairaalasta. Silminnäkijöitä tapaukselle ei tietenkään ole löytynyt.

No, hieman hupaisempaa oli kotimatkalla. Ajelimme Ikean kautta kotiin, koska nuorimmainen tarvitsi uuden patjan. Olimme katselleet jousipatjaa netistä, mutta kaupassa ei sellaista ollutkaan haluamissamme mitoissa, joten  otimme vain pari uutta tyynyä sekä ihanan pehmohain lastenosastolta. Käymme lopuksi aina Löytöpisteessä ja niin nytkin, siellä olikin se patja, jota olimme kaivanneet ja hyvällä alennuksella.

Otimme patjan kainaloon ja onneksi on iso farmariVolvo, joten saimme sen kotiinkin. Hiukan mies joutui sänkyä fiksaamaan, mutta nyt on patja paikallaan ja lapsi onnellinen. Olin aamulla jo imuroinut, mutta nyt sain kaikki kaameat pölypallerot vielä sängyn alta jalkalistoista pois. Samalla sain myös lievän hengenahdistuskohtauksen, sillä synttäripaikassa on sisäilmaongelma eivätkä pölyt auttaneet, onneksi on avaava lääke.

Nyt aion mennä katsomaan Sense8:n loppuun. Jos jaksaisi, voisi laitaa poppareitakin. Siriuskin toi taas paistin :P

Runo-iltamat

Tai ehkä Kesäinen iltapäivä runouden parissa voisi kuvata tämänpäiväisiä juhlia.

Kuten edellä kerroin, oli työtuttavan 60-vuotispäivät. Koska kyseinen herrahenkilö on yksi maan tunnetuimmista lausujista, olivat juhlatkin runopainotteiset. Ihan hakemattakin muistui mieleeni miehen runoilijatädin häät keskimmäisen ollessa kolmeviikkoinen.

Onneksi siellä oli ihan oikeitakin ihmisiä, jotka tunnen jo useamman vuoden ajalta enkä ollut kuin orpo piru vieraassa helvetissä. Työparin lisäksi paikalle olivat tulleet mm. entinen esinaiseni, josta kovasti pidän sekä pari muuta mukavaa ihmistä. Lisäksi päivänsankarin vaimoke oli tuttuja töistä hänkin, myöskin lausujaihmisiä.

Päivänsankari on kotoisin Raumalta, joten kuulimme myös raum kiält ja loppuvaiheessa vaihdoin muutaman sanan parin sellaisen ihmisen kanssa, jotka tunsivat serkkujani sekä muistivat tätini. Tulipa kauhea Rauman-kaipuu, pitäisi ehkä mennä kesällä käymään.

No, eniveis... mansikkakakun jälkeen livistimme samoin kuin suurin osa vieraista. Ihan mukavaa oli, mutta siltikin olisin mieluummin nauttinut aurinkoisesta päivästä ihan kotipihalla. Onneksi huomenna on sunnuntai.

 Loppuun uusi biisi Florencelta. yritin katsoa Euroviisuja, en jaksa/pysty/kykene. Siirryn siis Agentti Carterin seuraan.

Loppuviikon lätinöitä

Ajattelin tervehtää ennen kuin taas pitää mennä.

Torstaina kävimme miehen ja pienimmän voimin katsomassa The Death of Stalin-elokuvan. Täytyy sanoa, että se oli aika ravisuttava ja lopussa hetken mietin itkisinkö vai nauraisinko. Mietin koko iltapäivän ja illan sitä, miten hyvä oikeasti oli, että saksalaiset olivat aseveljiä Toisen Maailmansodan aikaan, vaikka sittemmin menikin sukset ristiin.

Eilen olin pienimmän kanssa asioilla eli kävimme Itiksessä ensin lääkärissä hakemassa siitepölylääkkeet hänelle ja sitten optikolla molemmat.

Koulussa olisi ollut ulkoilupäivä (Unicef-kävely), en päästänyt lasta kouluun ja lääkäri kehui päätöstä. Saimme melkoisen määrän lääkkeitä, toivottavasti ne nyt auttavat. Nuhasuihke on sama, jota itse käytän koko työkauden. Puhuin lääkärirouvan kanssa mysö esmes lasten työpaikan saamisesta armeijan jälkeen sekä opinnoista ja myös sivusimme Jan Vapaavuorta ja hänen mahdollista urakehitystään. Oli aika erilainen lääkärikäynti.

