maanantai 15. tammikuuta 2018

Pimpelipom

Vähän väsyttää nyt.

Kävin aamutuimaan uimassa perinteisen kilsan puoleen tuntiin. Altaassa oli mukavasti väljää, vaikka ensin pelästyin. Onneksi osa lähti pois eikä jäänyt kälvimään. Saunassa juttelin erään rouvan kanssa vesijuoksusta ja kylmävesialtaasta, joka oli yllättävänkin raikas tänään.

Töissä oli kiire, suoraan sanottuna. Jatkuva vipinä iltakuuteen asti, jolloin vähän rauhoittui. Puhelimet soivat jatkuvasti, toinen siksi, että sen majapaikka on nyt kevätkauden maanantaisin suljettu (tilaa tarvitaan opetukseen) ja toinen siksi, että opetus alkoi ja opettajat soittelevat. Toki opiskelijatkin, mutta opettajat ovat yhtäkkiä huomanneet taas tarvitsevansa sitä sun tätä.

Minulle selvisi tänään, että osallistun tällä viikolla neljään kokoukseen. Viidennen jätän väliin ihan siksi, että se menee päällekkäin luottamusmieskokouksen kanssa. Kysyin tutulta pääihmiseltä, näemmekö keskiviikkona yhdistyksen kokouksessa ja hän kysyi heti, olisinko kiinnostunut yhdistyksen hallituksessa olosta. Sanoin, etten tiedä vielä.. Sehän se vaara on aina kokouksiin osallistuessa, että joutuu ns. tekemään jotain.

Mies kävi iltasella Munkassa kardiologilla, sydän on ennallaan eli ihan ok. Paluumatkalla mies poimi mut kyytiin töistä ja kävimme vielä kaupassa ennen kotiutumista. Avattuani koneen luin, että Cranberriesin laulajatar on kuollut äkillisesti. Pidin kovasti hänen äänestään. Heillä oli muitakin hyviä biisejä, kuin Zombie, joka itseasiassa on aivan järkyttävä korvamato.

Nyt aion kellistyä petiin, huomenna menen töiden jälkeen jumppaan ja saan sillä kortin nollille :P