Aamun ratoksi katsoin ensin Daredevilin ykköskauden loppuun ja sen jälkeen Chris Evansin (Kapteeni Amerikka) ensimmäisen ohjaustyön eli Before you go-leffan. Se oli oikein kiva pieni indiepätkä, tykkäsin.
Kaiken varalta imuroin kämpän aamupäivällä ja kunhan muut kotiutuivat raivasimme erilaiset paperipinot pois. Oli siis tarkoitus siivota ne muutenkin, ettei tarvitse juuri ennen joulua siivota niska limassa. Tosin imurointi meinasi mennä ihan pipariksi, koska nappikuulokkeet eivät suostuneet toimimaan. Ärsytti.
Tein tänään myös makaroonilaatikkoa, koska edellisestä kerrasta on muutama aika ja leivoin mustista banaaneista muffinsseja. Esikoinen on kotona, joten ruokaa kuluu taas.
Illansuussa tyttöystävä sitten tuli ja olikin oikein tosi mukava ja nauravainen tyttö, rauhallinen kuten keskimmäinenkin :) Mies väitti, että jännitin (no kyllä jännitinkin). Söimme muffinsseja kahvin ja teen kera ja juttelimme, myöhemmin esikoinen ja keskimmäinen kävivät viemässä tyttöystävän kotiinsa asti autolla, tällä kun on huomenaamuna työvuoro klo 7. (Keskimmäinen kävi tuossa juuri kertomassa, että olemme kuulemma kivoja :P)
Nyt pääsen taas sohvalle, joten siirryn sinne :)