Optikko oli pienimmän kummitäti, joten vaihdoimme kuulumisia samalla. Pienimmän näkö on erinomainen, ilmeisesti näköhäiriöt johtuvat vain aivojen hitaasta kalibroitumisesta näytön tuijottmisen jälkeen. Minä sain uudet lasit, vanhat ovatkin jo jotain 20 vuotta vanhat. Vieläkään en periaatteessa tarvitsisi muuten, mutta näyttö on tarkempi lasien kanssa kuin ilman.

Optikon jälkeen katsastimme shortsitarjonnan huonolla menestyksellä ja samalla ostin sitten Akateemisesta lahjakortin ihmiselle, jonka 60-vuotispäiville olen lähdössä kohtapuoliin työparin kanssa edustamaan. Tein kortinkin.

Illalla keskimmäisen oli tarkoitus tulla kotiin Lontoosta siten, että lento olisi puolenyön maissa täällä. Lapsi soittaa kuuden jälkeen, että olivat olleet check-in'iä tekemässä ja huomanneet, että matkatoimisto olikin ottanut lennot seuraavalle päivälle.. No, opettajat hoitivat homman kotiin ja saivat kaikki kotiin. Keskimmäinen tuli tuntia myöhemmällä lennolla. Kuulemma koneet oli ylibuukattuja, mutta hyvin olivat silti pääseet. Lapset vissiin on etusijalla kuitenkin.

Nyt menen maalaamaan silmät päähän. Kiinnostaisi huomattavasti enemmän mennä pihalle aurinkoon lukemaan, kuin lähteä puolitutun juhliin. No ei auta.

Esikoinen tulee huomenna lomille ja lähtee tiistaina. Vähiin käy ennen kuin loppuu.

Sunnuntai-illan ratoksi

Ajattelin pari riviä kirjoittaa. Taas on hetki vierähtänyt viime kirjoituksesta, mutta aina ei vaan jaksa. Lisäksi tänään on kaksi vuotta siitä, kun laskimme Äidin uurnan Porvoon hautausmaalle. Sekin vähän laskee mielialaa.

Torstai-illan poetry open mic-illan jälkeiset ruusut, kuva otettu luurin macro-toiminnolla

Vappu oli ja meni, tuntuu kuin siitäkin olisi jo suunnilleen kuukausi eikä vasta viikko. Töissä ei tapahtunut mitään ihmeitä, ellei siksi lueta yhden kokouksen peruuntumista. Keskiviikkoiltana kävin työ-ystävän kanssa leffassa katsomassa Ready Player One'n uudelleen, koska hän ei ollu sitä vielä nähnyt ja minusta se kesti toisenkin katsomisen. Torstaina oli toiseksiviimeinen pilateskerta ja perjantaina töiden jälkeen kävin kampaajalla. Nyt on taas lyhyt ja vaalea fleda.


Lauantaina menin miehen kanssa katsomaan Grease-musikaalia keskimmäisen koululle, keskimmäinen oli esityksen rumpalina ja hyvin veti. Salaa meiltä oli opetellut, mutta ainakin ura keikkamuusikkona on mahdollinen jos ei muuta löydy.

Sanoin miehelle sekä keskimmäisen parhaan kaverin vanhemmille, että hiukan on muuttuneet nämä päiväkodin esitykset tässä vuosien varrella. Heidän keskimmäinen poikansa esitti valmentaja Calhounia MAGA-lippis päässä :P Olemme tosiaan tutustuneet jo päiväkotiaikoina, sillä heidän vanhin poikansa oli esikoisen hyvä ystävä koko alakoulun ajan.

Totesimme kaikki esityksen päätteeksi, että on sitä nähty huonompiakin esityksiä ihan Kaupunginteatteri-tasolla. Nuoret lauloivat tosi hyvin ja tekemisen ilo välittyi. Keskimmäisen tyttöystävä oli myös mukana, tanssi ja lauloi taustajoukoissa oikein kivasti.
 

Sirius kävi ensin kissanminttupuskassa, sen jälkeen oli hyvät hyppelyt

Tänään keskimmäinen lähti koulun retkelle Lontooseen, josta tulee perjantaina kotiin. Tiedossa siis suht hiljainen alkuviikko vain nuorimmaisen ollessa kotona. Esikoinen tulee keskiviikkoiltana ja lähtee torstai-iltana takaisin, on viikonlopun kiinni ja tulee ma-ti taas kotiin.

