How I feel today

Tänään kuvahaasteen aiheena oli 'Miltä nyt tuntuu?'. Hyvältä tuntuu, juhlavalta. Tänään oli aika rattoisa työpäivä. Normiaamun (tosin hiukan myöhäisemmän) jälkeen vaihdoimme juhlatamineet yllemme ja hurautimme ratikalla Kaupungintalolle juhlimaan satavuotiasta virastoamme. Meidän kanssamme juhlivat myös kuapungin isä Pajunen ja koko maan isä Niinistö (sekä naapurinrouva).

Oli kyllä hauskat juhlat, se täytyy sanoa. Oli klassista musiikkia ja rentoja puheita, vähemmän rentoja puheita, hyvät juontajat, a capella-versio 'Sata salamaa'-viisusta, stadin slangilla esitetty puhe (jonka ymmärsin kokonaan kiitos veljeni ahkeran Stadin slangin käytön) ja yhteislaulua sekä torvisoittoa. Lopuksi buffet viineineen ja sitten näyttelyn avajaiset alakerrassa. Tämä kaikki sujuvasti suomen ja ruotsin vaihdellessa saumattomasti.

Hauskinta oli tietysti nähdä kaikkia entisiä ja nykyisiä työkavereita hieman hienommissa puitteissa. Hauskaa oli myös huomata, että Herra Presidentti ihan oikeasti ilahtui muistelmateoksista. Minusta hän onkin humaani ihminen, toisin kuin moni muu poliitikko.

Ihana työkaveri otti kuvan minusta Käärmenäyttelyssä :)

Tultuani kotiin leivoin pienimmän luokan Sadonkorjuujuhliin yhden kuivakakun, jossa on omenahilloa. Se pitäisi vielä kääräistä muoviin ja laittaa lappu, mitä se sisältää. Sanoin pienimmälle, että laitan lappuun myös siitä, että kakku ei tule enää takaisin kotiin. Jos sitä jää, niin ottakoon opehuoneeseen. Arvon hekin ansaitsevat.

Loppuun vielä Jukka Poikaa, joka ie kuulostanut hassumalta sekään a capella-versiona :)

Rahankeruuta

En aio nyt puhua mistään Kukkelikodasta, vaikka se onkin ollut taas kaiken kansakn huulilla. Ei, vaan kerron nuorten yritteliäisyydestä.

Sörkan metroasemalla, tai oikeammin siinä käytävässä mikä kulkee kadun alla, on usein musisoijia. Joskus aika hienojakin esityksiä, esim. kamarikvartetti soittelee ilahduttavia rokokoosävelmiä aamutuimaan. Tänään ihmettelin pientä ja hentoa vinkunaa hetken enkä nähnyt paikalla kuin kaksi pissistä. Kävelin tyttölöiden ohi ja huomasin pipontapaisen maassa heidän edessään. Ilman sitä olisin tuskin tajunnut, että raukkaset yrittivät laulamalla saada rahaa kasaan. Asiaa olisi ehkä helpottanut, jos tytöt olisivat osanneet laulun sanat sensijaan, että tuijottivat niitä kännykästä. Myös hieman lisää ääntä olisi voinut olla se juttu.

Ei ehkä ihan Idolssiin vielä.