Tiistaina lähdin töistä aikaisemmin hillittömän päänsäryn vuoksi ja käytyäni lankakaupassa menin kotiin, jossa nuorimmaisen pyynnöstä leivoin mokkapaloja. Tulikin kyllä hyviä. Purkasin myös melkein koko lahkeen pikkulapsen neulehaalarista, koska halusin vaihtaa yhden langoista. Tajusin myös, että päänsärky liittyi hampaisiin ja epäilin, että yksi vanha paikka olisi huonosti. Soitin ke-aamuna hammaslääkäriin ja sain ajan tälle päivälle.
Eilen kävin kahden ystävän kanssa kahvilla, toinen heistä on maanantainen työ-ystävä, ihan Fazerilla. Oli tosi hyvä kakku, pähkinä-kinuski-suklaa. Hmm.
Illalla varasin mulle ja nuorimmaiselle syyslomaviikon to-la välille hotellin J-kylästä. Jos joku haluaa tavata silloin, niin pistää viestiä. Marjaanan kanssa on jo rehvit sovittuna aikaa ja paikkaa vaille.
Tänään kävin aamulla nuorimmaisen kanssa terveysaseman lääkärissä, koska tarvitsimme lähetteen allergiatesteihin. Koivun siitepöly ristiinoireilee nyt aika monen kanssa, viimeksi kitalaki alkoi kutista suklaasta ja lapsi on jo itse aika epätoivoinen. Lääkäri puhui hiukan siedättämisestä ja sanoin, että toki se on vaihtoehto, koska muuten on aika paljon rajoitteita.
Lähdin siitä suoraan kaupunkiin ja nuorimmainen meni kouluun. Kävin Stockalla ostamassa esikoisen kummitädille 50-vuotislahjaksi lahjakortin jalkahoitoon.
Kesken työpäivän kipaisin sitten hammaslääkäriin. Odotushuoneessa istuikin eräs työkaveri odottelemassa 3D-tulostetun kruunun valmistumista ja siinä välillä sitten minä pääsin hammaslääkärini kanssa kahden. Hän aloitti kokeilemalla poskilihaksia, jotka olivat aivan jumissa vasemmalla ja sanoi arvelevansa kaiken säryn johtuvan siitä. Sitten hiottiin ja sain käskyn ottaa sirdaludeja viikonloppuna ja tulla parin viikon päästä tietokoneavusteiseen scanniin, jonka avulla siis tarkastellaan purennan tasapainotusta. Kääk. Onneksi kuitenkaan itse hampaille ei tarvitse tehdä mitään nyt.
Tämä syksy näyttää tulevan kalliiksi, mutta kerranhan sitä vain eletään. Siriuskin pitäisi viedä vuositarkastukseen, ihan jo elävän ravinnon syömisen vuoksi.
Pitää muistaa Eurojackpotata huomenna.
Muistutus viikonlopulle |