Menen katsomaan viimeisen jakson Star Trek Discoverystä, olen tykännyt tosi paljon.

 

Narsissit auringossa, macro

Kaupunkijääkäri, vähän päälle kuukausi jäljellä

Loppuun korvamato. Jep.

Vanhoja ystäviä ja uusia tuttavia

Menin töiden jälkeen ammattiyhdistyksen virkistysjaoksen kokoukseen. Kuulostaa jokseenkin hassulta tuo litania :D

Tapasin vanhan ystäväni Teron sekä pari muuta kirjastoaikojen tuttavaa ja sain pari uutta tuttavaa, mikä on aika hauskaa. Juttelimme kaikenlaista enkä onnistunut saamaan kuin yhden nakkihomman :P

Huomenna!! IIH!!

Illan ratoksi

Korjaus edelliseen eli sen ravintolan nimi on todellakin PANEMA. Työkaveri valisti, kun ihmettelin I-kirjainta.

Tässä illansuussa kävimme miehen kanssa viettämässä laatuaikaa keskimmäisen vanhempainillassa. Tapasin entisen luokkakaverini Ellu, jonka poika on samassa ryhmässä keskimmäisen kanssa. Vaihdoimme muutaman sanan ennen tilaisuuden alkua ja myöhemmin kaupassa totesin miehelle, että meillä oli ihan yhtä paljon puhuttavaa Ellun kanssa nyt kuin lukioaikoina. Eli eipä juuri yhtään.

Sanoin huomanneeni fasesta, että hänen kavereissaan on hammaslääkärini vaimo ja Ellu kertoi, että he olivat kurssikavereita tämän kanssa. Ihmettelimme Suomen pienuutta :D

Sunnuntain ratoksi

Kävimme eilen pienimmän ja miehen kera katsomassa The Greatest Showmanin, joka oli ihan ookoo. Kuvaus ja puvustus olivat upeat, samoin tanssikohtaukset. Pidin sekä Hugh Jackmanista että Michelle Williamsista, mutta itse tarina jäi ohueksi pintakiilloksi tai periamerikkalaiseksi 'ryysyistä rikkauksiin'-tarinaksi vaikka Barnumista olisi saanut enemmänkin irti. Eniten ihmetytti se, että mielestäni tarina käsitti useamman vuoden Barnumin perheen elämästä, mutta tyttäret eivät vanhentuneet ollenkaan.

Iltapuolen katselin tv-sarjaa Mad men, jossa olen jo viidennessä kaudessa, ja neuloin Suen lapasia. Kyllä ne kohta valmistuvat.

Tänään olen pessyt pyykkiä ja lähinnä ollut. Kävimme viemässä poikien pieneksijääneitä vaatteita työkaverilleni, joka saa niitä jaettua eteenpäin. Sanoin, että olen vain sullonut kamat kasseihin ja heittäkööt loput/risat pois.

Pienimmällä on ensi viikolla luistelua, nekin on nyt tarkistettu ja kaivettu myös paksumpi talvitakki esille. Esikoinen lähti taas takaisin Santikseen komentamaan alokkaita.

 Täytyy vielä mainita, että katsellessani elokuvaa muistelin samalla erästä seikkailua. Ollessani vielä alle kouluikäinen, menimme veljeni Kimmon kanssa Kisahallin kentällä olevaan sirkukseen norsuteltan kautta pummilla. Vieläkin muistan elefantinlannan hajun :)

Lataus

Jumppakorttiin on ladattu seuraavat 10 kertaa, jotka pitää käyttää kahden vuoden kuluessa. Ehkä nyt saan sen käytettyä hiukan aikaisemmin kuin viimeisen 6kk aikana, jos kukaan ei kuole. Nimittäin silloin kaksi vuotta sitten, kun hankin tuon ekan 10n kerran kortin helmikuussa, äiti kuoli maaliskuussa. Ei paljon jumpauttanut ja sen kesänhän ajoin fillarilla ihan riittävästi.

Töissä jumituin lukemaan  Havaijille muuttaneen suomalaisnaisen blogia. He (koko perhe) muuttivat Big Islandille heinäkuussa. Tuli aivan kauhea hinku päästä taas sinne kauas, siellä sielu lepää ja lämpö hivelee jäseniä.

