Kävimme Amos Andersonin taidemuseossa katsomassa Art Deco-näyttelyn, voin suositella. Se oli hyvä ja samaan hintaan sai katsoa myös Metsäretki-näyttelyn. Sen kiertoreitiltä saimme poimia nallet mukaan ja harjoitella moottorisahan käynnistämistä ja meillä oli erinomaisen hauskaa. Olemme kaikki jo siinä iässä, ettemme osaa enää hävetä käytöstämme. Museon oppaatkin nauroivat meille.
Sitten menimme syömään Virgin Oiliin, jossa olen viimeksi käynyt sen ollessa BioBio. (Elokuva, jonka siellä näin, saattoi olla jopa Staying alive. En ole varma.) Mutta ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Seura oli mitä mainiointa ja naurumme saattoi olla hieman kovaäänistä. Ilo ilman viinaa on hauskempaa :)
Seuraavaksi ohjelmassa on nappien ompelua ja töllön tuijotusta. En aio kylläkään katsoa allaolevaa sarjaa, vaan jotain aivan muuta.