perjantai 19. heinäkuuta 2019

Kotoilua

Tämä viikko on mennyt lähinnä tehden ei mitään. Olen surffaillut netissä ihan kyllikseni, pessyt pyykkiä, lukenut, kuunnellut musiikkia, käynyt elokuvissa ja silitellyt kesäkurpitsaa. Tänään tosin viimemainittu päätyi pannulle.  Tänään myös imuroin kämpän ja vihdoin viikkasin pyykitkin pois kuunnellen samalla Richardin lukemaa äänikirjaa (ruotsalainen dekkari, jaaritusta).

 

Luin eilen loppuun keskiviikkona aloittamani J.K. Rowlingin teoksen "Paikka vapaana" enkä oikein osaa sanoa siitä mitään. Henkilöitä oli aivan liikaa, oli ihmissuhdeongelmia, teiniongelmia, huumeongelmia, kyläpolitiikkaa ja niin edelleen. Lähinnä kirjaa voisi kuvailla sekavaksi, vaikka loppu olikin ihan ookoo. Myös useamman sivun mittaiset sulkeiden sisällä olevat pitkät pätkät häiritsivät, ne olisivat ihan hyvin voineet olla ilman sulkeita. Siihen nähden, kuinka paljon enemmän pidin J.K. Rowlingin Robert Galbraithin nimellä kirjoittamista dekkareista, tämä oli melkein ajanhukkaa.  Melkein siis.

Kävin myös eilen elokuvissa nuorimmaisen kanssa katsomassa "John Wick 3 - Parabellum"in ja se oli tosi hyvä.  Kaikki John Wickithän ovat hyviä, mutta tämä oli kyllä varsin viihdyttävä. Koska se oli K16, en ollut varma pääsisikö 13-v katsomaan sitä, mutta Finnkinon sivujen ja ystävän opastamana pääsimme vihdoin leffaan, nuorimmainen oli kovin iloinen.

Keskimmäinen teki  tänään ruoaksi curry kanaa ja riisiä ja minä tein kukkakaali-parsakaali-kesäkurpitsagratiinia karppiohjeella, molemmat onnistuivat yli odotusten. Nyt meillä on myös blenderi keskimmäisen kokkailujen vuoksi, tuohon curry-kanaan laitetaan cashew-pähkinäkastike. 

Kurkku

Kesäkurmitsa

Lisää kesäkurmitsaa tulossa
 Toivon, etteivät ihan kaikki kesäkurpitsat ilmiinny kahden seuraavan viikon aikana, kun olemme mökillä nuorimmaisen  ja kissan kanssa. Tosin keskimmäinen lupasi kyllä pakastaa niitä, jos kypsyvät.
New dawn-ruusu

Kukkis-ym gratiini

Curry

Kissakorvisten määrä kasvaa..
Katsoin tänään tämän Cats-musikaalin elokuvasovituksen ensimmäisen trailerin enkä tiedä mitä ajatella siitä. Jostain syystä en vissiin vaan tajua, miksi tämä piti tehdä CGInä ja toinen häiritsevä asia ovat laavsteet, joissa kissat näyttävät lähinnä hiiren kokoisilta. Todella outo ratkaisu, aiheuttaa jonkinlaisen myötähäpeän ailahduksen myös.