Nyt illalla luin fasesta, että eräs entinen luokkakaveri aikoo osallistua ensi syksynä Sveitsin Alpeilla johonkin 90km:n polkujuoksuun, naisten sarjassa oli neljä osallistujaa kun katsoin listaa. Siinä on oikeasti kova mimmi. Aloitti juoksuharrastuksen oikeasti pari vuotta sitten ja hurahti täysin maasto- ja polkujuoksuun ja on käynyt niissä kisoissa juoksemassa mm Ranskan alpeilla. Hän on myös aivan hurjan mukava ihminen, oli jo koulussa vaikkemme olleetkaan mitään sydänystäviä :)

Huomenna pitäisi selviytyä kahdesta kokouksesta. Ensin aamulla on meidän 'alajaoston' johtoryhmän kokous, sitten menen töihin ja iltapäivällä viideltä on JHLn yhdistyksen kokous. Kummastakaan kokouksesta en tunne kuin yhden ihmisen ja jännittää ihan sikana. No, ei kai ne purematta niele.

Pöntöstä asiaa

Sarjassa 'Asioita, joita en ymmärrä' eli pöntön istuinrengas ja sen herättämät tunteet.

Huomasin muutama päivä sitten Twitterissä tuttavan twiitanneen siitä, kun työpaikan miehet jättävät unisex-vessoissa renkaan ylös käyntinsä jälkeen. (Tämä tuttava on siis ranskalaisnainen, joka opiskelee Aallossa, olemme olleet vuosia nettituttuja.)

Hänen tviitistään muistui mieleeni, kuinka entisessä työpaikassani oli alkuun kaksi unisex-vessaa. Lähdin kolmeksi vuodeksi kotiin lapsen kanssa ja palatessani työmaalle näin vessojen ovessa M- ja N-kirjaimet. Kysyin syytä joltakulta ja sain selitykseksi, että eräs naiskirjastonhoitajista oli aina henkilökuntakokouksissa vaahdonnut ylösjätetyistä rinkuloista ja sitten oli päädytty tähän ratkaisuun. Tietysti kaikki, joita renkaan ylösjättäminen ei haitannut, voivat hyvin käyttää M-vessaa edelleen (esim. allekirjoittanut).

Viishenkisessä perheessä, jossa minä olen ainoa naispuolinen kissan lisäksi, tästä saisi varmaan megaluokan perheriidan, jos vain ymmärtäisin miksi en voisi ihan itse laskea rinkulaa miehen jäljiltä. Olen ajatellut, että minulta varmaan puuttuu joku nais-geeni-juttu.

Tämä aihe on ilmeisesti monelle naiselle yksi esimerkiksi suhteen suurista kompastuskivistä. Toivoisinkin armaiden lukijoideni selitystä tälle, jos siis tunnet kuuluvasi siihen joukkoon, jolle renkaan ylösjättö on kaikkein pahin mahdollinen asia (tai jotain sinne päin), niin kerro miksi?

Loppuun vielä hupaisa mainosvideo.

Huminaa

Nimittäin ilmastointi on entistä kovemmalla sekä voiman että äänen puolesta ja mulla tuo röörinpuoleinen korva kutiaa niin, että välillä olen raapinut sen verille sisältä yrittäessäni saada kutinaa loppumaan. Keksin kyllä oivallisen rasvan; käyttämäni silmänympärysvoide on soopivan ohutta mutta kosteuttavaa korvaan ja sitäpä sitten iltaisin pumpulipuikolla lotraan. Kaveria hiukan huvitti tämä, kun tunnustin.

Muuten aika on taas vilahtanut. Iltaisin olen aikonut kirjoitella jotain kuulumisia, mutta sitten olen juuttunut sohvaan tai Islantiin ja unohtanut koko jutun.

Viikonloppu meni juhlan merkeissä eli lauantaina perheen kera juhlistimme taas uuden numeron vaihtumista meikäläisen mittarissa käymällä Kakkugallerian kakkubuffetissa vetämässä navat täyteen hiilareita. Ikävä kyllä keskimmäinen meni toisiin kakkupöytiin eli yksi opetuslapsista juhlikin konfirmaatiotaan viikkoa myöhemmin kuin muut ja siten menetti tämän perhekekskeisen pakkokakun.

Myöhemmin lauantaina läksin Kaapelitehtaalle Hima&Sali-ravintolaan vanhan opinahjoni 55-vuotisjuhliin ja olikin oikein kiva ilta. Luultavasti siitä syystä, että kaikki sellaiset 'nihkeät' tyypit luokaltamme eivät olleet paikalla ja paikalla oli vain meitä 'normaaleja' ihmisiä :P Tapasin pitkästä aikaa myös muutamia partioaikaisia ystäviä, jotka olivat muutamaa luokkaa ylempänä aikoinaan. Olihan siellä myöskin pääkaupungin johtaja Vapaavuori  itse ja hänestä nuo tuttavani sanoivat, etteivät kovin lämmöllä muista, sillä kyseinen henkilöhän oli/on kuuluisa koulukiusaaja. Sai aikoinaan tuomionkin pahoinpideltyään koulukaveria. Mutta kyynärpäätaktiikalla pääsee pitkälle.

Ilta kului rattoisasti ja juttelimme vanhojen opettajiemmekin kanssa. Heistä mukavimmat olivat entinen historianope ja äikänope-luokanvalvojamme, joka sanoi että olisi minut tunnistanut näin yli 30 vuoden jälkeenkin. vastasin, että olen ikuinen babyface :) Hissanopen kanssa jutellessa selvisi, että asumme melkein naapureina ja hänen kasvimaansa on meiltä noin 500 metrin päässä :P

Kouluaikainen hyvä ystäväni, jonka kanssa olemme viime aikoina nähneet kovin harvoin, kertoi isänsä kuolleen viikko sitten maanantaina. Hänen äitinsä kuoli vajaat 10 vuotta sitten ja isä oli siitä asti ollut aika toistaitoinen ja yksinäinen, eikä oikein koskaan selvinnyt siitä iskusta. Nyt hän oli ollut sydämen pallolaajennuksessa ja seuraavana päivänä menehtynyt komplikaatioihin. Hän oli kuollessaan 70-vuotias ja aloin jälleen pohtia, kuinka nuoria he olivat olleet silloin, kun lapsena pidin heitä ikäloppuina.

Tänään laitoin Hesylle kyselyn kissanpoikasesta, jos olisi tarjolla. Se ihminen, joka pentuasioita hoitaa, ei ole vielä vastannut ja päivitän s-postia muutaman minuutin välein. Ääh.

Viikon muusikko-suru-uutiseen liittyen korvamato 80-luvun loppuolelta.

P.S. Puhelinta ei ole palautettu emmekä sitä odottaneet.

Kohtaamisia

Eilen kävimme miehen kanssa tutustumassa keskimmäisen kouluun eli Viikin Norssiin. Oikein kuvan tuntuinen ja iso koulu ja mukava henkilökunta (rehtori plus muutama ope). Erityisesti kolmen kerroksen läpi nouseva kirjasto oli hieno :)

Yhteisen alkujutun jälkeen jakauduimme ryhmänohjaajien mukaan luokkiin ja siellä sitten kerroimme kenen vanhempia olemme. Olimme melkein viimeisinä luokassa, joten en juurikaan katsonut muita vanhempia ja siten yllätyinkin, kun huomasin erään äidin olevan entinen lukioaikainen luokkakaverini. Lähtiessämme kiertokäynnille vaihdoimme kuulumisia vaikka emme koskaan kouluaikoina olleet kovin läheisissä väleissä. (Kouluaikaan eräs parhaista ystävistäni oli näiden porukan kanssa enemmän tekemisissä ja minä aina välillä pyörin porukan liepeillä hänen ansiostaan, muutenhan olin yksi kummajaisista.)

Joka tapauksessa oli a) ihan kiva nähdä, mutta b) en edelleenkään keksinyt hänen kanssaan mitään puhuttavaa. Nou hard feelings.

Tänään oli uusien opettajien tervetulotilaisuus töissä ja meidänkin piti mennä esittäytymään, olikin ihan mukavaa. Moikkasin pikaisesti erästä ihmistä, johon ensikerran tutustuin informaatiotieteen peruskurssilla pienintä odottaessani ja olisin mielelläni vaihtanut hänen kanssaan muutaman sanan, mutta hänen oli kiirehdittävä jonnekin. Ehkä näen hänet vielä.

Töistä lähdin pienintä vastaan jousiammuntapaikalle, Pienin oli odotellessaan ehtinyt käydä ostamassa salmiakkia Liiteristä ja metrossa sitten avasi askin Apteekin salmiakkia. Ojensin käteni ja pienin antoi pari ja sitten vastapäätä istuva vanha mies ojensi myös kätensä saadakseen salmiakkia. Katsoin, mitä pienin tekee ja antoihan hän pari karkkia sedällekin, joka ilahtui suuresti. Oli aika mukava hetki ja lisäksi hän kiitti vielä lähtiessäänkin :)

Useimmat ihmiset ovat ihan mukavia.

Taiteiden yö

Tänään on taas kertaalleen vietetty Taiteiden yötä eikä voisi kiinnostaa vähempää. En oikein tiedä, mikä tai millainen ohjelma siellä minua oikeasti kiinnostaisi niin paljon, että haluaisin lähteä oman kodin rauhasta tunkemaan miljoonan muun ihmisen kanssa kulttuurielämyksiin.

Päivällä näin FB:ssa erään tuttavan, Havaijilla opiskelevan suomalaisen opiskelijaneitosen, kuvan. Hän oli juossut eräät portaat ylös.. siis sellaiset portaat, joita katsoin aina kauhulla ajaessamme niiden ohitse Hanauma Beachille. Katsoin juuri googlella, että kyseiset portaat ovat entinen rautatie ja portaita on 1048 askelmaa. Siis melko suoraan vuorenrinnettä ylös Honolulun lähellä. (tutustuimme tuohon nuoreen naiseen koneiden vaihtoa odotellessamme.) En ikinä kykenisi moiseen suoritukseen. Ehkä jos olisin 30 vuotta nuorempi voisin harkita.

Väsyttää ihan järjettömästi. Onneksi huomenna on viimeinen työpäivä tällä viikolla, mutta lauantaina pienimmällä on koulupäivä. Uaah.

Tervehdys

Viikonloppu vilahti taas, tällä kertaa ompelukoneen ääressä (ja lukiessa).

Parvekekalusteet kaipasivat selkätyynyjä, koska ne olivat loppuneet Ikeasta silloin ostaessamme kaluston. Istuintyynythän saimme silloin. Kävin torstaina ostamassa Eurokankaasta ulkokäyttöön tarkoitettua sisustuskangasta ja mielestäni onnistuin aika kivasti. Noissa on vetoketjut, jotta sisuksen voi tarvittaessa vaihtaa.

Pienin sanoi nähdessään valmiit tyynyt, että tyynyjä on niin helppo ommella, joten sanoin hänen olevan varsin tervetullut ompelemaan kaikki vetoketjut. Jostain syystä mies veti limut henkeen tässä kohti ja pienin hiljeni :P Nämä kuvat ovat eilisillalta, nyt on jo kaikki tyynyt valmiina ja paikoillaan.

Olen myös päihittänyt pyykkivuoren, jopa silitin pitkästä aikaa. Olemme myös etsiskelleet kissaa netistä, tosin huonolla menestyksellä.

Perjantai-iltana laitoin kyselyn eräästä pennusta (RekkuRescueen), mutta sain vastauksen etteivät he anna pentuja yksinään. Lauantai-aamuna eräs lapsuudenystävä kyseli FBssä, josko voisimme ottaa heidän entisen kissansa; kolmevuotiaan, joka on ollut viimeiset kaksi vuotta karkuteillä ja nyt saatu kiinni. Sanoin, ettemme voi ottaa sitä okt:on jossa on jatkuvasti joku läpi auki ja hän sanoi, että niin hän oli arvellutkin. Kissa oli tosi söpö, joten harmitti hiukan.

Toisaalta pentuja saa varmasti Hesystä ihan lähiaikoinakin, emmekä oikein pysty ennen syyskuuta sitä ottamaankaan kun on kaikenmaailman kiireitä.

Turun tapaukseen en halua ottaa muuta kantaa kuin sen, että jos joku rajakki alkaa ensimmäiseksi huutamaan vittua mun kommenttiin jossain, niin en kyllä jatka keskustelua. Ikinä ei tulisi pieneen mieleenkään aloittaa keskustelua tuntemattoman ihmisen kanssa siten. Ei ikinä. Joten pitäkööt tunkkinsa.

Huomenna meillä on kauden aloituskokous eli päivän kestävä operaatio, joka kiinnostaa ihan kympillä. Onneksi saan kyydin kotiin ex-työkaverilta, joka on aamuvuorossa samassa rakennuksessa.

Tyrmistys

Tiedättehän sen tunteen, kun luulet, että tuttavasi on sivistynyt ihminen ja sitten hän sanoo jotain sellaista, ettet pysty hetkeen edes ajattelemaan mitään, kun aivot vain kertakaikkiaan pysähtyvät ihmeen edessä? Minulle kävi niin tänä aamuna, kun olin linkannut faseen uutisen Trumpin uuden kiinteistö/asumisministerin mielipiteen siitä, että orjatkin olivat maahanmuuttajia. Eräs tuttu äiti kommentoi uutista sanomalla, että varmaan osa orjista oli tullut Amerikkaan parempien työolojen perässä.. Siis anteeksi kuinka? Oikeasti korkeakoulutettu ja vielä itse Amerikassa vaihtarina ollut ihminen sanoo näin? Huhhuh.

Keikauskakku

Juu. No se siitä. Iltapäivällä soitin veljelleni, ihan vain kun emme ole hetkeen jutelleet. Hän kertoi, että oli ollut mahtava hetki tänään aamukahvilla, kun saivat eilen juotua loppuun Äidin kahvivaraston (tosin mökillä on vielä pari pakettia) ja saattoivat vihdoin juoda jotain parempaa :D Sen lisäksi hän mietti, kuinka sanoa toiselle vanhemmista veljistämme, ettei hän voi/saa tulla mökille lomailemaan itsekseen. Kimmo ei nimittäin halua mitään leirikeskusta, minkä hyvin ymmärrän, ja lisäksi me molemmat tiedämme, että tämä veljemme kyllä tulee mielellään, mutta ei maksa osuuttaan ja saattaa lomailla rankastikin. Olen tosi kiitollinen, että mökki on Kimmon nimissä eikä minun tarvitse olla vastuussa siitä.

Tultuani kotiin tein itselleni pinaattimunakkaan ja huomiseksi evääksi härkiskastiketta. Lisäksi leivoin keikauskakun. Jostain syystä se ei meinaa millään onnistua yhtä hyvin, kuin silloin teininä sitä tehdessäni. Räyh.

Plaah

Plaah väsymykselle ja stressinalulle, joka yrittää pukata, sekä vielä työpaikan venäläisvahvistukselle sekä kaikelle muullekin.

On ollut kaikenlaista ja monenlaista. Lauantaina aloittelin rippijuhlaleipomukset ja sunnuntaina kitkin koko narsissipenkin vaikka olisi pitänyt lukea tenttiin.

Perjantaista kerron ihan erikseen. Kävin nuorimmaisen kanssa terveyskeskuksessa esittelemässä sitä päälleastuttua pikkusormea. Saimme lähetteen röntgeniin Tikkurilaan ja koska olen minä, en jaksanut mennä sillä yhdellä bussilinjalla vaan otimme reteästi taksin. vartin päästä olimme röntgenissä odottamassa ja noin vartin päästä takaisin taksiasemalla ja siitä taas vartin päästä terkkarissa. Sairaanhoitaja yllättyi tajutessaan, että olimme jo paluupostissa ja kysyi lääkärin jatkoajatuksia. Lääkäri kehotti teippaamaan pikkurillin kiinni naapuriin ja soittavansa maanantaina röntgenkuvien tulokset.

Tänään sitten soittikin ja kertoi ilouutisen; sormi on kuin onkin murtunut ja pitää lastoittaa. Siispä menen huomenaamulla lapsen kanssa terveyskeskukseen. Yhtään en vielä tiedä, kauanko lastan pitää olla ja poden huonoa omaatuntoa siitä, etten heti vienyt tuota Peijakseen kuvattavaksi. Saa nähdä tuleeko sormi kuntoon.

Tänään oli muutenkin kiire päivä, venäläisemme teki typerän tempun (ryssi siis ihan törkeästi) ja lopuksi olimme vielä abien vanhempainillassa. Esikoisen opo on ex-partiokaveri, joten juttelimme hetken vielä tilaisuuden lopuksi ja hän pyysi sanomaan terveiset esikoisen kummitädille, jota ei ole nähnyt aikoihin.  Lukion auditoriossa meni kurkku tukkoon eikä ollut avaavaa lääkettä mukana, onneksi oli edes salmiakkia ja pärjäsin sen avulla kotiin asti.

Hiekkakakku ja tikru

Henkinen kuvotus

Tiedättehän sen tunteen, kun toisten ihmisten kanssa ei vain tule juttuun millään ilveellä ja toisten kanssa taas ihan päinvastoin?

Tuohon ensinmainittuun ryhmään kuuluu eräs ihminen, joka oli vielä pari vuotta sitten samalla keskustelupalstalla kanssani. En koskaan oikein tullut juttuun hänen kanssaan ja tuntui, että kaikki kiinnostuksen kohteemme olivat aivan erilaiset. En silti olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että hän päätyy iltapäivälehtien ja oikeastaan kaikkien muidenkin uutisvälineiden lööppeihin. Hän on nimittäin se 'vantaalainen musiikinopettaja', jota syytetään lasten hyväksikäytöstä.

Kuvottaa henkisesti aivan kamalasti. Itse poikalasten äitinä en voi kuvitellakaan, mitä niiden lasten vanhemmat käyvät lävitse enkä myöskään voi kuvitellakaan, miten se ihminen itse äitinä on pystynyt siihen.

Tämä vuosi on ollut raskas ja tuntuu käyvän aina vain raskaammaksi.

Tunti sitten sain onneksi FBn kautta yhteyden saksalaiseen kirjekaveriini, joka asuu Münchenissä. Hän sentään on onneksi kotona ja turvassa, mutta kertoi vain työkavereidensa olleen juuri menossa Olympia-ostoskeskukseen. Toivon, että hekin ovat turvassa.

Jostain syystä Pokemon Go saa mielestäni painua sinne mistä tulikin. Evvk.

Hyytelö vai ryytelö?

Olen herännyt aivan liian aikaisin tarkastelemaan kelloa tällä viikolla ja useimpina aamuina noussut ylös vähän kuuden jälkeen (epätavallisen aikaisin minulle), koska en ole jaksanut enää odottaa kellon soimista sängyssä pyörien. Kaiken lisäksi keskimmäinen lähti tänään rippikoululeirilleen Lappiin klo 5.30 ja piti siis toki herätä jo hieman aiemmin hyvästelemään sitä.

Juuri äsken tuli viesti, että ovat päässeet perille Hettaan. Hyvä niin. Aloin eilen jo stressata sitäkin, että jos bussi ajaa ojaan liukkailla.. Jep. Meikäläinen on tällainen.

Mies oli tänään ensi kertaa töissä pariin viikkoon, ihan hyvin oli jaksanut. Iltapuolella hän haki minut töistä, sillä kuskasimme äidin vanhan sohvapöydän erään työkaverin siskolle Koskelaan. Olikin kiva, kun sinne päästyämme mies avasi takakontin ja ulos melkein vierähti yksi muovikassi, jossa oli pienimmän vanhoja vaatteita. Tämä Hanna sanoi, että voisi ottaa kaikki kolme muovikassia ja viedä työpaikalleen, hän kun työskentelee ryhmäperhepäiväkodissa ja siellä tarvitaan aina vaatteita. Tuli niin hyvä mieli, että melkein itkin ilosta. Mielelläni annan vanhoja vaatteita niitä tarvitseville ilman välikäsiä, se on ihan parasta auttamista minusta.

Yksi hyvän mielen tuoja tänään oli  'työpaikkasuhde', jonka kanssa kävin lounaalla ja hän maksoi ruoat, koska sovimme niin maksun yhdestä pienestä poikien polkupyörästä. Heidän poikansa on kuulemma aivan ihastunut fillariin, vaikka juuri ja juuri ylettää polkimiin :)

Huomenna saan yhdet vanhat lasit eteenpäin. Alkaa hiukan helpottaa, kun saa tavaran liikkeelle. Tosin eteisessä on kymmenen muovikassillista vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä, jotka pitäisi kuskata Hesyyn. Kaipa nekin vähitellen..

Nyt taidan mennä nukkumaan, etten huomenna nukahda leffaan. CU.

Pitkät piuhat

Olen jo muutaman vuoden (!) ajan katsellut kahta neglantilaista herraa, jotkä käyvät aika usein meillä syömässä. Tänään he osuivat taas samaan aikaan minun kanssani ja toisella korvalla kuuntelin, kun he vaihtoivat kuulumiset kahvilanpitäjän kanssa. Yhtäkkiä tajusin, että a) he ovat kaksoset ja b) heidän firmansa on tuossa ihan työpaikkani vieressä ja c) toinen heistä on yhden opiskelukaverini mies!

NIIN! Eikä mennyt kuin ..ööh.. kolme vuotta? No, menin sitten kysymään heiltä, että oletteko te ne-ja-ne ja he vastasivat olevansa ja sanoin sitten, että olen toisen heidän vaimon tuttuja. Seurasi ihan hauska rupatteluhetki :D